Porsaasta siaksi
Jyrki-porsas oli sika, joka teki historiaa, se oli viimeinen keväällä 1944 Karjalassa Karjalan vapaan taivaan alla syntynyt sukunsa edustaja. Samoin oli kukko, jonka valpas katse seurasi Jyrki-porsasta koko elinajan, josta ei tullut pituudella pilattua. Mutta sinä aikana ehti tapahtua tosi paljon ja matkailtiinkin runsaan puoleisesti. Mutta palataanpa ensin Jyrki-porsaan alkuaikoihin.
Kukko näki orreltaan koko sian elinkaaren, aina pikku porsaasta, nimeltään Jyrki, lahtipenkissä makaavaksi Jyrkiksi. Jyrki oli jo ajoissa menettänyt kulkusensa ja hänen oli turha vilkuilla tyttösikoja, he olivat vain sikoja. Porsaspahnueessa Jyrki oli jo osoittanut elinvoimaisuutensa, niin että muut pahnueen sisaret huusivat kuorossa: ”Jyrki, Jyrki älä aina tyrki, tee joskus miehen työ” niin kuin Juice vuosia myöhemmin lauloi. Mutta milläs munaton porsas.
Sitten koitti se hirveä aamu, kukko katseli orreltaan ja näki kun talon roteva emäntä otti Jyrkin molemmista takajaloista kiinni ja nosti. Silloin kukkokin sai kuulla kun sika laulaa, ei muuta kuin pää siipien suojaan. Kukko tiesi kokemuksesta varoa emäntää, se oli hyvin tietoinen, kun monta siipikaveria oli kadonnut käsittämättömällä tavalla. Talossa kuulemma tykättiin kanapaistista ja kukko tiesi, että pää on höllässä.
Emäntä vei Jyrkin omaan karsinaan, jonne kukolla oli hyvä näköyhteys. Tietenkin Jyrkille näin äkkinäinen ero äiti-emakosta oli järkyttävä kokemus, ei ollut tissiä enää. Mutta ei hätä ollut tämän näköinen. Jyrkin kaukaloon tuotiin kaikenlaisia herkkuja, aina puurosta omenan palasia myöten. Kukko tiesi jo kokemuksesta, mitä tämä merkitsi mutta ei lähtenyt ennustelemaan Jyrkille tulevaisuuden näkymiä. Hyvin syövä ja syötetty sika on tulevien herkkujen lähtökohta.
Tuli kevät ja kesä, viimeinen Karjalassa mutta sitä ei kukaan vielä aavistanut. Navetan, sikalan ja kanalan ovet avattiin, näin eläimet pääsivät ulos omiin aitauksiinsa paitsi Jyrki. Jyrki sai kulkea vapaana piha-alueella, lapset olivat jo vapautuneet koulunkäynnin ikeestä ja Jyrkistä tuli heidän kesäinen leikkikaveri. Kukko näki kaiken korkealta tähystyspaikaltaan paitsi silloin, kun Jyrki pääsi sisälle taloon. Sitä rapsutettiin, halattiin ja pidettiin kaikin tavoin hyvänä, ja ulkona leikeissä se saattoi saada valjaat ympärilleen ja joutua vetämään lapsia pienissä rattaissa. Kesä meni liiankin nopeasti ja hyvin syötetty Jyrki oli jo kasvanut aika möhkäleeksi eivätkä lapset mahtaneet sille mitään.
Kesä meni ja tuli syksy monessakin mielessä. Ei palattu kesälaitumilta navettaan, kanalaan ja sikalaan. Ei, lähdettiin evakkotielle ne, jotka lähtivät sillä osa joutui uhraaman ainoansa evakkoon lähdön vuoksi. Kaikki joutokarja ja muu teurastettiin ja lihat menivät valtakunnan ruokahuoltoon. Porsaspahnue oli keväällä jo jaettu eri taloihin, emakko joutui evakkouhriksi mutta Jyrki sai armon ja kukko myös muutaman nuoremman kanan kanssa. Jyrki-sialle oli tehty luukullinen kuljetushäkki. Kukko kanoineen joutui kevyempään kuljetuslaatikkoon. Näin heidän evakkotiensä saattoi alkaa rautatien umpivaunussa.
Evakossa
Evakkotie päättyi erääseen Etelä-Pohjalaiseen pitäjään ja karja sai erään talon navetasta osan käyttöönsä. Jyrki sai oman karsinan ja kukko kanoineen orsipuun myös tähystyspaikakseen. Elettiin jo lokakuun loppupuolta tähän asti emännän hoivissa. Marraskuun alussa isäntäkin vapautui sotahommista ja ryhtyi näkymään navetan seutuvilla. Lapset eivät enää viihtyneet Jyrkin seurassa. Heillä oli muuta puuhaa, uuden paikkakunnan vuoksi uudet leikkikaveritkin ja Jyrkihän kuitenkin oli sika. Kukko oli orreltaan jo nähnyt, mihin tämä ihmisen kataluus tulee johtamaan mutta ei ihan vielä. Isäntää oli alkanut kiinnostaa Jyrki ja karsinan seutu, hän katseli ja mittaili sekä mietti, sanoi emännälle jotain. Kukko tiesi, mutta ei kiekunut tietoaan ulos.
Eräänä aamuna isäntä tuli tavallista touhukkaampana Jyrkin karsinan viereen, meni karsinaan ja otti pienen metalliesineen taskustaan, rapsutti Jyrkiä korvan takaa ja asetti metalliesineen toisen pään Jyrkin otsalle – kuului pam!!! ja Jyrki makasi selällään karsinan pahnojen päällä sorkat pystyssä. Siihen päättyi Jyrkin maallinen vaellus omin jaloin. Kukolla oli hyvä tähystyspaikka ja se näki, mitä tapahtui. Olipa katala temppu rapsuttaa ensin mielen hyvikkeeksi korvan takaa ja toisella kädellä nirhata henki pois, pam! Kukko arvasi, että nyt tullaan Jyrkiä noutamaan ja niin tultiinkin. Jyrki vietiin karjakeittiön puolelle ja nostettiin laverille pukkien päälle. Jyrkin maallinen olemus valeltiin vähin erin kiehuvalla vedellä ja karvat kaltattiin pois. Tähän saattoi sanoa, että Jyrki ei koskaan ennen ole ollut näin puhdas, ei lian likaa eikä karvan karvaa. Se olikin sitten kukon viimeinen näky Jyrkistä kokonaisena. Jyrkin reitti vei paikkaan, jossa Jyrki nostettiin kinneriin, suolistettiin ja annettiin jäähtyä ennen kuin paloiteltiin. Tähän päättyi kokonaisen sian, Jyrkin matka. Kukko istui orrellaan yhdellä jalalla, toinen oli vedetty siiven suojaan; olipa katala temppu, syöttää ensin ja antaa elää onnellista sian elämää. Sitten yhden äkin pam ja kaikki oli siinä, siitä alkaa peijaiset ja sian taru on ohi, eikä jää kuin mahan puru.
Hyödyntäminen ja sen tarkoituksellisuus
Tarkoituksellinen hyödyntäminen alkoi fyysisesti Jyrkin paloittelusta. Eräs hyvin tärkeä osa oli kinkut, sillä oltiinhan vielä joulun alusajassa. Jyrkin vasen ja oikea takakinkku, jotka nyt olivat jäähtymisen jälkeen suolattu ja muotoiltu perinteisen luullisen kinkun muotoon.
Isännällä oli sen
verran sutkin karjalaisen markkinamiehen tajua, että kaikessa on
hintalappu, jopa Jyrkin vasemmassa takakinkussa. Vasen takakinkku oli
päätynyt paikallisen pankinjohtajan joulupöytään korruptiokinkuksi,
pankinjohtaja oli evp.
kapteeni, oikeistolaisen kansallisseuran puheenjohtaja ja paikkakunnan mahtimies.
Emäntäkin sai laitettua lusikkansa kinkkusoppaan, niinpä oikea takakinkku myytiin asevelihintaan paikallisen koulun keittäjän joulupöytään, tuttavuuden nimissä halvemmalla kuin se olisi maksanut kaupan tiskillä. Muutoin keittäjäperheen joulukinkku olisi saattanut olla lasipullossa kun perheen isä oli kovin janoista lajia.
Kaksi jouluaattoa
Mennään ensin pankinjohtajan joulupöytään katsomaan, kuinka Jyrkin vasen takakinkku onnistuu tuomaan joulunsanoman pankinjohtajan joulupöytään. Oli laitettu kystä kyllä ja enemmän kuin pöydälle mahtui, osa oli tarjoiluvaunussa. Pöytähopeat oli kiillotettu huolellisesti, kattaus oli viimeistelty viimeistä lautasliinan taittoa myöten. Mutta me keskitymme juhlavaan joulukinkkuun, josta oli viimeistä läskimurua myöten kaavittu kaikki pois ja myös nahaton kinkku lojui vadilla sinappihuntu yllään sekä luumuin ja muine hedelmineen koristeltuina. Joulunäytelmä saattoi alkaa, kun joulupöydän istumajärjestys oli saatu sählättyä järjestykseen. Kannattaa muistaa, että pöydässä istui kaksi anoppia ja appea. Tämä oli sitä ihmisen harjoittaman sian hyödyntämisen juhlaa.
Kun aperitiiveista oli selvitty, alkoi juhlamielikin kohentua. Kinkun leikkaamisen aika tulisi jouluevankeliumin lukemisen jälkeen. Herra pankinjohtaja toimi omakätisesti leikkaajana, myöhemmin muutkin saivat tarttua leikkuuveitseen. Kun viljalla ja rakkaudella kasvatettu sika oli kohottanut mielialan riittävään korkeuteen, niin herra pankinjohtaja kilautti varovasti viinilasin jalkaan ja pyysi puheenvuoron ja arvovallallaan saikin sen. Herra piti joulukinkulle puheen ja tuskin koskaan sitä Jyrki-sikaa oli niin voimaperäisesti kehuttu kuin nyt. Kunnon votkaryyppy antoi vielä vauhtia kehuille.
Joulupöydässä istui myös rouvan isoäiti, joka vanhanajan hienostoperheen rouvana hieman oudoksui tätä votkan mahtia ja takaraivossa vähän jyskytti ajatus, että vielä kuukausi sitten Jyrki-sika käveli jopa lietelannan seassa ja söikin vähän epämääräisestä kaukalosta, mutta kaikki nämä ajatukset hukkuivat kinkkujuhlan humuun. Kaikki päättyy aikanaan, niin nämäkin juhlat mutta vähän onnettomalla tavalla, joka oli herrasväen perheelle nolo ja sopimatonkin juttu. Oli nimittäin niin, että sota-aikana herra kapteenina oli onnistunut saamaan joitakin konjakkipulloja saksalaisilta aseveljiltä niin kuin hän ilmaisi asian. Tarkkana miehenä hän säästi ne juhlatilaisuuksia varten ja nyt oli sellainen. Oli päästy kahvin jälkeiseen konjakkivaiheeseen, kun perheen emännälle kävi onnettomuus. Viidennen konjakin jälkeen hän oksensi pöydälle eli rahvaan kielellä yrjösi. Sanottiin kysymyksessä olleen sairauskohtaus, eikä ihminen ole sitä, mitä syö. Mutta kieltämättä tapaus langetti pitkän varjon perheen ylle, paikkakunnan mahtimiehen rouva yrjösi joulupöydälle. Asiasta osattiin kyllä sivistyneesti vaieta ja kääntää puhe toisaalle.
Mennään koulun keittäjän joulupöytään katsomaan, kuinka Jyrkin oikea takakinkku onnistuu tuomaan joulusanoman joulupöytään. Joulukinkku oli kyllä vadilla, kattaus oli normaali, siisti ruokapöytäkattaus ilman huolellisesti taitettuja lautasliinoja sekä kiillotettuja pöytähopeita eli normaali työläisperheen joulupöytä. Tilaisuus alkoi hyvin mutkattomasti, isäntä ja emäntä istuivat vakiopaikoillaan ja lapset istuivat sinne mihin ehtivät ja onnistuivat valtaamaan paikan. Juhlavieraita ei ollut eli joulu vietettiin ihan oman väen voimin ja eväin. Talon isäntä oli jo testannut votkan laatuluokituksen ja hyväksi havainnut, puheetkin alkoivat olla jo vähemmän jouluisia. Kun alkuruuista oli selvitty, niin kinkku alkoi näkyä hämärästi isännän näkökentässä. Niinpä emännän täytyi ottaa kinkun leikkaus hallintaansa. Syöminen eteni normaalitahtiin mutta vähän myöhemmin viiden ikäinen Aapeli huomautti asiantuntevasti isän syömisestä, läskiä ja votkaa. Aapelin huomio oli paikallaan, isä alkoi olla siinä kunnossa, kun vuosia myöhemmin laulettiin Irwinin toimesta: ”Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan”. Talon emäntä oli selvin päin loppuun asti. Jos isäntä olisi ollut joulun selvin päin, se olisi ollut merkkitapaus ja jäänyt aikakirjoihin.
Molemmissa tapauksissa on yhteistä, että ihminen saattaa olla sitä mitä se syö. Ja onhan tunnettu asia, joulukinkku on sikaa.
Kannattaa muistaa?
Sika on yhteinen asia, se kelpaa ja se juhlistaa olemassa olollaan ihmismieliä ja eri sosiaaliryhmiä. Sika oli yhteinen asia niin kuin tämä evakkosika oli, sitä söit, olitpa evakko tai et.
Kannattaa
muistaa, että ihmisellä ja sialla on paljon yhteistä. Evakkoreissulla
oli etua, että sika on kaikkiruokainen niin kuin ihminenkin. Sen
suolisto on hyvin pitkälti ihmisen suoliston kaltainen. Periaatteessa
ja käytännössäkin sialle kelpasi sama ruoka kuin ihmiselle. Kaikki mikä
ihmiseltä jäi syömättä, voitiin käyttää sian ravinnoksi. Sika helpotti
evakkoväen ravintohuoltoa, kun kaikki ruoka voitiin hyödyntää.
Mikä erottaa siat ihmisestä?
Oma lukunsa ovat sitten nämä ryömien kulkevat kanssaeläjämme, jotka eivät ole fyysisesti sairaita mutta konttaavat neljällä raajalla eli nämä alkoholisoituneet kanssaeläjät, rappioalkoholistit. Siat ovat sentään selvin päin.
Kannattaa muistaa kysymys, kumpi on kumpi? Ehkä kuitenkin on se pieni ero, naapurista en ole varma, mutta minä en.