Välähdyksiä Karjalaisilta kesäjuhlilta Lappeenrannassa 14. – 15.6.2014
Minulle nämä kesäjuhlat olivat
ensimmäiset laatuaan. Maija Närhi pyysi minua osallistumaan Muistojen
iltakirkkoon Lappeen Marian kirkossa ja kertomaan siitä, mutta ei
haitanne, vaikka kerron juhlavaikutelmia vähän enemmänkin.
Saavuin
Lappeenrantaan mieheni Tarmon kanssa autollamme lauantaina kymmeneltä
koleassa ja tuulisessa säässä. Serkkuni Matti Raussin ja vaimonsa Tarjan
kanssa oli sovittu, että käytämme lauantaipäivän Lappeenrannan
nähtävyyksien katselemiseen ja samalla juhlapaikkoihin tutustumiseen.
Lounaan jälkeen lähdimmekin sitten kaupunkikierrokselle. Ajoimme ensin
Rakuunanmäelle, josta kulkue sunnuntaina lähtisi. Olipa se komea paikka
valleineen, avarine kenttineen, punatiilisine kasarmeineen, maneeseineen
ja kauniine vanhoine puutaloineen.
Rakennukset ja vallitukset
ovat venäläisten rakentamia. Minua tuo rakuunoiden muinoinen
koulutuspaikka kiinnosti erityisesti siksi, että isäni veli, Väinö
Kääriäinen, oli rakuuna. Hän suoritti asevelvollisuutensa ratsuväessä
1922 – 23. Ja olin tietysti lukenut rakuunoista ja Rakuunamäestä Laila
Hirvisaaren romaaneista. Nyt mäellä toimii maasotakoulu, ja osa noista
vanhoista tiilirakennuksista on muutettu asuintaloiksi, ja joukossa oli
suorastaan luksusasuntoja järvinäköaloineen.
Yhdessä kauniissa puutalossa oli
Majurska – niminen kahvila, jota voi kyllä suositella lämpimästi. Siellä
joimme lämpimiksemme kahvit kakkuineen 40-luvun tyyliin sisustetussa
kamarissa. Kamareja oli useita, ja joka kamari edusti eri tyylikausia.
Komea verantakin oli. Palvelu oli nopeaa ja kahvi, tee ja kakut suussa
sulavia.
Sataman Hiekkalinnassa, Lappeenrannan vetonaulassa,
vierailtiin myös. Siellä oli hiekkaveistoksia teemasta Musiikki.
Hiekasta ja jostain liima-aineesta oli veistelty valtavan taidokkaita ja
isoja hahmoja jos jonkinlaisia.
Olin siis luvannut Maija
Närhille mennä Muistojen iltakirkkoon noutamaan Pälkjärven kynttilän
vietäväksi kulkueessa Äiti Karjala -patsaalle. Patsaan ympärillä on
Etelä-Karjalan 1939 – 1944 -sodissa kaatuneiden nimet marmorilaatoissa
pitäjittäin. Sankarivainajia oli tarkoitus muistaa messun jälkeen
kynttilöin. Joensuussa on vastaavanlainen sankarimuistomerkki Raja- ja
Laatokankarjalaisten pitäjien kaatuneille.
Muistojen iltakirkko
alkoi Lappeen Marian kirkossa lauantaina klo 17. Kaunis, keltainen
puukirkko on keskellä Lappeenrantaa ja sen vieressä on Vanha hautausmaa
ja Äiti Karjala -muistomerkki sankarivainajatauluineen on ihan lähellä
kirkkoa.
Vas. Vahtimestari tarkistaa mikrofonin ennen tilaisuuden alkua. Flyygeliä vasten nojallaan havuseppeleet, jotka siunattiin ennen muistomerkeille vientiä. Oik. Kanteleensoittaja Juha Kuorttinen, taustalla Piispa Häkkinen ja kirkkoherra Lehtola.
Tulimme kirkkoon hyvissä ajoin, ja
asetuimme keskilaivan viereen kolmanteen penkkiin. Oli aikaa katsella ja
kuvata kaunista kirkkoa, joka oli osin remontin alla: kaikissa
ikkunoissa oli muovit. Alttarin reunukselle oli asetettu hautakynttilät
lasikuvuissaan. Alttaritaulu esitti Jeesuksen taivaaseen astumista, ja
seinällä oli vihkiryijynä Akseli Gallen-Gallelan suunnittelema
Liekkiryijy. Värikkäisiin kansallispukuihin ja tavallisiin asuihin
pukeutuneet ihmiset täyttivät kirkon vähitellen.
Alttaripalvelusta
suoritti Lappeen kirkkoherra Mika Lehtola. Hän toivotti kuulijat
tervetulleiksi, ja messu alkoi kahdella hengellisellä laululla, jotka
esitti Hannu Musakka. Jälkimmäisenä lauluna oli Kari Rydmanin Niin
kaunis on maa. Seurakunta lauloi kaikkiaan kolme virttä, Suvivirsi
viimeisenä.
Muistojen iltakirkossa saarnasi Mikkelin piispa Seppo
Häkkinen. Puheen keskeinen sanoma oli, että niin kauan kuin me
muistamme jonkun ihmisen, hän ei ole kuollut, hän elää muistoissamme.
Piispa kehotti kertomaan lapsille ja lapsenlapsille menneiden polvien
työstä ja kokemuksista. Meidän tulee vaalia menneiden sukupolvien
muistoa, muistaa, mitä ne ovat maamme hyväksi tehneet ja jatkaa heidän
työtään.
Puheen jälkeen oli kanteleen soittoa, jota esitti
mestaripelimanni Juha Kuorttinen. Hän soitti mm. laulun Jo Karjalan
kunnailla lehtii puu.
Piispa kävi lopuksi siunaamassa juhlaväen juhlaan. Sen jälkeen laulettiin Suvivirsi.
Sitten
alkoi valmistautuminen kynttiläkulkueeksi. Kirkkoherra Lehtola tuli
alttarille lukemaan kaikkien niiden 37. maalaiskunnan, 20. osia
menettäneen kunnan, kolmen kaupungin Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen
sekä kahden kauppalan Koiviston ja Lahdenpohjan nimet. Kynttilöiden
hakijat nousivat seisomaan, kun heidän entisen kotipaikkansa nimi
mainittiin. Sitten tuli kehotus tulla hakemaan oman pitäjän kynttilä.
Tuli vähän kiirehtimistä alttarille, jossa kaksi naista ojensi
kynttilöitä hakijoille. Kynttilät loppuivat kesken. Jonkinlainen
parijono saatiin aikaan keskilaivaan. Kulkueen edessä oli nainen
vetäjänä. Jono alkoi siirtyä ulos tuuliseen ja koleaan säähän kynttilät
sytyttämättöminä.
Vas. Kynttilöitä noudetaan alttarilta. Oik. Kirkkoväki alkaa siirtyä ulos kynttiläkulkuetta varten.
Siellä
kynttiläkulkue hajosi aika pian sinne tänne, kun ohjeet olivat
vähänlaiset. Etukäteen oli kerrottu, että kynttilät sytytetään ulkona.
Mutta sitä emme tienneet, että itsellä olisi pitänyt olla sytytysneuvot
mukana. Joillakin oli onneksi tikkuja, mutta kovassa tuulessa niitä sai
raapia turhaan. Ihmiset juoksentelivat kynttilöineen sinne tänne tulta
kynttiläänsä hakemassa kuin tyhmät neitsyet. Minäkin sain lopulta tulen
joltain mieheltä hänen kynttilästään, mutta tämä sanoi, että olen
viimeinen, jolle hän antaa. Vein sitten kynttiläni villatakin suojissa
Käkisalmen sankarivainajien muistolaatan kohdalle, olenhan siellä
syntynyt. Pälkjärveläisten sankarivainajien muistelupaikka on
Joensuussa. Loppujen lopuksi ihmiset veivät kynttilänsä muistotaulujen
kohdalle ja patsaalle tuli vain neljä kynttilää.
Vas. Kynttiäkulkue, jonka vetäjä oli
pukeutunut kauniiseen feresiin. Kaksi osallistujaa on pukeutunut
Pyhäjärven pukuun (1.vas. ja 1. oik.), 2. vasemmalta on Tuuterin puku,
sininen keskellä edessä on Aino-puku ja takana toinen oikealta Viipurin
puku. Oik. Leena Parvela laskee kynttilänsä muistotaulun eteen
Käkisalmen kohdalle.
Aimo Vuorisen Äiti Karjala -veistos on
hyvin vaikuttava ja moderni. Äiti pitää sylissään kuollutta poikaansa,
ja veistos muodostaa ristin. Sota ja kuolema ovat runnelleet sekä äidin
että pojan.
Tällainen Muistojen iltakirkko ja kynttilöiden
vieminen kulkueena muistosankarihautausmaalle oli hieno ajatus, mutta
mielestäni tunnelma särkyi pahoin ohjeiden puutteellisuuden takia. Jos
jossain vielä järjestetään tällainen kynttiläkulkue, sujuu se varmaan
tunnelmallisemmin. Kaikesta oppii. Tuulisella säälläkin oli oma
osuutensa pienoiseen hässäkkään.
Meidän ohjelmamme jatkui.
Käytyämme syömässä, suunnistimme takaisin Lappeen Marian kirkoon
Viipurin Lauluveikkoja kuuntelemaan. Komeasti lauloivat ja erityisesti
pidin Reppurin laulusta, Vallinkorvan laulusta ja Verdin Hebrealaisten
orjien kuorosta oopperasta Nabucco. Solistit vetivät komeasti osansa
noissa kappaleissa. Kuorolaisten keski-ikä on aika korkea. Nuoria
laulajia oli muutama. Toivottavasti maineikkaaseen kuoroon tulee mukaan
uutta polvea.
Sunnuntaina olin Rakuunanmäellä klo 11 Hiitolan
puvussani Pälkjärven pitäjän kyltin takana muiden joukossa. Ensio Larema
oli joukkomme etunenässä, Pohjois-Karjalan piirin kylttiä kantoi
rakuunapukuinen nuorimies. Luovutettujen alueiden pitäjäläisiä oli
paikalla sankoin joukoin lippuineen, airueineen ja pitäjäkyltteineen.
Kokoontuminen tapahtui Kenraali Ehrnroothin kentällä, jossa oli myös
Rakuunamuistomerkki.
Vas. Pälkjärven pitäjäseuran edustajat valmistautumassa juhlakulkuetta varten. Edessä vas. alkaen seuran sihteeri Maija Närhi, Leena Parvela, lipun kantajana seuran edellinen puheenjohtaja Unto Kortelainen ja Pälkjärvi-kyltin kantaja Erkki Närhi. Oik. Joukon etunenässä marssii Ensio Larema, karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja.
Kulkue lähti liikkeelle klo 12 vajaan kahden kilometrin matkalleen Kimpisen koulukeskukseen. Edessä oli poliisiauton perässä kaksi komeaa rakuunaa ratsuineen hurmahousuissaan ja luurankotakeissaan. Kulkue seurasi ennalta määrätyssä järjestyksessä. Paljon oli ihmisiä värikkäissä kansallispuvuissa, fereseissä tai sarafaneissa. Mutta sai siellä marssia ihan tavallisissa vaatteissakin. Yleisöä oli paljon kadun varrella, ja me lauloimme ja vilkuttelimme heille. Tuuli ja aurinko paistoi, tunnelma oli hieno. Tarmo kuvasi kaikkia tapahtumia koko ajan.
Juhlakulkue lähestymässä Kimpisen
koulua. Vas. mieshenkilön takana Leena Parvela, eturivissä Anja
Matikainen punaisessa feresissään ja Maija Närhi ruusuhuivi hartioilla.
Pääjuhla
pidettiin Kimpisen urheilukeskuksessa. Juhlapuheen piti Lappeenrannan
tyttö, kirjailija Laila Hirvisaari. Hän muisteli evakkoon lähtöään
pienenä tyttönä. Vahinko, ettei puhe kuulunut kunnolla ainakaan meidän
katsomoomme. Lopputervehdyksen toi Marjo Matikainen-Kallström, Karjalan
liiton puheenjohtaja. Seuraavat Karjalanliiton kesäjuhlat pidetään
Hyvinkäällä. Juhla oli ensikertalaiselle hieno kokemus. Ennen kaikkea
oli sykähdyttävää se, miten paljon meitä karjalaisia on perinteitä
ylläpitämässä.
Kun liikuimme juhlapäivinä kaupungilla ja
juhlapaikoilla, huomasin, miten helppoa oli alkaa haastella ihmisten
kanssa. Sattui monia mukavia kohtaamisia. Taasha myö tavattii!
Jutun kuvat Tarmo Parvela
