Lehdistöneuvos Seppo Sarlund
Raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä 12.7.2015
Seuran kesäjuhlapäivä alkoi perinteisellä kunniakäynnillä raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä. Tilaisuuteen osallistui 27 henkeä. Oikean puoleisessa kuvassa vas. seuran puheenjohtaja Jouni Mönkkönen ja sihteeri Maija Närhi. Keskellä tilaisuuden puhuja Seppo Sarlund. Kuvat Lissu Kaivolehto.
Olemme nyt meille pyhällä paikalla.
Ihmiselle pyhyys merkitsee aina jotain suurempaa, kunnioitettavampaa ja selittämättömämpää tilaa kuin missä itse olemme.
Kunnioitamme niitä ihmisiä, lähimmäisiämme, jotka ovat uhranneet elämänsä puolestamme.
Meillä
on heistä muistoja, tietoja, todellisia ja kuviteltuja. On myös omia
muistoja, joiden kanssa elämme, iloitsemme ja suremme.
Tämä muistomerkki on meille kaikille yhteinen pyhä paikka.
Jokaisella
meillä on omat suuret tahi pienet ilot ja surut, mutta myös yhteisiä
iloja ja suruja. Yhdessä me kaipaamme myös niitä lähimmäisiämme ja
kanssaihmisiä, joiden maallinen maja on jäänyt rajan toiselle puolelle
Karjalaa ja niitä, jotka ovat antaneet kaikkensa, oman elämänsä kotinsa
ja isänmaansa puolesta.
Aina Joensuussa käydessäni tuon tänne
kukan Martille, veljelleni, joka siunattiin Pälkjärven
sankarihautausmaalla kesällä 1944 yhtenä viimeisistä. Kentälle
jääneenä.
Tähän aikaan vuodesta hänen kirjeissään rintamalta
oli huoli siitä, miten heinät on saatu tehdyksi. Muistipa hän nuorinta
veljeäänkin, minua, ja iloitsi, että hampaita on alkanut ilmestyä.
”Sittenhän se saapi kohta leivästä urakan” kirjoitti isoveli. Mutta
suomalaiseen kunnon tapaan kaipasi hän rintamalla myös
oikeudenmukaisuutta, kun kalasti esimiehilleen, jotka eivät kuitenkaan
täydentäneet näillä kaloilla lainkaan sotamiestensä ruoka-annoksia.
En
ihmettele lainkaan, että sinä heinäkuisena iltana 71 vuotta sitten, kun
tieto Martin kuolemasta Pälksaareen tuli, ainoan kerran lehmät jäivät
lypsämättä.
Se evakkomatkat kulkenut äitini käsilaukku, jossa
hän säilytti Martin kirjeitä, tiedon hänen kaatumisestaan ja
taistelutoverien muistoja – kunniaa tehden – on myös pyhä esine, suvun
kalleus, suvun raskaimmat hetket.
Sodan jälkeen Suomi on rakennettu mallimaaksi, rauhan ja yhteistyön hengessä. Ja sellaisena meillä on myös tulevaisuus.
Karjalainen
yhteishenki elää voimakkaana meidän pälkjärveläisten, siellä eläneiden
ja heidän jälkeläistensä, yhteisissä tapaamisissa. Samalla kun annamme
arvon sille työlle, jolla esi-isämme loivat pohjan menestyvälle
Suomelle, meidän velvollisuutemme on kehittää sitä parhaimpien
perinteittemme ja yhteiselon pohjalta.
Elimellinen osa tätä
kaikkea on se historiallinen jatkuvuus, joka yhdistää menneet
sukupolvet, tämän päivän ja tulevaisuuden . Kaiken perusta on
rauhanomainen arkipäiväinen työmme, joka on jokaisen kansalaisen paras
vastaus sotilaan tervehdykseen, ”kunniaa tehden” kaatuneen omaisille.
Kunniaa tehden.
Pälkjärveläiset ovat hoitaneet oman osansa kansamme raskaina päivinä. Kiitos Teille, tänne kiveen hakatut.
Vas. Maija Närhi ja Seppo Sarlund laskivat kukat raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä pälkjärveläisten sankarivainajien muistolle. Oik. Kukkien lasku Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Kuvat Lissu Kaivolehto.
