Harmittaako Sinua? Minua harmittaa!
Ai, mikä?
No se, etten ymmärtänyt kysellä vanhemmiltani, isovanhemmiltani, sedältäni ja tädeiltäni enempää heidän elämästään, elinoloistaan ja perheistään. Ja eihän se pelkkä kyseleminen olisi auttanut, vaan asiat olisi pitänyt kirjoittaan muistiin ihan paperille. Muistiinhan ei ole luottamista. Kun ikää meille kaikille vuosien mittaan karttuu, niin paraskin muisti voi pettää.
Minä en enää voi, nyt kun asiat kiinnostaisivat, kysellä heiltä. On menossa jo serkkuvaihe.
Mitä me voisimme tehdä, ettei meidän jälkeemme jäävät jäisi ilman tietoja ja muistoja omista suvuistaan?
Voisitko Sinä ja minä puuttua asiaan niin, että ottaisimme esille esim. paperia ja kynän?! Nyt Heti!
Ja mitä sitten?
Kirjoittaisimme tiedot omasta perheestämme, sisaruksistamme, isovanhemmistamme jne. niin laajasti kuin tiedämme. Emme siis jää odottelemaan, että joku tulee kyselemään. Mikäli sitten tuntuu, etten enää pysty tai jaksa itse kirjoittaa, voisimme varmaan pyytää jonkun tuttavamme toimimaan kirjurina. Muistiinpanoja voisi täydentää aika ajoin ja säilyttää niitä sitten perheen tärkeiden papereiden joukossa merkinnällä ”tärkeää, säilytettävä”.
Ajankuvan ja tapahtumat voi kirjata lisäksi myös päiväkirjoihin ja laittaa myös ne säilöön. Omia päiväkirjojaan on hauska itsensäkin lukea.
Minä itse olen saanut henkilökohtaisesti kokea monta ihanaa ja sykähdyttävää hetkeä lukiessani, tätini – äitini sisaren – päiväkirjoja vuosilta 1941–1948 sekä muistiinpanoja ilmavalvontalottana olosta. Sieltä olen saanut seurata elämää juukalaisessa naisvaltaisessa maalaistalossa, vanhempieni seurustelun vaiheita, naimisiin menoa ja oman syntymäni aikoja.
Esimerkiksi 11.10.1945 tätini kirjoittaa: ”Toissa iltana menin sairaalaan, sillä Lea Tuulikki oli määrä ristiä. Ja ristittiin ja kastettiin hänet sitten, kun ensin olin pastori Hakamiehen onkinut hautausmaalta käsiini”. Juuassa oli vanha sairaala aivan hautausmaan vieressä. Näin siis silloin. Ei ollut kännyköitä eikä puhelimiakaan. Lapsi piti kastaa silloin, kun pappi oli äärellään. Kotiimme oli matkaa liki 40 kilometriä, ei ollut autoa joka pihassa, eikä liioin linja-autotkaan kulkeneet.
*****
Jk. Lea Inkisen isänpuoleiset sukujuuret ovat Pälkjärvellä. Lean isä Ahti Törrönen (1914-1971) syntyi Pörkkölässä
Juho ja Anna Törrösen seitsemänlapsisen perheen viidentenä lapsena.
