Ismo Börn: Elsitelmä Joensuun tarinaillassa 12.4.2017

Esitelmä Pälkjärven pitäjäseuran tarinaillassa Joensuun työväentalossa 12.4.2017

Dos. (FT) Ismo Björn
Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos

Elonsiivuja Pälkjärveltä sata vuotta sitten sanomalehtien kertomana

Terve teille kansalaiset
terve, tervetuloa
Siskot, veljet, suomalaiset
Terve – näin saan lausua

Oomme saman kansan lapset
Samaa Suomi-sukua
Isänmaata muistavaiset
isän juhlapukua

Suomi-kansallisuus oma
Tää on puku kallehin
kellä on yllään, se on soma
eikä vaihda vierahin

Luoja hyvä armollasi
Siunaa Suomen sukua
Anna Suomen suojassasi
elämänsä kulkea

Näin alkaa varsin kansallishenkinen, Suomea ja suomalaisuutta ylistävä ja Luojan varjelusta toivottava tervehdysruno, joka aloitti Pirttivaaran nuorisoseuran iltamat lokakuussa 1904. Pälkjärvellä oli tuohon aikaan kaksi työväenyhdistystä, maamiesseura, nuorisoseura ja marttayhdistys. Pitäjä oli pientilavaltainen ja monet kirkonkylän maanviljelijät kuuluivat myös työväenyhdistykseen. Kun jokainen yhdistys ja seura halusi järjestää juhlansa ja iltamansa silloin, kun väkeä oli liikkeellä, menivät iltamat päällekkäin, eikä kukaan saanut maksavaa yleisöä. Yhdistykset yrittivät siksi sopia jonkinlaisen vuorolistan.

Pälkjärven Kurikan nuorisoseuran maksuiltamat pidettiin toukokuussa 1907. Ohjelmassa olivat puhe, esitelmä, runo, näytelmä ”Syteen taikka saveen”, kuvaelmia, ym. ym. ja lopuksi tanssia. Pääsymaksu oli 50 penniä. Jäseniltä maksu oli 25 penniä. Kirkonkylän nuorisoseura piti iltamansa kolme päivää myöhemmin. Ohjelmassa oli kaksi näytelmää ”Pahassa pulassa” ja ”Toinen tai toinen naimaan” ym. ym. ja lopuksi leikkiä.

Seurat ja yhdistykset yrittivät omalta osaltaan kasvattaa Pälkjärven nuorista kunnollisia kansalaisia. Syytä oli, sillä viinan kirot ja kortinpeluu houkuttelivat myös pälkjärveläisiä. Pälkjärven nuoret miehet aiheuttivat kiihtelysvaaralaisten tapaan pahennusta saapuessaan päissään asevelvollisuus kutsuntoihin. Pojat olivat rohkaisseet itseään viinalla, joten he käyttäytyivät kutsuntatilaisuudessa sopimattomasti ja röyhkeästi. Kuopion Sanomien (15.5.1882) toimittaja ihmetteli, että olivatko he edes samaa siivoa Karjalan heimoa kuin Kiteen ja Kesälahden asevelvolliset, jotka osasivat käyttäytyä. Kutsuntoihin määrätyistä 25 pälkjärveläisistä paikalle saapui 21 miestä. Sotaväkeen kelpaamattomaksi eli kruunun raakeiksi määriteltiin heistä joka neljäs eli viisi miestä. Kaartiin ilmoittautui vapaaehtoisena viisi miestä ja loput määrättiin muihin joukko-osastoihin.

Pälkjärvi oli pieni kunta. Sata vuotta sitten Pälkjärvellä asui noin 2 600 henkeä.  Kyliä oli 11 ja asuinrakennuksia laskettiin olleet 396. Peltoa oli kaikkiaan 1 870 hehtaaria ja kasvitarhoja 10 hehtaarin ala. Luonnonniittyjä oli 650 hehtaaria, ja vielä oli hieman kaskimaatakin, kaikkiaan parin hehtaaria.  Muikkua ja kuoretta kalastettin. Kauppiaita oli kuusi. Osuuskauppa perustettiin vuonna 1916. Pälkjärven Osuuskassa oli vuodelta 1904 ja samalta vuodelta oli myös Vuorikansan Osuuskassa.

Iljalan kansakoulu avattiin 1885, Kuhilasvaara 1901, Makari 1919, Kurikka 1921 ja Joukaan kansakoulu 1925. Kiertokouluja oli kunnassa kaksi. Kunnassa ei ollut apteekkia, ei lääkäriä, ei eläinlääkäriä, ei kunnalliskotia. Kaikki 60 hoidettavaa oli annettu yksityisille eli kuka halvimman tarjouksen heistä teki.

Pälkjärvi oli Kuopion läänin itäisessä kulmassa, mutta mikään syrjäkulma ei Pälkjärvi ollut. Pälkjärvi oli Karjalan radan (1894) varrella ja myös kohtalaisten maatienyhteyksien päässä. Lennätin saatiin asemalle 1895. Postitoimistoja oli kolme Kirkonkylä, Pälkjärven asema ja Kuhilasvaara, postipysäkkejä oli Iljalassa, Riihikankaassa (kuten tuolloin sanottiin) ja Multimäessä. Iljalan kylässä oli puhelinkeskus. Pälkjärveltä pääsi junalla luoteeseen Joensuuhun ja etelään Viipuriin, josta lähtivät junat edelleen Helsinkiin ja Pietariin.  Viipurista 7.15 lähtevä juna oli Sortavalassa 13.20, Pälkjärvellä 15.04 ja Joensuussa 17.45. Joensuusta 6. 50 lähtevä juna oli Pälkjärvellä 9.49, Sortavalassa 10.52 ja Viipurissa 17.39. Helsinkiin lähti ensimmäinen juna seuraavana aamuna 10.39. Pietariin lähti juna jo 6.27. Rata keräsi muuta liikennettä, joten radan varteen vedettiin uusia maanteitä 1900-luvun alussa. Tiet tarvitsivat tekijänsä ja hoitajansa, joten töitä riitti. Teiden varsille oli pystytettävä kilometripatsaita ja purojen ja jokien yli oli rakennettava siltoja. Niiden teko annettiin kuntakokouksissa huutokaupalla vähiten vaativien urakoiksi. Kuntakokouksissa käsiteltiin moninaisia asioita, muun muassa erotettiin mökkiläinen Toljander Inkeen venevalkamasta.

Pälkjärveläiset äänestivät kunta- ja valtiollisissa vaaleissa. Omia ehdokkaitakin kunnasta saatiin. Vuoden 1909 vaaleissa maalaisväestön lista 31 Pälkjärvi oli nimeltään Maalaisliiton känsäkourat.  Listalla oli hyvänä puhujana tunnettu Juho Nenonen, pienviljelijä Pälkjärveltä.  Vuoden 1916 vaaleissa suomalaisen puolueen ehdokkaana oli mv. Frans Evert Nieminen ja sosialidemokraateilla Juho Avonius.

Kehittyvä maitotalous

Pälkjärvi oli 1900-luvun alussa siinä mielessä erikoinen alue maanviljelyn suhteen, että paikkakunnalla viljeltiin edelleen tattaria. Kuopion läänissä tattari oli ollut yleinen viljelyskasvi vielä 1800-luvulla, mutta uuden vuosisadan alussa sitä viljeltiin Pälkjärven ohella enää vain naapurikunnassa Värtsilässä ja Kaavilla. Pälkjärvellä viljeltiin myös ruista ja kauraa ja hamppua, josta saatiin kuitua naruihin ja köysiin. Oliko Pälkjärven maaperä tattarille erityisen sopiva, vai johtuiko tattari ilmastosta vai kenties pälkjärveläisten mieltymyksestä tattaripuuroon ja muihin tattariruokiin.

Maatalouden kehitys oli Pohjois-Karjalassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa nopeaa, ja nopea se oli myös Pälkjärvellä. Pälkjärveläiset osallistuivat maatalousnäyttelyihin jo 1880-luvulla. Pälkjärven rouvat ja neidit saivat kiitosta käsityötaidoistaan. Rouva Kyrenus sai mainetta peitollaan ja pöytäliinalla, neiti E. Skuttnabb salveteista, ja Anni ja Anna Könönen villakankaista Ilomantsin näyttelyssä 1888.

Pälkjärven maatalouden mahdollisuudet perustuivat karjanhoitoon. Kunnassa laskettiin sata vuotta sitten olevan lähes 2 000 lehmää, 1400 lammasta, 406 sikaa ja yksi vuohi. Voita, perunoita ja kananmunia kaupattiin Värtsilän tehtaalle ja osin Sortavalaan. Kanojen lukumääräksi ilmoitettiin viranomaisille 840 kanaa.

Pälkjärven osuusmeijeri oli nykyaikainen höyrymeijeri, joka jalosti maidosta voita vuodesta 1902 lähtien. Höyrymeijerin yhteydessä toimi saha. Karjanhoitoon panostaminen tarkoitti karjanjalostusta ja kunnollista maidonkäsittelyä. F. Nieminen haki lehti-ilmoituksella karjakkoa Pälkjärven tarkastusyhdistyksen ja maamiesseuran palvelukseen 1907. ”Kunnottomat älkööt vaivatko itseään ja meitä. Valitulla ei ollut oikeutta kieltäytyä”, huomautettiin ilmoituksessa.

Maitokarjan lisäksi jalostetiin hevosia. Hyviä hevosia olivat Matti Moilasen ori Leo, jonka isä oli Hussonpoika. Punaruuni Leo taittoi virstan matkan aikaan 2.30. Hyviä hevosia olivat myös Nousiaisen Halo, Antti Kannisen Sulo, Juho Immosen Veikko ja J. Pitkäsen Jalo. Vaan hevosvarkaita oli varottava Pälkjärvelläkin.  Iljalan kylästä varastettiin mökkiläiseltä Juho Könöseltä nelivuotias ruuna. Tuntomerkit olivat selkeä 9,5 korttelia (1 kortteli = 14,8 cm) korkea musta hevonen, jonka harja kääntyi oikealle, vasemman takajalan kantapäässä valkea pilkku, ei kenkiä.

Pälkjärveläisillä oli kahden osuuskassan lisäksi käytössä kunnan säästöpankki. Pälkjärven jyvämakasiini antoi pientä turvaa katovuosina, mutta kovin heikkolaatuista viljaa tahtoivat pitäjäläiset sinne viedä. Jyvästönhoitaja joutui kirjoittamaan lehteen, sillä makasiiniin oli tuotu sekaviljaa, joka ei edes itänyt ja oli lisäksi osin puhdistamatonta.

Venäjän sekava tilanne ja huono sato merkitsivät, että talvesta 1918-1919 oli tulossa vaikea. Puutteeseen ja suoranaiseen nälänhätään ryhdyttiin varautumaan jo syksyllä 1918. Osuusliike Yhteishyvän Pälkjärven myymälä ilmoitti muiden osuusliikkeiden tapaan ostavansa rajattomasti puolukoita, sieniä, omenoita, riistaa, karpaloita, pihlajanmarjoja, katajanmarjoja, voikukan juuria, kuminaa, sikurijuurikkaita, humalaa, nokkosia, vihanneksia, punajuuria, porkkanoita, herneitä, kaalia, lanttuja, kurkkuja, punajuuren, vaapukan, puolukan, mustikan, mustaviinimarjan ja kanervan lehtiä. Kauppa lupasi ostaa myös villa- ja puuvillalumppua, metalliromua ja pihkaa. Työhön siis ripeästi kaikki pelastamaan talven alta kaikki se, mikä voidaan hyödyksi käyttää.

Sisällissodan vuosista ja ruuanpuutteesta selvittiin ja 1920-luku oli kehityksen aikaa. Kesä tuli varhain vuonna 1920 ja Pälkjärveltä löydettiin mansikanraakileita jo kesäkuun alkupäivinä. Samana vuonna järjestetyt Pälkjärven suopäivät olivat merkkitapaus pienellä paikkakunnalla, sillä sinne saapuivat Kuopion läänin kuvernööri Gustaf Ignatiuksen johdolla kaikki merkittävät maatalousasiantuntijat ylitirehtööri Uno Branderista lähtien. Näytteillä oli uusinta maataloustekniikkaa ja uusia koneita. Erityisen kiinnostava oli Linnunvaara hovin moottoriaura eli traktori, joka antoi yhtenä ohjelmanumerona työnäytteen.  Muita työnäytöksiä oli esimerkiksi lypsynäytös, jossa nähtiin, kuinka maito lähti lehmän nännistä niin, että koko lehmä notkui. Ohjelmaan kuuluivat retket, kenttäjumalanpalvelus ja useita juhlia. Puheiden lisäksi nähtiin näytelmiä kuten näytelmä ”Oikeaa maahenkeä” ja kuvaelma ”Saarijärven Paavo”. Samalla opetettiin uskoa maahan ja nöyrää luottoa Luojaan. Pälkjärven sekakuoro lauloi lukkari Erikssonin johdolla ja Leo Partanen soitti kannelta.

Hovit ja hovien torpat

Pälkäjärvi oli jakautunut muutamiin suurtiloihin ja lukuisiin pikkutiloihin. Suurtilat olivat entisiä jakamattomia rälssihoveja, jotka hallitsivat kokonaisia kyläkuntia. Näitä olivat Puikkola, Pälksaari, Hytinvaara ja Raivio. Esimerkiksi Pälksaaren hovin omistukseen kuuluivat kokonaisuudessaan Pälksaaren tilat 1,2, 4 ja 15 sekä Iljala 12. Tilalla oli lisäksi viisi torppaa ja vesimylly, jossa oli kaksi kiviparia ja seitsemän kaurasurvinta. Kartano sijaitsi kauniilla paikalla Pälkjärven rannalla. Asuinrakennuksessa oli kahdeksan huonetta. Erikseen mainittiin, että pellolla olevat ladot oli katettu päreillä. Päre oli edistyksellinen kattomateriaali.  Pälkjärvellä oli pärehöylä mm. meijerillä. Pälksaaen hovissa oli kymmenen hevosta, 40 lehmää, 25 lammasta ja 25 sikaa. Metsät olivat lähes hakkaamattomat.

Kurikan kylän Raivion hovin mailta löytyy hyvä kuvaus siitä, millainen oli puolestaan pälkjärveläinen torppa sata vuotta sitten. Torpan päärakennuksessa oli tupa ja kamari. Pihapiiriin kuului aitta, sauna, karjakartano, lato ja riihi. Torpassa oli hevonen, viisi lehmää, kuusi lammasta ja kolme hiehoa. Torpan pelloilla viljeltiin peltoheinää, jota saatiin 15 kuormaa, loput kerättiin luonnonniityiltä. Ruista kylvettiin kaksi hehtoa, suvitoukoa kuusi hehtoa ja perunaa kahdeksan hehtoa. Lisäksi kasvatettiin turnipisia, lanttua ja naurista. Torppa teki hoviin hevospäivän viikossa ja 30 jalkapäivää kesäisin. Torppa sijaitsi kauniilla paikalla rautatien varrella Pälkjärven aseman ja Pälksaaren pysäkin välillä. Kalavesi oli äärellään. Torpasta kalastettiin viidessä järvessä. Peltoa ja niittyä oli lupa tehdä niin paljon kuin voimia riitti.

Pälkjärven hovit vaihtoivat omistajia usean kertaan. Tilojen omistajina toimi erilaisia liikemiehiä, kauppiaita ja tehtailijoita, jotka kaikki eivät välttämättä edes käyneet Pälkjärvellä. Kauppias Brackin konkurssin 1886 jälkeen Pälksaaren hovi joutui liikemies Themistokles Zimbidinin haltuun, mutta tämä joutui luopumaan siitä jo 1905, seuraavana omistajana oli A. Grünberg ja sitten P. Peusym. Hovin toiminnasta vastasivat tilanhoitajat, joilla ei ollut läheskään aina minkäänlaista käsitystä siitä, mitkä olivat paikkakunnan perinteiset tavat ja oikeudet, tai edes siitä, mitä sanottiin Suomen laissa. Miehet saattoivat tuoda Pälkjärvelle tapoja, jotka olivat käytössä heidän omalla kotiseudullaan, mutta ei lainkaan Pälkjärvellä,  ja tämä aiheutti väistämättä kahnauksia. Kyläläisten ja Pälksaaren hovin välit tulehtuivat, kun P. Peusym ilmoitti 1913 kieltävänsä kaiken laiduntamisen hovin mailla. (Toisena omistajana mainitaan myös riikalainen huonekalukauppias Flösel). Uusi omistaja kielsi metsästämisen ja kalastamisen kaikkiin hovin maihin rajoittuvilla vesialueilla. Kaiken lisäksi uusi omistaja kielsi ikimuistoiseen oikeuteen kuuluvat sienestyksen ja marjojen keruun.

Hovin tilanhoitajaksi palkattu Petter Kuismin vahti tilan maita tarkasti. Sorsanmetsästyksen alkaessa elokuussa 1913 Kuismin aavisti kyläläisten tulevan hovin maille linnustamaan. Hän oli rakentanut tätä varten salakojun, jossa hän nyt odotti illan hämärtymistä.  Kauaa ei tarvinnut Kuisimin kojussaan piileksiä, kun järveltä alkoi kuulua ääniä. Talollisen poika August Tietäväinen ja työmies Parikka astuivat veneestä rantaan ja samassa kajahti Kuisminin ase. Tietäväinen sai luodin kylkeensä ja kuoli. Kuisminin laukaus oli ollut tarkka. Surmatyö päätyi käräjille. Kaikkiaan 40 kyläläistä saapui todistajaksi.  Kuulusteluissa selvisi Kuisminin menneisyys. Petter Kuismin oli 44-vuotias Tverin kuvernementissä syntynyt talollisen poika. Kaksikymmenvuotiaana hän oli astunut Venäjän armeijaan, jossa hän oli ylennyt vänrikiksi. Kuismin oli erinomainen ampuja, josta kertoo se, että hän oli saanut ampumataidostaan hopeisen kellon heloineen itsensä Venäjän tsaarin kädestä. Nyt hänet passitettiin taposta Viipurin vankilaan. (Karjalan Lehti 26.8.1913.)

Hovit elivät omaa elämäänsä, mutta ne tarjovivat myös työtä.Maailmansodan aiheuttama polttopuun tarve merkitsi valtavaa kysyntää ja hintojen nousua. Vulf Himmelboch ilmoitti palkkaavansa rajattoman määrän hakkuumiehiä Pälksaaren hovin metisiin. Ilmoittatuminen Tuonosen tilalla. Laajamittainen soiden ojittaminen alkoi 1920, jolloin hovi ilmoitti palkkaavansa kaksikymmentä ojuria Hovinsuolle. Suon kerrottiin olevan puuton, kantava ja pehmeän, joten ansioille oli mahdollisuus päästä, kun asunto kuului etuihin ja myös työvälineet.

Pälkjärven säätyläistö muodostui hovien isäntäväen ja pehtooreiden lisäksi papistosta (kirkkoherra ja lukkari-urkuri), rautatievirkailijoista, opettajista ja suuremmista kauppiaista. Pälkjärvellä oli monen muun pienen paikkakunnan tapaan vaikeuksia saada kunnollista ja laulutaitoista lukkaria, ja jos sellainen oli onnistuttu saamaan, tahtoivat miehet jo muutaman vuoden kuluttua vaihtaa suuremmalle paikkakunnalle. Näin kerrottaan käyneen taas kerran 1800-luvun lopussa. Pälkjärven heleä-ääninen lukkari suuttui ja lähti. Tarina ei kerro vihastumisen aihetta. Pälkjärvelle saatiin kuitenkin uusia lukkarikokelaita. – Otetaan tuo pitkä ruipelo, sillä sitä on äänikin, jotta ei tolokusta tietoa, niin karkia että. – Mie puolestani meinaan, että otettais tuo maitoparta, sillä sehän se nuorimpana voi kauimmin elää, ettei tarvii yhtenään olla kiinni, tässä lukkariasiassa. Vaan niin se lähti sekin ja pölypilven saattelemana.

Pälkjärveltä lähdettiin muualle töihin mutta myös kouluun. Helsinkiin kauppakorkeakouluun lähtenyt Mikko Kivinen sai heti valmistuttuaan paikan Henkivakuutusyhtiö Katajasta 1912.  Pälkjärvellä henkivakuutuksia myi Henkivakuutusyhtiö Suomi, jonka paikallisena asiamiehenä toimi M. Moilanen.

Pälkjärven Osuuskaupalle jouduttiin 1918 hakemaan hoitaja, sillä aiempi joutui asepalvelukseen. Uutta kaupanhoitajaa houkuteltiin asunnolla, jossa oli kamari, osa keittiöstä, lämpö ja valo. Samoihin aikoihin vaihtui lähes koko säätyläistö, kun yhtä aikaa uusiin tehtäviin muuttivat paikkakunnalta lukkari-urkurin lisäksi asemapäällikkö ja kirkkoherra. Rahvas eli kansa koostui pientilallisista ja torppareista. Pälkjärvellä laskettiin olevan noin 310 pientä tilaa. Sosialidemokraateilla oli vankka kannatus ja se näkyi. Tässä muutamia aktiiveja:

Kuhilasvara
Väänänen Hanna, Olli ja Lahja
Ruohomäki August, Elisa ja Ilmi
Haaranen Matti
Kinnunen Johan
Tykkyläinen Matti
Kastinen Risto
Kastinen Antti
Kokko Albert, Eliina ja Ester
Immonen Matti ja Linda
Saloranta Asa, Sandra ja Taavetti
Immonen Helvi, Maire, Maria ja Heikki
Laakkonen Yrjö
Väätäinen Väinö
Toljander Väinö perheineen
Väätäinen Antti nuorempi
Haaranen Lauri
Kempas Juho ja Maria
Nousiainen Jukka
Nousiainen Taavetti

Pälkjärven Kurikasta
Juvonen Mikko
Eshener Antti ja Mari
Matikainen Juho ja Hanna
Toljander Kusti
Laakkonen Tauno
Immonen Otto
Kääriäinen Eino

Pälkjärvi As.
Louhelainen Jalmar
Hopia Antti ja Anna
Louhelainen Helmi ja Greetta
Sormunen Hilja ja August perheineen

Pälkjärven Puikkolasta

Mattson Fredrik

Pälkjärvi Jero
Laukkanen J. perheineen

Pälkjärvi Naaselkä
Moilanen Antti perheineen
Löppönen Antti

Pälkjärven Rämiistä
Hara Juho
Kuronen Eetu


Mainitut toivottavat onnea ja menestystä alkavalla uudella vuodella kaikille työläistovereille ja heidän pyrkimyksilleen köyhälistön asian ajamiseksi.
Ilmoitus julkaistiin Päivän Tiedot lehdessä 30.12.1916. Päivän Tiedot oli Sortavalassa julkaistu työväenlehti, joka edeltäjä oli Rajavahti ja seuraaja Kansan Voima. Päivän Tiedot joutui kirjoittamaan tarkan sensuurin aikaan, joten lehti oli varsin maltillinen.

Olen käyttänyt Päivän Tiedot lehden lisäksi tämän esitelmän tekoon kaikkia Suomessa ennen vuotta 1920 julkaistuja sanomalehtiä.  Kansalliskirjastoon kuuluvat lehdet on digitoitu. Yksistään hakusanalla Pälkjärvi saa noin 13 200 osumaa.