SUURI HYPPY / Riitta Pakarinen

Laskiaisen perinteisiin kuuluu yhteinen juhliminen ja ilonpito. Maailmalla, etenkin katollisissa maissa, järjestetään suuria karnevaaleja. Suomessa laskiaisen ajankohta sijoittuu talveen ja suomalaiseen laskiaisperinteeseen on aina kuulunut vahvasti mäenlasku. Riitta Pakarinen kertoo pikkupoikien hurjasta mäenlaskusta riihen katolta.



Suuri hyppy

Kun äitini Martta aloitti kansakoulun Pälkjärven Ilmakassa, hänen pari vuotta nuorempi veljensä Viki (Viktor) halusi mukaan. Kilpirannan Anni oli sanonut, että tulkoon poika kokeeksi kuunteluoppilaaksi.

Koulu oli varsin lähellä Vornasta, melkein tien toisella puolella. Kuunteluoppilaat eivät istuneet pulpetissa, vaan ovensuussa seinänvieruspenkillä.

Ei ole tiedossa kuinka kauan Viki malttoi käydä koulua, mutta ainakin puintiaikaan hän oli siellä vielä. Äidin vanhempi veli Manu (Mauno) oli saanut puintipäiviksi lomaa koulusta. Kilpirannan Annia oli hymyilyttänyt, kun pieni Viki pyysi lomaa samasta syystä.

Mäkihyppääjä toinen oikealta
Kuva Martti Kilpiranta

Puinti tapahtui Vornasen omassa riihessä. Koulutuntien päätyttyä Kilpirannat olivat lähteneet päiväkävelylle ja suunnanneet puintimiehiä katsomaan. Opettajan puoliso Martti Kilpiranta oli ottanut kameran mukaansa, niinpä tuosta puintipäivästä on valokuvakin muistona.

Viki kuunteli tarkalla korvalla isompien koululaisten läksynlukua. Kun joku heistä posotti isoon ääneen runoa: “Suuri hyppyri on täällä”, Vikin kuullun ymmärtäminen petti, ja hän käsitti runon sanoman: “Suuri hyppy riihen päällä”.

Liekö väärin ymmärretty runo inspiroinut, kun Viki laittoi joululahjaksi saamansa sukset jalkaan ja kiipesi riihen katolle. Vaikka mäenlasku riihen katolta oli ankarasti kielletty, Viki oli saanut mukaansa muitakin kylän poikia. Ja niinhän siinä kävi kuten Jänöjussin mäenlaskussa, että “satakunta volttia Viki teki ilman holttia, ja vatsalleen näin kinokseen hän lensi suksineen”.

Laulussa oravaa hymyilytti, mutta nyt ketään ei hymyilyttänyt. Uudet sukset katkesivat ja niin myös Vikin jalka. Jalan “katkeaminen” ei ollut tuohon maailmanaikaan mikään pikku juttu. En tullut koskaan kysyneeksi missä se lastoitettiin? Olettaisin kuitenkin että Sortavalassa.


Jänöjussin mäenlasku – Georg Malmstén, Lajos ja Peppina, 1953

Kun olin 1990-luvun alussa ensimmäistä kertaa käymässä Vornasen entisillä pelloilla, askeleeni johtivat kuin itsestään pienelle kiviröykkiölle. Mukana olleet enot sanoivat, että siinä on kaikki mitä on jäljellä riihen uunista. Liikuttuneena kumarruin ottamaan muutaman litteän kiven matkamuistoksi.

Tuon reissun jälkeen olen käynyt kymmeniä kertoja Vornasen pelloilla. Siitä olemme yleensä jatkaneet matkaa alamäkeen kohti Leskistä, Holopaista, Kortelaista, Muhosta, Tukiaista…. Monesti olemme poikenneet Kyyrönlammen rannalle saakka. Tulomatkalla olemme usein vierailleet vielä Immosen ja Koljosenkin pihapiirissä. Vornasen riihenuunin jäännöksiä en ole etsimisestä huolimatta löytänyt enää kertaakaan tuon ensimmäisen, sukulaisten kanssa tekemäni reissun jälkeen.

Riitta Pakarinen

Jutun hiihtokilpailukuvat Pälkjärven pitäjäseuran kuvagalleriasta: https://palkjarvi.fi/galleria/index.php?/category/12
Kutsu laskiaistiistain tapahtumaan sanomalehti Karjalaisessa