”Nehän kyllä puhuvatkin, mutta ihan
outoa murretta ja asioita.” Näin kertoi Pirkkalan kirkonkylän
Osuusliike Voiman myymäläapulainen eli kauppapuksu kun Sakkolan
siirtolaisia oleva Laamasen ukko meni ostamaan tulitikkuja kirkonkylän
kaupasta heti uuteen kotiin sijoittumisen jälkeen. Myymäläapulaiselta
jäi suu auki niin, että nielurisatkin näkyivät kun Laamasen ukko lausui
ne ihmeelliset sanat: ”Saanko mie patskan pitskoj?” Kyllähän tilanne
sitten selvisi kun vähän aikaa oli pälätetty ja puhuttu käsilläkin
viittoillen mutta Laamasen ukon kauppareissu jäi elämään. Me olimme
muuttaneet Pirkkalaan neljä vuotta tapauksen jälkeen ja juttua
kerrottiin vieläkin silmät vähän ympyriäisinä.
Muutoksen tuulet
Elettiinhän silloinkin Hämeessä,
jossa kaikki tapahtui vähän hitaanlaisesti, jatkosota oli käyty kun
talvisotaan ei ehditty muuta kuin porstuan rappusille asti. Olihan
karjalaisten tulo paikkakunnalle melkoinen muutos, kun siihen asti siinä
Tampereen kyljessä oli eletty pitkälti omavaraistyyppisessä
maaseutuelinkeinojen parissa. Uudet siirtolaistilat oli muodostettu
suurelta osin pakkolunastusten kautta. Ne jättivät jälkeensä
paikalliselle väestölle jonkinlaisia jännitteitä, vaikka he saivatkin
rahallisen korvauksen menettämästään maasta. Korvaukset olivat kuitenkin
reippaasti alle päivän arvojen. Mutta pitkässä juoksussa tämä tuli
nopeasti takaisin elämän vilkastumisen kysynnän ja kasvun muodossa.
Toisekseen siirtolaisväestöllä alkoi meidän tullessa paikkakunnalle olla
talot ja maat jo tuotantokunnossa, nykytermein sanottuna ne olivat jo
hyvässä iskussa. Paikalliselle väestölle alkoi tulla kiire pysyä
vauhdissa mukana ja kyllä he pysyivätkin. Vaikka oltiinkin Hämeessä,
niin alkoi tapahtua kun toimeen tartuttiin.
Mielestäni
Meillä oli tavallaan aitiopaikka
tarkastella elämän menoa kun olimme tulleet vapaan kaupan kautta
ostetulle maatilalle, eikä ollut näitä tunnepohjaisia rasitteita. Isä
oli jossain vaiheessa myös kunnan luottamuselimissä ja hän sai
kannatuksensa niin paikallisilta että siirtolaisväestöltä.
Mielestäni
näitä evakkojen uudelleen asuttamisasioita on tarkasteltu liikaa siinä
valossa, mitä paikkakunnalla menetettiin, kun evakoille jouduttiin
luovuttamaan maita. Mielestäni on päivän selvää, että evakkojen tulo
päästi seisovan veden liikkeeseen eli kaikenlainen toimeliaisuus
lisääntyi eri muodoissaan siihen asti omavaraistaloudessa uinuvissa
maalaiskunnissa. Pirkkala on siinä mielessä huono esimerkki, että se
sijaitsee suuren kulutuskeskuksen Tampereen kyljessä, jonne tuotteet sai
markkinoitua helposti ja kohtuulliseen hintaankin. Mutta
kokonaisuudessaan prosessista jäi jäljelle enemmän plusmerkkisiä kuin
miinusmerkkisiä tapahtumia kautta Suomen.
Eikä kaikki ole pelkää aineellisuutta
Karjalaiset toivat mukanaan myös
karjalaisen elämäntavan ja kulttuurin. Tänä päivänä kun menet melkein
mihin tahansa ruokapaikkaan, niin vastassa on karjalaisuuteen liittyviä
tuotteita, esim. karjalanpaisti eri muunnoksina samoin piirakat.
Karjalaiseen ruokakulttuuriin liittyy oleellisena osana erilaiset kukot,
on peruna-, lanttu- ja nauriskukot sekä kaloista patakukko. Ilmeisesti
savolaiset ovat vohkineet tämän kalakukokseen, jolla nykyään
elvistelevät. Kukoilla on aivan oma syntyhistoriansa, aikanaan miehet
kävivät kaukana metsätöissä tai metsästämässä ja kalastamassa niin
ongelmana oli ravitsemispuoli. Ratkaisu oli perin karjalainen – kukko,
siinä oli leipä, särvin ja rasva samassa paketissa valmiiksi
paistettuna. Tosin kukkoilu ei ole levinnyt yhtä laajalle kuin
piirakat. Kannattaa muistaa myös erilaiset marjapiirakat.
Kulttuuripuolella
karjalaisuudella on tosin vankka jalansija, onhan ainakin yksi
karjalaiseen musiikkiperinteeseen pohjautuva kappale ollut Suomen
Euroviisuedustajanakin. Lukuisat kansanmusiikkiesitykset ja näytelmät
ovat karjalaisuuden ilmentymiä. Ja onhan meillä sitten se Säkkijärven
polkkakin, pitäjä meni mutta polkka jäi.
Evakon rooli
Edellä oleva toistui periaatteessa
kaikkien luovutettujen alueiden myös Pälkjärven asukkaiden kohdalla,
esiintymismuodot ovat vain erilaiset. Mutta yhteistä oli, että sodasta
palanneet miehet yhdessä entisen kotirintaman ihmisten kanssa korjasivat
ja rakensivat uuden Suomen ja heidän jälkeläisilleen jäi tehtäväksi
rakentaa tämä ns. hyvinvointi Suomi. Joku irvileuka on jatkanut, että
nykyisen hulttiosukupolven tehtäväksi on jäänyt hävittää se. Tuo on
varmaan lausuttu liian hätäisesti mutta ehkä se on erilainen, vain
muutos on pysyvää ja me entiset evakot olemme shouwssa silti mukana.
Evakon rooliin kuuluu oman identiteetin säilyttäminen ja tiettyjen
perinteiden kunnioittaminen. Joku on sanonut, että kansa joka ei
tunnusta menneisyyttään niin se ei ansaitse tulevaisuutta.
Pälkjärveläisissä
on ollut potkua. Pienen pitäjän asukkaiden omatoimisuuden jäljiltä on
jäänyt tynkä Suomeen: Asko, Saarioinen ja Marimekko, unohtamatta monia
muita menestyneitä yrittäjiä. Samoin henkiseltä puolelta löytyy monia
Pälkjärvileimalla varustettuja ihmisiä. Ehkä se Pälkjärvi ei kuitenkaan
ollut niin pieni pitäjä.
Vähän tempperamentti-eroista
Vitsien määrällä sitä ei voi
mitata. Mielestäni hämäläisten ja satakuntalaisten vitsikkyys on
tunnustettua mutta se on vähän erilaista kuin idässä, enemmän
tilannekomiikkaan liittyvää. Mutta luonne-eroista löytynee varmaan
erilaisuutta, tästä tulee mieleen eräs soutuvenejuttu.
Hämäläisperhe
oli saanut naapurikseen siirtolaisperheen, johonka ei vielä ollut
ehditty tutustua, tuskin oli nähtykään muuta kuin jalanjäljet. Mutta
sitten koitti se suuri päivä, naapurin siirtolaisukko, pieni
karjalaisäijän käppyrä seisoi ilmielävänä hämäläisisännän edessä ja
puhkesi puhua säkättämään: ”Kuule sie hyvä naapurin isäntä, et sie vois’
lainata miulle venettä, mie toisin takasi huomenna. Kato, miulla oli
kaks’ hyvvää venettä mutta sinne jäi kaik’. Vain emon ja kakarat ehin
ottaa mukaan”.
Karjalaisukko sai veneen ja kehotuksen, että kun
tuo takaisin niin laittaa veneen samaan paikkaan kuin mistä ottikin. Ja
karjalaisukko lähti soutaa kitkuttamaan kohti omaa kotirantaa. Eihän
tämä juttu voi näin päättyä, kun on poikkeavat ajat niin on poikkeavat
tapahtumatkin.
Meni huomispäivä, meni seuraavakin ja
hämäläisisäntä totesi: Karjalaisukko puhui potaskaa mutta katsotaan nyt
vielä ja odotellaan, kyllä se vielä sen tuo. Meni viikko ja meni
toinenkin. Hämäläisisännän niska alkoi jo punottaa. Ellei viimeistään
ensi keskiviikkona tuo venettä takaisin, niin menen ja haen sen vaikka
väkisin. Kuinka ollakaan isäntä sattui katsomaan lahdelle kun
karjalaisukko tuo veneen takaisin siihen paikkaan, mihin oli sovittu.
Karjalaisukko suunnisti saman tien sisälle ja aukaisi oven ja totesi
ennen kuin isäntä ehti edes alahuultaan heilauttaa: ”Kuulehan sie hyvä
naapurin isäntä, miun piti tuuva tuo vene takaisin huomenna mutta mie
päätinkin, että mie tuonkin sen jo tänään.
Käviköhän niin, että hämäläisisäntä totesi hänellä olevan hyvän naapurin?
