KOTIINPALUU
Digitaalinen sanomalehtiarkisto on aarreaitta sille joka haluaa saada tietää millaisia asioita esim. Pälkjärveltä on uutisoitu. Monenmoista löytyy erilaisia hakuja tekemällä. Kotikoneilta pystyy lukemaan ennen vuotta 1930 ilmestyneitä lehtiä. Poikkeuksen tuosta yllämainitusta vuosiluvusta tekevät Käkisalmen ja Laatokan alueen sanomalehdet, jotka ovat luettavissa koko niiden elinkaaren ajalta. Arkistot niihin avattiin syyskuussa 2018. Kiinnostukseni kohdistui Laatokka-lehteen, jota olin lukenut aiemminkin. Laatokka ilmestyi aikoinaan Sortavalassa ja sotien jälkeen Pieksämäellä vuoden 1951 loppuun. Erilaisia hakuja tehdessäni olen löytänyt myös paljon sellaista mitä en ole osannut etsiä. Pälkjärviuutisista olen ottanut kuvakaappauksia ja tallentanut ne omalle koneelleni ajatuksella ”aika tavaran kaupitsee”.
Uutisraportteja Pälkjärvelle paluusta syksyllä 1941 kertyi yllättävän paljon. Ajattelin, että minun lisäkseni joku muukin saattaisi olla niistä kiinnostunut. Tulin siihen tulokseen, että kotisivut olisivat sopiva foorumi saattaa löytöni heimolaisten luettavaksi. Niinpä kirjoitin uutisraportit sähköiseen muotoon säilyttäen alkuperäisen kieliasun. Otsikot kullekin uutiselle muotoilin itse. Tein myös joitakin välihuomautuksia. Kaikki uutistekstit ja muut suorat lainaukset on kirjoitettu kursiivilla. SA-kuvista löytyi aiheisiin sopivaa kuvamateriaalia.
Aluksi pohjustuksena uutisille lainaus kotisivujen Pälkjärven historiaa -osiosta:
Näin kaikki alkoi kesällä 1941
Karjalan Armeija aloitti hyökkäyksensä jatkosodassa torstaina 10. päivänä heinäkuuta 1941 ja seuraavan sunnuntain iltaan mennessä Pälkjärvi oli vallattu. Jo kymmenen päivän kuluttua eli 23.7. kunnanhoitokunnan edustajat kävivät sotilasviranomaisten kutsusta tutustumassa pitäjän tilanteeseen. Takaisin vallattujen alueiden hallintoa varten perustettiin elokuun alussa Laatokan Karjalan sotilashallintopiirit ja näiden alaisuuteen kunnanesikunnat.
Pälkjärven kunnanesikuntaan kuului kuusi varsinaista jäsentä; kunnanpäällikkönä Martti Kilpiranta, maatalousjohtajana Lauri Kivinen apulaisenaan August Levänen, siirtoväen huoltojohtajana Toivo Pelkonen, väestönsiirron johtajana Matti Ryynänen, poliisijohtajana Martti Hämäläinen ja kansanhuollon johtajana Eino Kortelainen. Kunnanesikunta siirtyi Pälkjärvelle Alahoviin 13.8.1941 ja saman elokuun 25. päivästä alkaen pälkjärveläisillä oli lupa palata takaisin kotiseudulleen.
23.7.1941 Pälksaari
Pälksaaren piirimielisairaalan taloudenhoitaja E. M. Eskelisen kertomaa Laatokan toimittajalle:
Maatilan rakennukset on kaikki poltettu lukuun ottamatta lampolaa, puimalaa, tiilistä vilja-aittaa ja heinälatoja. Samoin on poltettu ns. huvilarakennus, jossa ylilääkärillä ja taloudenhoitajalla oli asunnot. Mitä sitten varsinaisiin sairaalarakennuksiin tulee, niin ns. rantarakennus ja vanha päärakennus on poltettu, samoin lämpökeskus. Seinät on tietenkin pystyssä, mutta niiden katot on sisässä ja puuosat palaneet. Sen sijaan uusi päärakennus ja ns. paviljonkirakennus ovat verrattain ehjät. Ryssät olivat kyllä yrittäneet polttaa niitäkin, mutta ne eivät olleet syttyneet ja nähtävästi ei ryssillä ole ollut aikaa niitä enempää sytytellä. Ikkunat tietenkin näissä rakennuksissa ovat osittain rikki, mutta kaikesta hävityksestä huolimatta nämä rakennukset ovat parhaiten säilyneet.
Vaikka Pälksaaressa oli siis aika lailla rakennuksia, niin siitä huolimatta ryssät olivat panneet siellä toimeen omat rakennuspuuhansa. Niinpä he olivat rakennelleet sinne kaikenlaisia rätiköitä, pieniä hökkeleitä, jotka ovat ominaisia ryssän rakennustyylille. Niinikään on siellä kokonainen ulkoilmateatteri ja keskellä sairaalan pihaa suuri puhujakoroke. Edelleen sairaalassa on nyt oma kirjapaino. Painokone näyttää olevan verrattain hyvässä kunnossa. Se on kokoonpantu 1906 Heidelbergissä. Luultavasti sitä on myös käytetty.
Ryssien kirjapaino.
Pälkjärven kirkon olivat ryssät
purkaneet jo aikaisemmin ja kun Pälksaaressa tarkastelimme ryssien
hirsikasaa, huomasimme kirkon hirsiä olevan siellä.
Mitä taas
viljelyksiin tulee, niin heinää pelloilla on lujasti ja suviviljaakin
ovat ryssät panneet kasvamaan jonkun verran. Heinänkorjuu on kuitenkin
vielä lykättävä tuonnemmaksi, kunnes ehditään tutkia, etteivät vaan
ryssät ole heinäpelloille laittaneet ansojaan.
30.7.1941 Tilannekatsaus vallatulla alueella
Pälkjärven kunnan edustaja Avonius kertoi lehdelle:
Asunnot kunnassa olivat miltei kokonaisuudessaan säilyneet ja koulut olivat kunnossa.
Heinäsato on runsas, mutta ruista on noin 50 % tavallisesta määrästä. Vehnää, ohraa ja kauraa on kylvetty vähän, ehkä kolmannes tavallisesta viljelyspinta-alasta. Perunasta ei voida puhua, sillä se on rikkaruohon peitossa, samaten muut juurikasvit.
Siivottomuus on kaikkialla niin suuri, ettei asumuksia voi kuvata niin likaisiksi kuin ne ovat. Joitakin suomalaisten jättämiä maanviljelyskoneita tavattiin, mutta ryssien koneista ei kannata puhua. Yleensä voivat kaikki pitäjäläiset palata kotiinsa, vaikka kirkkoa ei vielä olekaan.
25.8.1941 Ilosanoma
Harlun, Pälkjärven, Ruskealan ja Värtsilän takaisin vallatulta alueelta kotoisin oleva siirtoväki saa palata heti kotikuntiinsa ja tällöin on otettava huomioon seuraavaa:
Palaamaan ovat oikeutettuja kaikki työkykyiset henkilöt, sekä miehet että naiset. Sairaat ja vanhukset sekä muut henkilöt, jotka eivät pysty huolehtimaan omasta ja perheensä toimeentulosta, eivät vielä saa palata.
Mainittujen pitäjien siirtoväelle antaa palaamisluvan sijoituskunnan huoltojohtaja. Lupaan on ehdottomasti merkittävä palaavan henkilön kotikunta ja kylä takaisinvallatulla alueella sekä että paluu tapahtuu Hammaslahden ja Kaurilan asemien kautta, missä palaamisluvat tarkastetaan sekä väestö ohjataan edelleen kotikuntiinsa. Siirtoväen huoltojohtajat eivät saa antaa palaamislupia muiden kuin edellä mainittujen neljän pitäjän siirtoväelle. Palaamisluvan ohella tulee jokaisella olla mukanaan säädetty henkilöllisyystodistus.
Siirtoväen huoltojohtajat järjestävät palaavalle väelle maksuttoman kuljetuksen lähimmältä asemalta kotikuntaan. Myöskin tavaroiden kuljetus tapahtuu maksutta. Väestön on itse huolehdittava elintarpeiden hankinnasta, minkä vuoksi jokaisen on otettava mukaansa vähintään kahden viikon muona. Ellei väestöllä ole käytettävissään elintarpeiden hankkimiseen tarvittavia varoja, antaa siirtoväen huoltojohtaja palaavalle väestölle ennakkoavustusta siirtoväen huollon keskuksen antamien ohjeiden mukaan. Mukaan on otettava valtion ostokortit. Palaava väestö on rokotettava isorokkoa vastaan. Palaavan väestön on tuotava mukanaan hevosensa ja muut kotieläimensä, riittävästi maatalouskoneita, ajo- ja kuljetuskalustoa sekä työvälineitä. Palannut väestö määrätään lähinnä maataloustöihin. Mikäli kaikkia ei voida sijoittaa omille tiloilleen, sijoitetaan heidät muodostettaviin työryhmiin. Väestön on tarkoin noudatettava sotilasviranomaisten antamia ohjeita tai määräyksiä. Rikkomuksiin syyllistyneet asetetaan syytteeseen sotatuomioistuimessa.
Pälkjärven – Matkaselän välisellä tiellä tuodaan maanviljelykoneita takaisin vallatulle alueelle jo 28.7.1941.
29.8.1941 Perusteellisesti raiskattu Pälkjärven kirkko
Pastori Jussi Sinnemäki on kirjoittanut näkemästään ja kokemastaan tunteikkaan raportin:
Heti, kun automme oli ylittänyt vuoden 1940 rajan, alkoi minusta tuntua, kuin sieraimiini olisi painunut ällöttävä löyhkä. Jos se oli kuvittelua, niin silmäni eivät ainakaan valehdelleet. Oli tultu alueelle, jota säälimättömät ja meille niin katkeria kokemuksia tuottaneet ryssät olivat hallinneet. Ristiin rastiin kaadettuja puita pitkin tien varsia, piikkilankaesteitä, jotka meidän miehemme olivat murtaneet, suuria miinakuoppia, tähystystorni, korsuja ja ryssien joukkohautoja. Siellä täällä seisoivat kolkkoina ja alastomina palaneitten talojen savupiiput. Monien talojen ja töllien tyhjät ikkuna-aukot ammottivat kuin pääkallojen tyhjät silmäkuopat. Korjaamattomat, kirjavat kedot, outo autius ja hiljaisuus, kaikki yhdessä tuntui aivan kuin huutavan: Katsokaa luomakuntaa, joka huokaa ahdistettuna! Me olemme odottaneet vapautusta! Jumalan kiitos, nyt se on tullut!
Lähestyn mitä suurimmalla jännityksellä Pälksaaren piirimielisairaalaa. Minua kiinnittävät tähän laitokseen viime sodan ajoilta monet muistot. Olin joutunut siellä usean kerran käymään. Siellä olin saanut elää monta järkyttävää, mutta samalla ylentävää ja puhdistavaa hetkeä. Monet sotakuukausien parhaista hetkistä liittyivät tähän taloon.
Ensimmäinen vaikutelma, kun sairaala-alueen ulkopuolella oleva maatalo oli sivuutettu, on että kaikki on suurin piirtein hyvin säilynyt. Matala konehuone tuossa oikealla ammottaa kyllä mustunein ikkunalävin. Savupiippu on sentään pystyssä ja konehuoneessa käydä kalkuttaa moottori. Sähköä siis saadaan ja vesijohto on kunnossa. Joku tiesi kertoa, että räjäyttäminen, joka miinoituksesta päättäen oli aiottu suorittaa perusteellisesti, oli epäonnistunut sen johdosta, että suomalaisen tykistön osuma olisi katkaissut johtolangan. Oli miten oli. Joka tapauksessa tuhoa on tulipalon kautta saatu aikaan tarpeeksi. Ylilääkärin asunto on tuhkaläjänä. Portista tultaessa vasemmalla oleva vanha päärakennus on tulipalossa menettänyt kattonsa, mutta on saanut jo uuden. Pahimmin on varsinaisista sairaalan rakennuksista kärsinyt lähinnä rantaa oleva kivitalo, jonka yläkerrassa sijaitsi mm. juhlasali, jossa laitoksen yleiset jumalanpalvelukset pidettiin. Vain pari keittiötä ja niiden viereinen huone on asuttavassa kunnossa. Kaikkialla ovat lattiat ja niiden täytteet ja yleensä kaikki puuosat palaneet.
Kapuan vielä perusteellisen puhdistuksenkin jälkeen pahalta haisevia rappuja ylös juhlasaliin. Muistan elävästi edellisen sodan ajalta siellä erään tilaisuuden, jolloin kokoonnuttiin himmeiden kynttiläin valossa, kun sähköt ilmavaaran lähestyessä sammutettiin. Sinä iltana keskustelin kauan sielunasioista erään etelä-pohjalaisen sotilaan kanssa, josta tiedettiin, että hän ”usein itkee ja huokaa”, ja jolle ”kyyneleet oli ruokaa”. Oli selvää, että tämä huone, joka oli Herran palvelukseen pyhitetty ja jossa tuskan kyyneleet monta monituista kertaa ennenkin olivat vuotaneet, oli häväistyksen jälkeen vielä tuhottava.
Sanovat tämän sairaalan palvelleen jonkunlaisena punaupseerikouluna. Sen ohessa on harrastettu myöskin sitä ”Teuvan-Tiltun” kehumaa valistustoimintaa. Siitä on hyvin puhuvana todistuksena ulkoilmateatteri. Aivan rakennusten läheisyydessä, petäjikön reunassa on likaisenharmaan säleaidan erottama alue, jonka yhdellä sivustalla seisoo näytelmälava. Siihen päin viettävällä kentällä on istumapaikat n. 500:lle hengelle. Vanhat, keltaiseksi maalatut penkit herättävät heti huomiota. Joka tuntee, hän tietää, että nehän ovat Pälkjärven kirkon penkkejä. Minusta alkoi tuntua, että jos nuo penkit osaisivat puhua, niin sanoisivat: ”Suuria syntipukkeja me siellä Pälkjärven kirkossakin selässämme kannoimme, mutta ei niissä ollut yhtään sellaista Jumalan pilkkaajaa ja armon Hengen herjaajaa, kuin näissä ”Suomen työtä tekevän kansan vapauttajissa.” Jumalalle kiitos, kun pääsimme niistä!”
Vas. ryssien teatteri ja oik. kirkon rauniot.
Katsomme ”teatterin” keskusta, näyttämöä. Sen koristeellinen etusivu herättää huomiota. Sitä näkyy olleen oikein mestari laittamassa. Kuulen eräältä virkaveljeltäni, että tuo kaikki on Pälkjärven urkulehterin reunalaudoista sommiteltu. Mutta, paras viimeiseksi. Jonkun sotilaan sanojen johdosta saan kehotuksen käydä kurkistamassa näyttämölavan taakse. Ja mitä siellä näen? Rikotun, verenpunaiseksi töhrityn saarnastuolin. Sekin todennäköisesti mainitusta kirkosta kotoisin. Ilmeisesti se on saanut palvella osansa jonkun uskonnonvastaisen näytelmän lavastuksessa. Verenpunainen saarnastuoli. Oikealla paikallaan se sellaisenaan olisi itse evankeliumin saarna, paljon parempi, ehkä kuin moni nukuttava ja kuollut julistus, mutta jumalattomien propagandavälineenä – mikä kauhistuttava nähtävyys!
Pienessä petäjikössä, vasemmalla puolen porttia näkyy olevan kasa vanhoja hirsiä. Näyttää siltä, että tälle paikalle on ajateltu joku laajempi keskus, sillä jotain muitakin rakennustöitä on suoritettu. Arvelen, että tuohon petäjikköön on aiottu rakentaa uusi ”Thalian temppeli”, ehkäpä vakinaiseksi teatteriksi, tai kenties politrukkien ja upseerien klubiksi. Hirret ovat Pälkjärven kirkon seinähirsiä.
Niin. Vaikka mieli tulikin iloiseksi siitä, että tämäkin seutu oli jälleen omaa, rakasta, vaikkakin silvottua isänmaata, tuntui kuitenkin sydämessä jollain tavalla ahdistavalta. Luomakunta täällä yhtyi katsojan huokauksiin.
3.9.1941 Korjaus ja maalaustyöt käynnissä.
Pälkjärven kunnan esikunnasta kerrottiin meille eilen, että Pälkjärvelle on saapunut noin 200 paikkakuntalaista. Tämän lisäksi on maataloustöissä nelisenkymmentä työryhmäläistä ja 56 vankia. Postikonttoria kunnostetaan entiseen paikkaansa ja ryhtyy se pian toimimaan. Osuusliike Yhteishyvän sivumyymälässä käy kauppa hyvin.
Paitsi kotien kuntoon laittoa ja maataloustöitä, harrastetaan nyt myös eläinten kotiin saamista. On näet vihdoinkin saatu lupa tuoda Pielisjärvellä, Tuupovaarassa ja muualla vierailleet evakkolehmät kotiin. Omia hevosia on paikkakuntalaisilla vain 20 sekä saman verran sotasaalishevosia, joten lisää kipeästi tarvitaan. Lehmiä on ollut vain sen verran, ettei maidon maku ole unohtunut.
3.10.1941 Maamiina surmasi kaksi veljestä
Viime tiistaina tapahtui jälleen maamiinan räjähdys, tällä kertaa Pälkjärvellä ja sen seuraukset olivat tuhoisat. Talollisenpojat Samuli ja Pentti Vornanen ajoivat hevosella Pälkjärven Pörkkölän kylätiellä tiehen haudattuun maamiinaan, jolloin molemmat nuorukaiset silpoutuivat kuoliaaksi ja kärryt menivät pirstaleiksi, mutta hevonen sen sijaan ihmeellistä kyllä säilyi vahingoittumattomana.
Onnettomuuden uhrit olivat kotoisin mainitusta Pörkkölän kylästä ja iältään 19 ja 14 vuoden vanhoja.
Tuhoisaa surmaansa ei ilmeisestikään osattu enää varoa, koska tiellä on jo aikaisemminkin ajettu. Todennäköistä on, että ryssät ovat aikanaan miinoittaneet tien, mutta oli miina kaivettu niin syvälle, että vasta kärrynpyörien uurtaessa tietä, se paljastui tuhoisin seurauksin.
3.10.1941 Puhdistustyöt suoritettu loppuun
Samassa lehdessä onnettomuusuutisen kanssa on myös Kilpirannan katsaus paluumuuttoon liittyen.
Pälkjärven kunnanpäällikkö M. Kilpiranta ilmoitti myöskin oltavan siellä hyvässä menossa eteenpäin asiain järjestämisessä. Takaisinvallattuun pitäjään on muuttanut jo sen parituhatta henkeä käsittävästä väestöstä 539 henkeä.
Karjaa on Pälkjärvelläkin vielä riittämättömästi. Kuljetusvaikeuksien vuoksi sen karjakanta supistuu tähän saakka 151 lehmään. Hevosia on 102, siihen luettuina sotasaalis- ja armeijan maanviljelystöitä varten luovuttamat hevoset.
Viljankorjuu on sujunut olosuhteisiin katsoen tyydyttävästi; sen kokoamisessa on käytetty ulkopuolisena apuna vankityövoimaa. Myöskin puhdistustyöt on saatu loppuun suoritetuiksi kauttaaltaan koko pitäjässä.
Pälkjärven kirkkoherranvirasto on tämän kuun alusta muutettu kotiseurakuntaan ja se sijoitetaan toistaiseksi kunnan esikunnan huoneistoon. Tähän mennessä on pidetty pari jumalanpalvelusta ja hartaushetkeä Alahovissa. Jumalanpalveluksia toimitetaan edelleenkin säännöllisesti esikuntahuoneistossa. Seurakuntaelämälle on näihin asti tuottanut hankaluutta postinkulun hitaus ja sopivan kokoontumishuoneiston puute.
27.10.1941 Takaisin palanneita jo 600
Kunnanpäällikkö M. Kilpiranta Pälkjärven kunnan esikunnasta kertoi eilen kunnan alueella vallitsevasta tilanteesta:
Ainakin 1300 pälkjärveläistä voinee tänä vuonna siirtyä kotikuntaan. Takaisin palanneita kuntalaisia on tällä hetkellä jo noin 600 henkeä, niistä lapsia 125. Tämän vuoden kuluessa voi takaisin kotiseudulleen siirtyä vielä lisää noin 700. Hevoskantaan on saatu huomattava vahvistus.
Mitä sitten säilyneisiin rakennuksiin ja tuhoutuneisiin asuinrakennuksiin tulee, niin kokonaan säilyneitä asuinrakennuksia on vain 3, alle 50 prosenttisesti vaurioituneita 323 ja yli 50 prosenttisesti vaurioituneita 5 ja kokonaan tuhoutuneita 43. Navettarakennuksista on kokonaan säilynyt 76, vaurioitunut alle 50 prosenttisesti 217 ja yli 50 prosenttisesti 4, sekä kokonaan tuhoutunut 14.
Muita rakennuksia on kokonaan säilynyt 20, tuhoutunut alle 50 prosenttisesti 190 ja yli 50 prosenttisesti 45, sekä kokonaan tuhoutunut 33. Tulkoon mainituksi että alle 50 prosenttisesti vaurioituneiden rakennusten lukumäärään on otettu myöskin sellaiset rakennukset, joista on särkynyt vain ikkunaruudut ja jotka siis ovat verrattain vähin korjauksin saatettavissa asuttavaan kuntoon tai on jo saatettu.
Yllä olevan uutisen mukaan Pälkjärvellä olisi ollut 374 asuinrakennusta, 311 navettarakennusta ja muita rakennuksia 288 eli yhteensä 973 rakennusta.
Alla vas. Meijeristä on ”evakuoitu” katto. Oik. Savuavia raunioita ja talo jossa keskellä tykin osuma. Iljala 13.7.1941.
14.11.1941 Pulaa kaikesta
Pälkjärvelle on nyt palannut 720 henkeä, joista 251 miestä, 303 naista ja 166 lasta. Kotieläimiä on jo tuotu 270 lehmää ja 20 päätä nuorta karjaa sekä 155 hevosta. Kipein kysymys onkin elintarvike- ja rehukysymys. Evakkokuntalaisilla oli kuitenkin Liperissä ym. vuokrattuna viljelysmaita ja rehut voitaneen kuljettaa sieltä talven aikana. Pitäjässä on vain yksi myymälä, joka ei ole kyennyt tyydyttävässä määrin huolehtimaan elintarpeitten, vaatetavaran ja jalkineitten jakelusta, joten yksityiset liikkeet olisivat kovin tervetulleita.
Kuntaan asetettu uusi korvauslautakunta on aloittanut jo toimintansa ja kiertää se talosta toiseen paikan päällä arvioimassa vahinkoja. Myös ennakkokorvauksia, joita on anonut 45 henkeä, on suoritettu runsaasti. Mainittakoon vielä, että Pälksaaren piirimielisairaalaa on ryhdytty kunnostamaan tarkoitukseensa. Seurakunnan jumalanpalvelukset toimitetaan Alahovissa.
26.11.1941 Kansakoulut toimintaan
Pälkjärven kuntalaiset ovat anoneet, että kansakoulut aloittaisivat ensi lukukauden alusta toimintansa. Saadun tiedon mukaan on todennäköistä, että koulut tällöin aloittavat toimintansa, sillä kunnan kansakouluista suurin osa on säilynyt sodan tuhoilta, ainoastaan yksi koulu on palanut (Kurikan koulu). Tarkastaja Tuokko on käynyt paikkakunnalla kouluoloihin tutustumassa, ja puoltaa koulujen alkamista.
Mainittakoon vielä, että öljyä on jaettu Pälkjärvellä yli 800 hengelle.
Samassa lehdessä (26.11.1941) kerrotaan myös Lastensuojeluliiton ja Vapaan Huollon toiminnan aloittamisesta seuraavaa:
Sen johdosta että mm. Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosaston toiminta oli ehditty virallisesti lakkauttaa Pälkjärvellä, on nyt tämän osaston toiminta päätetty aloittaa uudelleen ja aivan alusta valitsemalla osastolle uusi johtokunta. Tähän ovat tulleet valituiksi mm. Hilja Kauppinen, Irja Kivinen, Martti Kilpiranta ja Lyyli Malinen.
Myöskin Vapaan Huollon toimikunta on valittu ja siihen ovat tulleet Toivo Pelkonen, Hilja Kauppinen, Matti Ryynänen ja Eino Kortelainen sekä henkisen huollon edustajaksi opettaja Irja Kivinen.
3.12.1941 Ensimmäiset sankarihautajaiset
Viime sunnuntaina oli Pälkjärvellä erikoinen surujuhla, kun siellä vapaan isänmaan multiin kätkettiin viisi sankarivainajaa, nimittäin luutnantti P. August Köhlin ja sotamiehet Martti Köhlin, Tauno Haaranen, Reino Heiskanen ja Oskar Hämäläinen. Erikoiseksi tilaisuuden teki se, että kyseessä oli ensimmäinen sankarihautaus tämän sotamme aikana vapautetussa pitäjässä, joka – kuten tunnettua – Moskovan pakkorauhassa oli luovutettu periviholliselle, – ja että tilaisuudessa jälleen nähtiin Pälkjärven suojeluskunnan kaunis lippu, joka lähes kaksi vuotta oli samasta syystä ollut käytöstä poistettuna.
Kello 12.30 kokoontui Alahovin pihalle vänrikki Huhtalan johtama sk.osasto, joka sai haltuunsa sk.lipun. Osastoon liittyi myöskin Värtsilän seudun Rintamamiesyhdistyksen lippu. Klo 13 läksi mainuttu osasto ja runsas saattoväki haudalle, johon aikaisemmin oli kätketty kolme vainajaa, ja johon nyt tuotiin kaksi rintamalta kotiseudulle palautettua. Vainajia hautaan kannettaessa paikkakuntalaisten muodostama sekakuoro lauloi kanttori M. Kilpirannan johdolla ”Mä kuljen kohti kuolemaa”, ja sk.osasto ampui kunnialaukaukset.
Haudan ääreen astuivat nyt seurakunnan kirkkoherra V. Korvenheimo ja sot.pastori, luutnantti I. Anttila, viimeksi mainitun pitäessä lohduttavan ja rohkaisevan ruumiinsiunauspuheen, ja ensin mainitun siunatessa vainajat heidän ajallisesti viimeiseen lepoonsa.
Sekakuoro lauloi laulun ”Vaipuos helmaan synnyinmaasi armaan”, ja aseveljet Toivo Pelkonen ja Otto Vasarainen toivat hautaan rintamamiesten havumiekan. Hautaa umpeen luotaessa kuoro vielä lauloi ”Oi Herra luoksein jää”.
Omaisten tuotua lähimpiensä haudoille seppeleensä ja tervehdyksensä vainajille, laski vänrikki Elovaara luutnantti Köhlinin haudalle rauhanaikaisen 1. Prikaatin upseeritoverien ja yksikön 2712:n aseveljien seppeleet, puhuen samalla pidetyn vainajan muistolle. Pälkjärven kunnan suuren havuseppeleen toivat kunnanpäällikkö M. Kilpiranta ja esikunnan jäsen Toivo Pelkonen, ensin mainitun puhuessa vainajain muistolle ja palauttaessa mieliin ne tapahtumat, jotka paikkakunnalla erikoisesti kahden viime vuoden aikana ovat sattuneet. Suojeluskunnan, lottien ja Mannerheimin Lastensuojeluliton yhteisen seppeleen laskivat vääpeli Lauri Kivinen sekä lotat Irja Kivinen ja Anni Heinonen.
Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin tervehdyksen ja kunnioituksen sankarivainajien muistolle Aseveljien Kukkasrahaston kautta esitti valistusupseeri luutnantti R. G. Vegelius, joka puheessaan palautti mieliin kansamme kokemat ankarat koettelemukset, niissä osoitetun yleisen sankaruuden ja asiallisesti uhreihin perustuvan voimakkaan tulevaisuususkon. Puhuja mainitsi, miten juuri nämäkin sankarihaudat voimakkaasti julistavat Suomen ja Karjalan kansalle kirkastuvan kevään koittoa ja uusille sukupolville onnellista tulevaisuutta.
Lopuksi laulettiin yhteisesti Isänmaan virsi. Tästä lohduttavasta ja rohkaisua antavasta tilaisuudesta siirtyi saattoväki vielä Alahoviin, jossa kunnan esikunta tarjosi kaikille hautajaiskahvit.
Kovia on Pälkjärven kunta ja sen asujaimisto kokenut, ja raskaat ovat yksilöllisestikin annetut uhrit olleet, mutta kaikesta huolimatta siellä jälleen elämä on elpynyt, ja näidenkin vaikeuksien kautta kuljetaan kohti rauhaa ja voittoa, vaikkapa valkeat ristit ja kirkon rauniot tietä viittovatkin.
15.12.1941 Sahatukit laudoiksi
Kysyimme eilen Pälkjärven kunnan esikunnasta, kuuluuko uutta jälleen valtakunnan yhteyteen liitettyyn kuntaan.
Jälleenrakennustyötä täällä vain edelleenkin jatketaan, ilmoitti kunnanpäällikkö. Saimme yhden sirkkelisahan, joita maahamme on toimitettu Ruotsista. Sillä on viisi ruotsinmaalaista noin kolmen viikon ajan tehnyt lautoja tukeista, joita kunnan alueella on runsaasti. Ryssät jättivät nimittäin jälkeensä valmiiksi kaadettuja sahatukkeja melkoisen määrän. Kun niihin lisätään kotoisin voimin murroksista tehdyt tukit, nousee sahapuiden luku noin 10 000:n. Suurin osa näistä on jo sahattu laudoiksi. Sahaus on toimitettu traktorivoimalla, koska muuntajan puutteessa sähkövoimaa ei ole saatavissa.
Ryssien hakkauttamia tukkikasoja Iljalassa 13.7.1941. Oikean puoleisessa kuvassa takana keskellä Alahovin metsänvartijan talo Kokkomäki ja siitä vasemmalle konstaapeli Hämäläisen tiilitalo.
31.12.1941 Pulaa elintarpeista
Pälkjärven esikunnasta kysyimme eilen, kuinka jälleenrakennustyö ja jokapäiväinen elämä yleensäkin sujuu kunnassa.
Pälkjärvellä on viimeisten laskujen mukaan 885 oleskeluluvan saanutta. Heitä on sijoitettu sitä mukaa, kun asuntoja on saatu kunnostetuiksi. Karjaakin on saatu aina vähin lisää. mutta pahin pulma on elintarpeista, ensisijassa karjan rehusta. Pitäjässä on toistaiseksi vain yksi kauppaliike. Tänne on tilattu mm. rehuselluloosaa, jonka hankkiminen on ehtona muiden väkirehujen saamiselle. Kuljetusvaikeuksien vuoksi ei ”sellua” kuitenkaan ole saatu lainkaan, minkä vuoksi varsoinkin ostorehun varassa olevilla on pula edessä karjanruokinnasta selviytyäkseen. Toivomme vain, että ainakin tähän puutteeseen saataisiin apua viipymättä.
Lopuksi vielä täydentävä lainaus kotisivujen Pälkjärven historiaa-osiosta:
Ensimmäinen sotasyksy ja seurannut talvi 1941 – 1942 oli vaikeaa aikaa. Välirauhan aikana venäläiset olivat viljelleet peltoja vain osittain, joten syksyllä 1941 viljasato jäi perin vähäiseksi. Samanlainen tilanne oli monessa kylässä perunan kohdalla ja juurikasveja ei ollut lainkaan. Kauppoja oli vielä hyvin harvassa ja varastot vähäiset. Korttiannoksiakin jouduttiin hankkimaan ja jonottamaan pitkien matkojen takaa. Jatkosodan ajalta talvea 1941 – 1942 voidaan perustellusti kutsua nälkätalveksi.
Eläinten kohdalla tilanne oli yhtä vaikea. Heinä oli ennättänyt jo vanheta, ennen kuin päästiin heinäntekoon. Syksyllä yritettiin niittää pystyyn kuivunutta heinää vielä aikaisin sataneen ensilumen päältä, mutta eihän sellaisella heinällä juuri ravintoarvoa ollut. Lisäksi heinää oli määrällisesti vähän, joten paljolti talvikausi jouduttiin eläimiä ruokkimaan sellulla, jota ensin päiväkausia liotettiin isoissa saaveissa turpoamassa. Ruokintavaiheessa selluun lisättiin ripaus jauhoja, jos kenellä sellaista ylellisyyttä oli.
Miehet olivat sodassa, joten kotirintaman työt olivat naisten, vanhusten ja lasten harteilla.
XXXXX
Jutun kuvat SA-kuvia.
Juttu julkaistu 28.8.2019
