JOULUKUUSI / Lissu Kaivolehto

Nyt on hyvä aika kaataa joulukuusi. Miksi – sen kertoo Lissu tässä tarinassa. Jutusta selviää myös, milloin joulukuusiperinne alkoi maailmalla ja Suomessa.


On taas se aika vuodesta, jolloin on ratkaistava millainen kuusi tänä jouluna kannetaan tupaan. Onko se oikea kuusi tai joku muu puu vai muovikuusi? Vai ollaanko ihan ilman kuusta?

Joka joulu Suomessa käytetään puolitoista miljoonaa joulukuusta. Yli miljoona tulee suomalaisilta kasvattajilta, 300 000 kuusta haetaan omasta tai suvun metsästä ja 150 000 tuodaan ulkomailta, lähinnä Tanskasta.

Nykyään kuusia voi myös vuokrata. Tosin tämän vuoden osalta vuokrattavat kuuset on jo loppuunmyyty, mutta varauksen jättäminen ensi vuodelle on mahdollista jo nyt. Vuokrattavat kuuset toimitetaan kotiovelle ruukussa juuripaakun kanssa ja joulun jälkeen sovittuna päivänä myyjä hakee kuusen takaisin. Myöhemmin kuusi istutetaan takaisin luontoon. Jokainen vuokrattu kuusi mahdollistaa 50 uuden puun istuttamisen.

Vuokraapuu.fi

Kotimaisia joulukuusia myydään vuosittain 32 miljoonalla eurolla. Kuuset tuovat lisätienestiä tai jopa täysipäiväisen työn noin viidellesadalle kuusenkasvattajalle. Vuotuisista 75 miljoonan kuution metsänhakkuista joulukuusten osuus on hyvin pieni.

Joulukuusenkin kohdalla joutuu miettimään ympäristöasioita. Mikä olisi egoloogisin vaihtoehto?

Ympäristöystävällisin vaihtoehto lienee mahdollisimman läheltä hankittu luonnonkuusi. Yksittäisen kuusen hiilijalanjälki on alle kaksi kiloa vuodessa. Otettakoon tähän vertailun vuoksi keskivertosuomalaisen tavallisen päivän hiilijalanjälki, joka on noin 30 kiloa.

Monen olohuoneen tai tuvan nurkassa seisoo nykyään muovikuusi. Jos sellaisen on hankkinut, niin sitä kannattaa sitten käyttää hamaan tappiin. Tekokuusesta nimittäin tulee luonnonkuusta ympäristöystävällisempi vasta sen jälkeen, kun sitä on käytetty yli 20 joulua.

Kuusiasian ratkaisemiseksi Ylen tiedesivuilta löytyy hyvät vinkit kuusen hankintaan ja hävittämiseen.

Viisi vinkkiä kuusen hankintaan ja hävittämiseen

Kuva: Lissu Kaivolehto

Tiesitkö muuten, missä ja milloin oli maailman ensimmäinen joulukuusi?

Riikalaisten arkistolähteiden mukaan Mustapäiden veljeskunta, nuorten naimattomien kauppiaiden kilta, toi ensimmäisen joulukuusen Riikaan vuonna 1510.

Tallinna on asiasta eri mieltä. Sen mukaan maailman ensimmäinen joulukuusi oli Tallinnan Raatihuoneentorilla jo vuonna 1441. Silloinkin asialla oli Mustapäiden veljeskunta.

Maailman ensimmäinen joulukuusi oli Baltiassa 

Ensimmäinen tieto joulukuusesta Suomessa on vuodelta 1829. Paroni von Klinckowströmin joulujuhlassa kerrotaan silloin olleen peräti kahdeksan joulukuusta. Yhden kuusen takana oli ollut piilossa posetiivinsoittaja.

Suomessa merkittävä joulukuusiperinteen levittäjä on ollut 1863 perustettu, suomenkielisiä kansakoulunopettajia kouluttanut Jyväskylän seminaari. Joulun alla siellä alettiin pitää omia kuusijuhlia. Seminaarista valmistuneiden opettajien mukana tapa levisi sitten ympäri maata.

Kuva: Lissu Kaivolehto

Minä olen luonut oman joulukuusiperinteen tänne asuinalueelleni. Vuosikaudet ihailin lähipuistossa rantatien varrella upeaa kuusta ja sen kasvamista ja ”näin” sen koko ajan joulukuusena. Lopulta ostin koristepalloja ja sydämiä ja ripustin ne kuusen oksille. Myöhemmin sain ripustustalkoisiin mukaan pari kaveria. Tämä on nyt viides vuosi, kun koristeltu kuusi ilahduttaa paitsi minua, myös muita rantatiellä kulkijoita. Eräänä päivänä en voinut vastustaa kiusausta koristaa puiston alueelle myös kaksi pikku kuusta. Kotona minulla ei ole ollut joulukuusta 25. vuoteen.

Lopuksi vielä vanhan kansan vinkki siitä milloin on paras aika kaataa joulukuusi. Paras aika kaatopuuhille alkaa uudenkuun päivän jälkeen eli 15.12. Kasvavan kuun aikana kaadetun kuusen sanotaan säilyvän tuoreena ja juovan vain vähän vettä kuusenjalasta. Entisaikaan kuusi oli kahden ristikkäisen laudan keskelle poratussa reiässä ilman mitään vesisäiliötä ja pysyi silti tuoreena.

Kuva: Lissu Kaivolehto