”Jaakko Puntuksen” kiven tarinaa
1. Osa
Kiinnostukseni
”Jaakko Puntuksen” kiveä kohtaan syntyi jo 1990-luvun alkuvuosina,
jolloin luin ensimmäisen kerran Tahvo Könösen kirjasta ”Pälkijärven
pitäjäs” tuon kiven tarinan. Kiinnostus kasvoi melkoisen annoksen lisää,
kun sain myöhemmin käsiini Juho A. Leskisen muistiinpanot ”keisarin
kivestä”, jolloin samalla kohteella oli jo kaksi tarinaa. Kun Juho. A.
Leskinen oli piirtämäänsä Pälkjärven pitäjäkarttaan merkinnyt kiven
tarkan sijaintipaikan, oli helppo lähteä etsintämatkalle. Tosin
ensimmäinen yritys vielä epäonnistui, mutta toinen tuotti tuloksen. Sain
kiven kuvattua joka kantilta ja samalla totesin sen sijaitsevan melkein
tiessä kiinni, joten edes tuota Leskisen mainitsemaa 10 metrin
välimatkaa ei ollut. Kirjoitin tästä löytömatkasta lyhyen selostuksen
kuvineen ja etsintäohjeineen pitäjäseuran nettisivulle toukokuun lopulla
2015. https://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php?juttu=116
2. Osa
Kevään
2017 valkovuokkomatkalla kuljimme ensimmäisen kerran Ilmakan vuoren
juurelta vanhaa maantietä pitkin Mytsyrinmäen kupeeseen ja tuolla
kävelymatkalla tutustuimme joukolla myös tuohon tarinan kiveen, joka
edellisen käyntini jälkeen oli menettänyt kaiken ympäröivän puuston ja
myös itse kivi oli puhdistettu kaikesta kasvillisuudesta. Seurassamme
ollut Paavo Valonen totesi tuolloin, että tuossahan olisi venäläsille
ainesta jonkinlaiseksi muistomerkiksi. Hän suunnitteli myös ottavansa
yhteyttä Stora Enson metsäfirmaan, jonka oletti olevan venäläisen
vastaavan metsäfirman Ladenson liikekumppani. Paavo oli kuitenkin jo
seuraavalla viikolla vihjannut asiasta Boris Ahoselle, joka oli
välittömästi kiinnostunut asiasta ja he olivat yhdessä käyneet
tutustumassa kiveen. Jatkossa Boris oli Paavo Valosen välityksellä
hankkinut pitäjäseuran kautta myös kopion kivestä kirjoittamastani
tarinasta. Ilmeisesti Boris Ahonen on kertonut kiveen liittyvistä
tarinoista myös Sortavalaan, Pohjois-Laatokan museolle.
3. Osa
Kokoonnuttuamme
tämän kevään (2018) valkovuokkomatkalla Boris Ahosen kivimuseon pihaan
kotikyläkäynneille lähtöä varten, Boriksen vieressä seisoi mies,
ilmeisesti puolisonsa kanssa, ja kun menin tervehtimään Borista, jonka
kanssa minulla oli tarkoitus lähteä omalle synnyin paikalleni, tuo
vieras mies tuli minulle esittäytymään. Hän kertoi olevansa Erkki
Kähkönen ja sukunsa lähtöisin Rääkkylästä. Hän oli ilmeisesti tullut
nimenomaan minua tapaamaan tiedustellakseen tietojani ”Jaakko Puntuksen”
kivestä, koska hän näytti kopiota pitäjäseuran nettisivulla olevasta
kirjoituksestani. Hän kertoi asuvansa Helylässä ja edustavansa
Pohjois-Laatokan museota. Kerroin hänelle tietojeni lähteet, mutta siinä
yllätyksellisessä tilanteessa en muistanut sanoa, että voisin toimittaa
hänelle myös kirjallisesti lähdetietoni. Kun läksimme Boriksen kanssa
matkaan, Kähkönen puolisoineen? seurasi omalla autollaan koko kierroksen
mukanamme. Paluumatkan ajoimme Ilmakan vuoren juurelta vanhaa maantietä
pitkin ja tutustuimme tuohon nimekkääseen kiven, jonka taas myös
kuvasimme.
4. Osa
Sunnuntaina
jatkaessamme valkovuokkomatkaa tutustumiskierroksella Rautalahden
tienoilla sijaitsevaan museoon ja tsasouniin heti bussista
laskeuduttuamme edessämme seisoi Erkki Kähkönen valmiina opastamaan
matkalaistemme toista ryhmää tsasounakierrokselle. Nyt sain tilaisuuden
kertoa hänelle, että voin lähettää ”Jaakko Puntuksen” kiveä koskevat
sivut Könösen kirjasta, mikäli sellaiset haluaisivat, ja tätä
tarkoitusta varten annoin hänelle sähköpostiosoitteeni. Reilun viikon
kuluttua tuli viesti, jossa ilmoitettiin halusta saada kirjalliset
tiedot. Lähetin välittömästi sivuista kopiot, mutta samalla
oma-aloitteisesti lupasin, että seura voisi lahjoittaa koko Könösen
kirjoittaman kirjan, mikäli heitä kiinnostaa pitäjän varhaishistoria.
Vastausta ei tarvinnut odottaa kauan, vaan jo muutaman päivän kuluttua
tuli uusi viesti, joka kertoi museon toivovan kirjalahjoitusta.
5. Osa
Otin
välittömästi yhteyttä seuran sihteeriin ja kerroin omavaltaisesta
lupauksestani ja museon toiveesta. Maija innostui välittömästi asiasta
ja ryhdyimme heti suunnittelemaan kirjan vientimatkaa. Erkillä oli
ajatuksissa tankkausmatka lauantaiksi, mutta koulujen
päätösjuhlallisuuksien vuoksi päätimme siirtää matkan maanantaiksi
(4.6.2018). Lähetin lauantai-iltana viestin, että tulemme maanantaina
luovuttamaan kirjan ja arviomme mukaan olemme museolla kello 11. Meitä
matkalle osallistujia oli kaikkiaan neljä, sillä rajalta tuli mukaamme
vielä Riitta. Matka-arviomme piti tarkalleen paikkansa ja museolla meitä
oli vastaanottamassa kaksi viehättävää naisvirkailijaa; Tamara
Zabirunova ja Elena Kormichenko sekä välittömästi seuraan liittyi myös
Erkki Kähkönen. Kolmikon tarkat tehtävänimikkeet museon toiminnassa
eivät tulleet tietoomme. Kun suoritimme kirjan ”virallisen”
luovutuksen, Tamara toimi museon puolesta vastaanottajana. Elena
puolestaan esitteli meille museota suomen kielellä. Erkki Kähkönen
esiintyi lähinnä erilaisten tietojen kyselijänä ja meidän kysymyksiimme
vastaajana. Erkin isovanhemmat ovat lähtöisin Rääkkylästä. Tamara
puolestaan kertoi olevansa juuriltaan karjalainen ja syntyneensä
Sortavalassa. Elenan tausta jäi selvittämättä, mutta aivan hyvällä
suomen kielellä hän suoritti meille museon esittelyn. Kotimatkalla
teimme vielä pienen koukkauksen, sillä myös Riitta halusi nähdä
tarinamme kiven.
Tullaanko tähän tarinaan vielä joskus kirjoittamaan osia lisää ja miksi tuon nimekkään kiven tulevaisuus muodostuu? Näihin kysymyksiin meillä ei ole vastauksia. Erkki Kähkönen kertoi museon käyneen neuvotteluja Mustien Kivien isäntien kanssa, mutta näiltä oli puuttunut kiinnostus asiaan. Näin ollen jatko todennäköisesti tulee riippumaan siitä, mitä mahdollisuuksia museolla on käytettävissään.
Jutun kuvat Unto Kortelainen ja Erkki Närhi
Juttu lisätty 7.6.2018
