On aika hyvästellä vanha vuosi ja ottaa vastaan uusi kaikkine toiveineen.
Uudenvuoden vastaanotto on vanha perinne. Uuttavuotta juhlitaan ympäri maailmaa eri tavoin. Uuden vuoden alkaessa on tapana muistella menneen vuoden tapahtumia sekä tehdä suunnitelmia alkavan vuoden varalle. Uusivuosi yhteen kirjoitettuna tarkoittaa tapahtumaa, jota vietetään viimeisenä päivänä. Erikseen kirjoitettuna uusi vuosi viittaa koko seuraavaan vuoteen.
Riitta Pakarinen kertoo millaista oli nuorten uudenvuoden vietto viisikymmenluvun maaseudulla. Tarina kertoo myös siitä, kuinka yhteiset tapaamiset ja juhlat auttoivat evakkojen lapsia integroitumaan ympäröivään yhteisöön. Otsikkokuva on Lissu Kaivolehdon.
Viimeiset tinat
Elettiin viisikymmentäluvun loppupuolta. Teini-ikäisenä olin viisi vuotta nuoremman sisareni kanssa joululomalla Kaarnalammin mummolassa.
Mummo ja ukki olivat ostaneet sotien jälkeen tilan Viinijärven Ristonkankaalta kun koti Pälkjärven Ilmakassa oli jäänyt Neuvostoliiton puolelle. Samassa pihapiirissä asusti myös heidän sotaleskeksi jäänyt tyttärensä kolmen lapsensa kanssa.
Sanoimme paikkaa Kaarnalammin mummolaksi, koska sinne pääsi parhaiten junalla. Junasta jäätiin pois Kaarnalammin asemalla ja sen jälkeen oli vielä taivallettava parin kilometrin matka pitkin huonokuntoista kylätietä. Tietä pidettiin talvisin auki hevosreellä ajamalla.
Tilan pitkähkö päärakennus oli jo vanha, eikä siellä ollut sähköjäkään, mutta eipä niitä tainnut olla vielä muillakaan sen kulmakunnan asukkailla.
Uudenvuoden aattona tunnelma oli siis mitä jouluisin. Ulkona hanget korkeat nietokset ja suuressa tuvassa tuikkivat oikeat steariinikynttilät kuusessa ja pirtinpöydän kynttelikössä.
Mummola oli usein kylän nuorten kokoontumispaikka, niinpä ei ollut ihme, että uudenvuoden aattoilatana – navetta ja tallitöiden jälkeen – tupaan alkoi kertyä lunta kengistään kopistelevaa nuorisoa. Ehkä minua vanhemmat serkut olivat levittäneet sanaa illanistujaisista.
Maaseudullahan pidettiin usein tupailtoja. Niinpä tämäkin tilaisuus muistutti sellaista, vaikka ei politiikkaa ollutkaan mukana. Eikä mitään väkeviäkään. Vieraat kerääntyivät istumaan seinänvieruspenkeille ja varmaankin heille tarjottiin ensin kahvit itse tehtyjen piirakoiden ja torttujen kera.
Kun ilta vanheni, mummo ja ukki vetäytyivät omaan kamariinsa ja nuori väki jäi viettämään iltaa keskenään. Ikähaitari oli tosin melko laaja, poikamieseno oli vanhin ja pikkusiskoni nuorin juhlija. Myös naimaton tätini oli paikalla ja hän oli hyvä järjestämään ohjelmaa. Leikittiin sokkosta ja viimeinen pari uunista ulos -leikkiä. Ehkä pyörimme piirileikkiäkin, olihan mummolassa järjestetty tanhukurssitkin kesällä.
Kun tupa alkoi viiletä, siirryimme uuninurkkaukseen ja aloitimme tinan valamisen. En muista, riittikö tinatankoja kaikille, mutta ainakin suurimmalle osalle porukasta. Kun tina oli sulatettu puuhellan päällä kauhassa, se kaadettiin lattialla olleeseen vedellä täytettyyn ämpäriin. Ämpärin pohjalla oli lunta, ettei kuuma tina räiskyisi. Jokainen heijasti sitten valamaansa ”möykkyä” seinälle ja tinan luomasta varjosta yritettiin ennustaa tulevaa vuotta. Illatsuissa oli mukana kaksi ikäistäni poikaa ja niinpä minulla olikin innokkaita kavaljeereja tulkitsemassa tinani sanomaa.
Saattoi olla, että täti laittoi kumollaan olevien kahvikuppien alle lappusia ja kuppeja siirtelemällä ja kääntämällä selvisi, onko tulevalle vuodelle odotettavissa vaikkapa matkaa, hyvää terveyttä tai jopa surua. Vaikka ennustuksiin ei uskoisikaan, niin aina taikoja tehdessä tuntuu siltä, että jokin varjo häilähtäää tajunnan pohjalla. Niin kävi nytkin kun kynttilät alkoivat hiipua ja öljylamppu loi seinille tummia varjoja.
Kun kello lähestyi puoltayötä, eno lausui Immi Hell´enin runon ”Vuosi vanha vaipui hautaan, riemuineen ja murheineen”. Tuvan vanha seinäkello helähdytti kaksitoista hopeista lyöntiä ja niin vuosi oli vaihtunut ja vieraat lähtivät koteihinsa. Useimmat taisivat olla hevosella. Mummo ja ukki olivat pysytelleet koko illan kamarissaan, vaikka tuskinpa he pystyivät nukkumaan kun tuvassa oli meneillään railakas meininki.
Mutta kukaan ei osannut ennustaa, mitä tuo alkanut vuosi toisi tullessaan. Tuli joulu ja tapaninpäivä. Tapanina mummo istui tuvan keinutuolissa kuunnellen radiosta ortodoksista jumalanpalvelusta. Sitä kuunnellessaan hän siirtyi yllättäen ikiuneen.
Kun mummo oli poissa, talon elämä ikäänkuin hiljeni. Jonkin ajan kuluttua eno meni naimisiin ja toi taloon uuden emännän. Vanha talo purettiin ja tilalle rakennettiin uusi. Edellä kerrottu tinanvalanta illatsuineen oli ilmeisesti viimeinen vanhan talon historiassa.
Linkistä voi kuunnella ”Vuosi vanha vaipiui hautaan iloineen ja murheineen”. Sen on Hell`enin tekstiin säveltänyt Mikael Nyberg ja esittäjänä on Jyväskylän Studiokuoro:
