Sortavala suomalaisin silmin
”Sortavala on elävä kaupunkirakentamisen
museo, laajimmin säilynyt suomalaisten ennen sotia rakentama
kaupunkimiljöö”, arvioi Sortavalaa arkkitehti Martti I. Jaatinen.
“Sortavalan torilla myivät venäjää ja karjalaa puhuvat partasuut suoraan
kärryistä uskomattoman hyvää jäistä hapankaalia,” muisteli
lapsuuskaupunkiaan Lasse Pöysti. ”Kesäviikonloppuisin isä kävi
pelaamassa tennistä Vakkosalmen tenniskentällä. Pelin jälkeen istuimme
aina Lotta-kahvilassa ja nautimme jotain hyvää” kirjoitti
kotikaupungistaan Olli Rasilainen.
Näissä kolmessa katkelmassa
tulee esille keskeisimmät suomalaisten tulkinnat Sortavalasta.
Sortavalassa on jotain mennyttä. Sortavala on museo. Sortavala on
menetettyä. Sortavala oli suomalaista Karjalaa. Se oli Suomen ja Venäjän
välissä.
Joensuun Carelicumissa olevassa pienoismallissa
Sortavala näyttäytyy sellaisena kuin suomalaiset sen haluavat muistaa.
Kaupungissa on kesä 1939. Pienoismallista aistii kiireettömyyden.
Purjevene lipuu Laatokalta satamaan. Juna tulee asemalle. Torin
laidalla, entisen Mustalaispusikon kohdalla vuokra-autorivistö odottaa
ajoa, mutta torilla käydään kauppa. Ihmisiä on urheilukentällä.
Läppäjärvellä Supisen sahan edessä kelluu tukkilautta. Kadut ovat
tasaisia ja hyvin hoidettuja. Karjalankatu asfaltoitiin kesällä 1939.
Likaa ja roskia ei pienoismallin kaupungissa näy. Sortavalan puiset
viemärit laskivat suoraan Laatokkaan. Kaupungin rantavedet olivat
saastuneet jo 1900-luvun alussa. Laatokan veden juomista oli vältettävä
lavantautivaaran vuoksi. Kymölän torin kaivon vesi oli likaista. Puhdas
juomavesi johdettiin kaupunkiin kuuden kilometrin päästä Helmijärvestä.
Helmijärven pinta oli 62 metriä kaupunkia korkeammalla, joten järvi oli
luonnollinen vesitorni, josta vesi valui Kuhavuorella olevaan säiliöön.
Vesi oli kuulemma niin hyvää, että se maistui melkein makealta.
Tuhkalammen rannoilla on pienoismallin mukaan vihreää. Lampi oli
kasvamassa umpeen. ”Matalassa ja liejuisessa Tuhkalammessa kurnutti
miljoona sammakkoa”, muisteli Lasse Pöysti.
Sortavala säilyi
toisessa maailmasodassa suurtuholta. Talvisodassa venäläiset pommittivat
Sortavalaa. Helmikuun 2. päivän pommituksissa tuhoutuivat mm.
luterilainen kirkko. Karjalan silta sai osuman ja Sortavalan asema
paloi. Suomalaiset valtasivat Sortavalan takaisin 15.8.1941. Venäläiset
sytyttivät perääntyessään kaupungin koillisosan tuleen. Palo pysähtyi
vanhaan puistokatuun, joka vuoden 1860 Edelfeltin kaavan mukaan oli
istutettu pysäyttämään kaupunkipaloja. Jatkosodan aikana kaupunkia
korjattiin ja Karjalan silta yhdisti jälleen kaupunginosat toisiinsa.
Suomen armeija jätti kaupungin 23.9.1944.
Kun
Venäjän rajat avautuivat suomalaisille 1990-luvulla, Karjalaan
matkasivat kivijalkaturistit, avustustyöntekijät, lähetyssaarnaajat,
trokarit, hämäräperäiset liikemiehet, yliopistotutkijat. Syntyi uusi
karjala-aalto. Kolmatta vuosikymmentä on tuosta kulunut, mutta Karjala
oli edelleen Eldorado ja suomalaista nostalgiaa. Karjala on jotain muuta
kuin Eurooppaa. Se on mystiikkaa, tunnetta ja perinnettä. Siellä ne
ovat – satojen mummoloiden rauniot.
Sortavalan rakennuksia,
katuja ja puistoja ihaillaan Suomesta jo kadonneen puukaupunki-idyllin
kaihoisin katsein. Rappioromantiikan ihailun rinnalla pohdiskellaan
niitä seurauksia, joita Sortavalalle olisi koitunut, jos se olisi jäänyt
Suomen haltuun. Kehittyvässä Sortavalassa olisi mahdollista välttää
Suomessa tehdyt virheet, jos Sortavalaa nyt rakennettaisiin suomalaisten
toiveiden mukaan suomalaiseksi puukaupungiksi.
Kansallinen kivikaupunki
Suomalaisten
muistot Sortavalasta perustuvat 1930-luvun ja sotavuosien Sortavalaan.
Seurahuone ja Itä-Karjala hohtivat valkoista funkista Vakkolahden
molemmin puolin. Sortavala oli valkoinen myös kulttuurisessa mielessä.
Opettajaseminaari muokkasi ja levitti kansallista karjalaisuutta.
Kaupunki oli valkoinen lisäksi poliittisesti. Raja kaupungin ja
esikaupunkien välillä oli jyrkkä. Kokoomuslaista opettajien ja kaupan
kaupunkia ympäröivät sosialidemokraatteja ja kommunisteja äänestävien
teollisuustyöläisten esikaupungit ja niitä puolestaan maanviljelyksestä
ja kalastuksesta elävä maalaisliittolainen Sortavalan maalaiskunta.
Kokoomusta kaupungissa äänesti 54 %, mutta maaseudulla kokoomuksen
kannatus oli vain 5 %. Maaseudulla maalaisliitto keräsi 59 % äänistä,
kaupungissa se sai äänistä vain 3 %.
Esikaupunkialueita ja niiden
vasemmistolaisia asukkaita ongelmineen ei haluttu puistojen kaupunkiin.
Kaupunki hyötyi esikaupungeista myymällä niihin sähköä ja vettä.
Laatokan valkea kaupunki haluttiin pitää valkoisena ja siinä
onnistuttiin. Päätös esikaupunkien liittämisestä kaupunkialueeseen
tehtiin vasta vuonna 1944.
Sortavala, sellaisena kuin suolamaiset
sen muistavat, oli lopulta varsin nuori. Kaupunkikuvan nopea muutos
alkoi 1900-luvun alussa. Vanhankaupungin puutalot purettiin
1920-luvulla. Vanha Sortavala oli ollut yhtenäisten puutalokortteleiden
täyttämä pieni puukaupunki. Ainoastaan kaksikerroksinen sotaväen
viljamakasiini (1787) oli kivestä. Vuoden 1838 vahvistettu asemakaava
toi Sortavalaan Suomessa yleisesti omaksutun empiren säännönmukaisen
ruudukkokaavan. Uusi asemakaava oli 45 asteen kulmassa vanhaan
kaupunkiin nähden.. Vanhan lähes 300-vuotiaan kaavan sata pikkutonttia
saivat väistyä parinkymmenen uuden kivitalokorttelin tieltä. Rakennusten
suunnittelijat tulivat Helsingistä ja Viipurista ja tyylisuunnat
vaihtelivat kansallisromantiikasta funkikseen. Vakkosalmen ylittävä 200
metriä pitkä Karjalan sillan valmistuttua (1931) vanha jalankulkusilta
eli Pitkäsilta madallettiin ja siitä tehtiin moottorivenelaituri. Vanhan
kaupungin alue, joka kolmensadan vuoden ajan oli ollut Sortavalan
liikekeskus, pidentyi Karjalankadun suuntaan.
Karjalankatu oli
yhtä suurta rakennustyömaata vuodet 1937-1939. Kadun varsille nousi
suuria kerrostaloja. Arkkitehti Erkki Huttusen laajennuksessa
Seurahuone, entinen Jerusalemiksikin kutsuttu rakennus, sai tunnetun
valkoisen funkisjulkisivun ja juhlasalisiiven. Siitä tuli kaupungin
valistustalo, Vakkohovi. Talossa oli juhlasali näyttämöineen, tilat
kirjastolle ja kansatieteelliselle museolle. Museon esineistön perustan
muodosti rakennusmestari Uuno Korhosen kokoelma.
Seurahuone sai
kilpailijan, kun Aarne Savelan suunnittelema Osuusliike Itä-Karjalan
toimitalo valmistui Karjalansillan toiseen päähän. Itä-Karjalan rinnalla
kadun toisella puolen oli Y. A. Waskisen piirtämä keskuskansakoulu. Uno
Ullbergin suunnittelema funkistyylinen linja-autoasema valmistui 1935.
Sortavala
halutaan muistaa myös puistojen kaupunkina. Puistomaine oli pitkälti
Sortavalan kauppiaitten, käsityöläisten ja sivistyneistön perustaman,
viinan myynnistä ja anniskelusta vastaavan Sortavalan Anniskelu Oy
(1876) ansiota. Sortavalassa viinan hinta oli moninkertainen muuhun
Suomeen verrattuna. Vakkosalmen puiston rakentaminen oli alkanut 1870,
mutta vasta viinanmyyntivaroilla puisto kasvoi kukoistukseen. Puiston
portilta johti koivukuja juhlakentälle, jonka laidalla oli
musiikkipaviljonki. Vastapäätä oli katsomo, joka kohosi kohti Kuhavuoren
kallioseinää. Kallio toimi oivana äänitaustana. Puistossa oli kuusten
katveessa museona palveleva savupirtti, kahvila ja tenniskenttä. Puiston
takana Airanteenjärvi. Kuhavuorella oli näkötorni.
Teollisuuden
myötä Sortavala kasvoi nopeasti. Uusia asukkaita tuli läheiseltä
maaseudulta. Muuttajat asettuivat kaupungin liepeille maalaiskunnan
puolelle, jossa oli maata tarjolla. Varsinaisen Sortavalan kaupungin
ympärille syntyi kuusi esikaupunkitaajamaa. Niiden väkiluku kohosi
viiteen tuhanteen. Lahdenkylä alkoi muodostua 1800-luvun lopulla.
Seminaarin ja rautatieaseman tultua Vakkolahden eteläpuolelle laajeni
kaupunkiasutus sinne. Näin syntyivät Kymölän ja Airanteen kaupunginosat
sekä Genezin, Mansikkamäen, Rauskun ja Hyöppisenpellon esikaupungit.
Airanteen puistokadun varrella oli kokonainen yhdyskunta seminaarin
opettajien kahden perheen taloja. Ne kaikki oli rakennettu samoin
piirustuksin. Vakkojoen rannalle syntyivät Vakkosalmen ja Tuhkalan
esikaupungit ja niistä koilliseen Puikkola, Sortavalan suurin
esikaupunkitaajama.
Sortavalasta rakennettiin puistojen ja
kalevalaisen kulttuurin kaupunkia. Rautatien valmistumisen jälkeen
kaupunki muuttui matkailu-, kokous- ja juhlakaupungiksi. Kaupungissa
järjestettiin laulujuhlien lisäksi kansakoulunopettajien kokous,
lottapäivät, kauppiaiden kokous ja maatalousnäyttely. Kokousten
yhteydessä tuhannet osanottajat tekivät vierailun Valamoon.
Kongressikaupungin maine lisäsi matkailua – kuppaa esiintyi Sortavalassa
neljä kertaa enemmän kuin muualla Viipurin läänissä. Sortavalaa
markkinoitiin porttina ortodoksiseen Valamoon ja runojen Raja-Karjalaan,
jossa kerrottiin vielä elävän Kalevalan laulumaiden kulttuurin.
Kansallisromantiikka
näkyi selkeänä kadunnimistössä. Kymölän puolen kadunnimistö otettiin
suoraan Kalevalasta. Kymölään vedettiin Tapiolan-, Kalevan-, Kullervon-,
Sariolan-, Ilmarin-, Vellamon-, Untamon-, Sammon- ja Väinämöisenkadut.
Sortavalan
300-vuotisjuhlien merkiksi 1932 poistettiin kaikki venäläisperäiset
nimet, mutta paikalleen saivat jäädä uudempaan ruutukaavaan nähden vinot
kaupungin ruotsalaisajan perustamiseen viittaavat Brahen-, Turun- ja
Kristiinankadut. Nikolainkadusta tuli Karjalankatu, Pietari
Paavalinkadusta Valamonkatu, Aleksanterinkadusta Koulukatu, nykyinen
Gagarininkatu, Konstantininkadusta Jänneksenkatu. Eteläinen Rantakatu
muuttui sataman rakentamisen myötä Kirkkoniemenkaduksi. Nimien
muuttaminen aiheutti närää vanhoissa sortavalalaisissa. Vanha
monikulttuurinen kauppa- ja hallintosivistyneistö vastusti
kansallishenkisen nuoren polven rajanvetoa venäläisyyteen.
Sortavala
oli ollut saksankielinen ja ruotsinkielinen. Kaupungin 1788 perustettu
alempi kansakoulu oli saksankielinen. Näytelmät esitettiin joko saksaksi
tai ruotsiksi. Ensimmäinen suomenkielinen näytelmä esitettiin 1850. Se
oli Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjä.
Rautatien merkitys oli
ratkaiseva, kun Sortavala sidottiin osaksi kansallista ja valtiollista
yhteyttä. Rautatien myötä alkoi kaupungin kasvu. Heti rautatien saannin
jälkeen alkoi kaupungin voimakas kehitys.
Lavakarjalaisuuden keskus
Ortodoksisen
kirkon ansiosta Sortavala oli ainutlaatuinen Suomen pikkukaupunkien
joukossa. Lähes joka kymmenes asukas oli ortodoksi. Ortodoksinen kirkko
näkyi ja kuului. Ortodoksipappi ja Valamon munkki olivat olennainen osa
Sortavalan katukuvaa. Sortavalasta tehtiin Suomen ortodoksisen
kirkkokunnan virallinen keskus, koska se oli suomenkielisen ortodoksisen
maaseudun keskellä. Myös suomenkielinen ortodoksinen pappisseminaari
perustettiin Sortavalaan – ei Viipuriin, voimakkaaseen
venäläisortodoksian keskukseen.
Ortodoksisen kirkon ohella
suojeluskunta ja lotat olivat toinen näkyvä osa Sortavalaa.
Suojeluskunta piti jatkuvasti harjoituksia. Sortavalan suojeluskuntatalo
Laatokan linna valmistui 1930. Arkkitehti Ole Gripenberg käytti
suunnitelman pohjana aiempaa suojeluskuntalinnaansa, Joensuun
suojeluskunnan Pielisjoen linnaa. Rannikkotykistörykmentti 3:n esikunta.
Kasinhännän lentoasema.
Sortavalan kaupunki markkinoi matkailua
näyttävästi. Kolmikulman puisto Karjalankadun, Brahenkadun ja
Raatihuoneenkadun välissä oli kaupungin keskeisellä paikalla. Sinne
tilattiin Alpo Sailolta runonlaulajapatsas. Esikuvana oli Petri
Shemeikka eli Myssyvaaran Petri. Se paljastettiin Kalevalan riemuvuoden
laulujuhlien yhteydessä 1935. Sortavala oli portti runonlaulajien
äärelle. Rajakarjalaisuus esitettiin kaupungissa lavakarjalaisuutena.
Karjalaiset runonlaulajat, itkuvirsien esittäjät ja kanteleensoittajat
nostettiin näyttämölle. Sortavalasta suunniteltiin kalevalaista
matkailunähtävyyttä. Suuret kalevalaiset juhlat oli tarkoitus pitää joka
toinen vuosi. Ehdotettiin, että kasvatettaisiin joku
ammatti-Väinämöiseksi. Joku toinen kasvaisi Lemminkäiseksi. Aino saisi
tehdä myös tavallisia töitä, mutta tarvittaessa hänen olisi aina tarpeen
tullen oltava valmis Ainon rooliin. Sortavalan kalevalaisnäytännöt
houkuttelisivat suunnitelman mukaan matkustajia kaikkialta maailmasta.
Näin myös ulkomaalaiset voisivat tutustua suomalaiseen kansanelämään.
Suunnitelma ei toteutunut, mutta lähes yhä selkeänä Sortavalan
lavakarjalaisuus näyttäytyi, kun suojärveläinen emäntä Ogoi Määränen
lauloi runoja Sortavalan ulkomuseossa, Tohmajärven Petravaarasta
tuodussa savupirtissä.
Sortavalan elinkeinotoiminta noudatteli
Suomen yleistä suhdannekehitystä. Kaupan palvelut erikoistuivat ja
vähitellen syntyi uusia suuria osakeyhtiömuotoisia yrityksiä. Sortavala
sijaitsi keskeisellä paikalla, postireittien risteyksessä ja Laatokan
laivareittien yhtymäkohdassa. Ensimmäinen Laatokan höyrylaiva Pietari
Suuri alkoi liikennöidä Pietarin ja Sortavalan välillä 1850. Sortavala
oli Laatokan Karjalan tietoliikennekeskus. Lennätinjohdot Sortavalaan
vedettiin 1874. Puhelin tuli seuraavalla vuosikymmenellä (1888).
Sortavalan paikallisradio lähetti vuodesta 1933 ohjelmaa Laatokan
Karjalaan. Kirjapaino Sortavalaan oli saatu jo 1847. Sortavalan kautta
hallittiin koko Laatokan-Karjalaa.
Suomenkielinen Sortavalan
seminaari oli yksi keino liittää karjalaiset Suomeen.
Sijoituspäätöksessään Senaatti totesi, että kansallinen sivistys voisi
yhdistää Karjalan eriuskoiset ja tehdä heidät tietoisiksi yhteisestä
isänmaasta. Kymölän henki oli Karjalan valveuttamisen hengen lisäksi
selkeän isänmaallista. Jyväskylän seminaari painotti oppimista, mutta
Sortavalan seminaari kristillistä kasvatusta. Seminaarin ja lyseon
opettajat ottivat osaa kunnallispolitiikkaan. Laatokka – sanomia
Sortavalasta ja Itä-Karjalasta -lehti (1881) oli seminaarin opettajien
aikaansaama. Opettajat pyrkivät myös lehden avulla juurruttamaan
kansallista tietoisuutta rajaseudun asukkaiden mieliin.
Itä-Suomen
radioasemasta kävivät kamppailua Joensuu ja Sortavala. Radiomasto
pystytettiin Liikolan pellolle 1934. Sortavalan radion lähetyksiä
voitiin seurata Outokummusta ja Varkaudesta saakka. Karjalaiset ja
kalevalaiset aiheet olivat etusijalla radion toiminnassa. Radiossa
esiteltiin runonlaulajia ja siellä vierailivat mm. itkuvirsien esittäjät
Oksenja Mäkiselkä, Maria Ryymin ja Martta Kähmi. Heidän johdollaan
kuulijat vietiin suomalaiseen alkuaikaan, Kalevalan valtakuntaan, jossa
sadulla ja tarinalla oli elävä hahmo. Matjoi Plattonen ei Sortavalan
radiossa ehtinyt esiintyä, mutta hänen Unkarin matkastaan riitti
muistelemista. Kanteleensoittaja Antero Vornasen soittoa lähetettiin
radioaalloilla Yhdysvaltoihin Sortavalan laulujuhlilta kesällä 1935.
Radio vieraili runonlaulajien kotona, praasniekoilla, kalmistoissa,
mutta myös kansanopistoissa, tehtaissa ja kalamatkoilla. Sortavalan
radio aloitti pitäjäselostukset ensimmäisenä Suomessa. Radio esitteli
myös ortodoksista kirkkoa ja Laatokan puolustusta, Joensuu tuli mukaan
radiotoimintaan 1936 ja Joensuu sai oman lähettimen 1938.
Ohjelmalautakunta tarkasti ja hyväksyi ohjelmapäällikön suunnittelemat
ohjelmat.
Kokoomuslaisen Laatokan lisäksi Sortavalassa ehti
ilmestyä 73 lyhyt- tai pitempiaikaista julkaisua. Sortavalassa
painettiin 1920-luvulla Itä-Karjalan kysymykselle omistautunutta
viikkolehti Vapaa Karjalaa Vienan ja Aunuksen Suomeen liittämisen
hyväksi. Melkoinen osa Sortavalan lehdistä oli uskonnollisia. Aamun
Koitto aloitti ilmestymisen 1896.
Sortavalan seminaarissa
painotettiin liikunnan, erityisesti voimistelun merkitystä.
Monipuolisuus oli tärkeää fyysisen kunnon ja työkyvyn ylläpitäjänä.
Miesten voimisteluseura perustettiin 1895 ja naisten voimisteluseura
1898. Sortavalan seminaarin voimistelunopettaja Bruno Zilliacus kantoi
Finland-kylttiä Lontoon olympialaisissa 1908. Valinta ei ollut sattuma,
sillä muutamaa vuotta aiemmin hänet oli valittu Suomen kauneimmaksi
mieheksi. Sortavalalaisia urheiluseuroja olivat TUL:n Sortavalan
Ponnistus, SVUL:n Sortavalan Viritys, Seminaarilla Sortavalan Kunto ja
lyseolaisille Lyseon Kilpaveikot.
Talvisin Vakkolahden maisemaan
kuului luistinrata. Sortavalan Luistinklubi perustettiin 1884 ja jo
seuraavana talvena järjestettiin ensimmäiset pika- ja
taitoluistelukilpailut. Kilpahiihdot alkoivat samoihin aikoihin.
Sortavalassa harjoiteltiin ensimmäisenä seiväshyppyä Suomessa.
Seminaarin lehtori Carl Poppius suomensi jalkapallosäännöt. Sitä ennen
laji tunnettiin vain Turussa. Peli levisi Sortavalasta Viipuriin.
Sortavalalaisia palloilumiehiä siirtyi sotien jälkeen Kuopioon. He
perustivat Kalevan Pallon, joka sittemmin keskittyi jääkiekkoon. KalPa
pitää perustamisvuotenaan 1929, jolloin perustettiin jalka-, jää- ja
pesäpalloa pelaava Sortavalan Palloseura. Pesäpallon SM-sarjassa seura
vieraili 1935.
Liikunnan ja ruumiin kulttuurin aatetta
levitettiin seminaarista myös työkansan pariin. Sortavalan
työväenyhdistyksen Ponnistus (perustettu 1904) oli painin suurseuroja.
Sortavalassa aloitettiin varhain myös puulaakiurheilu eli työpaikkojen
sisäinen ja keskinäinen urheilutoiminta.
Seminaarin
musiikinlehtorit loivat kaupungista tunnetun kansallisen
musiikkikeskuksen. Seminaarin lehtori Vilho Siukosen laulukirja kului
monen kansakoululaissukupolven käsissä.
