Evakkoseikkailuja / Pertti Sarlund

Nalle-karhun evakkoseikkailut

Sai sanoma Pohjolahan, tieto kylmähän kylähän,
Väinölän vironneheksi, Kalevalan pääsneheksi,
noista nostamavioista, tauista tavattomista.,
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
tuo tuosta kovin pahastui.  Sanan virkkoi, noin nimesi:
Vielä muistan muunki keinon, toki toisen tien osoan:
nostan karhun kankahalta, korvesta koverakouran,
päälle Väinölän elojen, Kalevalan karjan päälle.
Nosti karhun kankahalta, kontion kovilta mailta,
noille Väinölän ahoille, Kalevalan karjamaille.

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
Veli, seppo Ilmarinen!  Taos mulle uusi keihäs,
tao keiho kolmisulka varren vaskisen keralla!
Ois’ otso otettavana, rahakarva kaattavana,
ruuniani ruhtomasta, tammojani tahtomasta,
kaatamasta karjoani, lehmiä levittämästa.

(Kalevala, Uuden Kalevalan satavuotismuistopainos vuodelta 1949)

Nalle-karhun luominen

Näin oli jo Kalevalassa lausuttu karhun maagiset loitsut. Tuskin Pälksaaren piirimielisairaalan potilas edes oli miettinyt syntyjä syviä, kun hän alkoi veistää puupölkystä puista Nalle-karhua. Jokin syy oli myös veistäjän tajunnassa, miksi se oli karhu eikä lehmä tai joku muu nelijalkainen. Puisen Nalle-karhun malli ei ole sattuman tulosta, katsotaan mitä tulee, vaan se perustui ajatukseen. Olen nähnyt setäni Aaro Sarlundin kotona aivan samanlaisen puisen karhun, joka on identtinen meidän Nalle-karhun kanssa, syntymäajatkin lienevät hyvin lähellä toisiaan. Karhun mittasuhteet ja muoto, katsottuna mistä suunnasta tahansa, on yllättävän oikea. En voi kuin hämmästellä tekijän taitoa. Tuntuu aidosti siltä, että hän on paneutunut syvällisemminkin karhun olemukseen, sattumalta ei synny tällaista tulosta. Voisi sanoa vähän omahyväisesti, että karhun juuret ovat Karjalassa ja Kalevalassa.

Nalle-karhu sai kodin ja sitten alkoivat hetken päästä sotatorvet soida

Oli miten oli, mutta meidän Nalle-karhun syntylastut vuoltiin 1930-luvun loppuvuosina. Tultuaan meille se oli kaapin päällä koristeena tai lasten leikeissä eri muodoissaan, riippuen leikkijän mielentilasta ja aivoituksista.

Ensimmäiset vuotensa Nalle sai viettää kaappikoristeena isän ja äidin pölyvapaassa huomassa kaapin päällä. Ei ollut vielä leikkiviä lapsia hätistelemässä Nallen rauhaa, jota kohta ei ollut enää vähään aikaan. Edelleenkään Nallen rauhaa eivät vielä lapset häirinneet vaan evakkouden uhka, joka toteutuikin kuin paha uni. Nalle nostettiin hätäisin liikkein ilman saatesanoja ja laitettiin muuttolaatikkoon, kansi kiinni ja kaiken peitti synkkä pimeys. Onneksi Nalle oli säyseää sorttia ja tyytyi kohtaloonsa ja matkusti muuttolaatikossa kohti uusia seikkailuja läpi kylmän talvisodan pakkasen. Näin jäi Pälksaaren leppoisa ja kotoinen kaapin päällä löhöily tuntemattoman tulevaisuuden armoille.

Nalle-karhun kuvasi Pertti Sarlund

Ensimmäinen evakkoetappi ja jatkopyrähdys Sukevalle

Evakkotaipaleen ensimmäinen pysähdys tapahtui Maaningalla, Nallen sisältämä pakkauslaatikkokin purettiin aikanaan ja Nallekin pääsi mukaan siviilielämään. Paikat olivat oudon näköiset ja Nallen sijoituspaikkakin vaihteli kulloisenkin tilanteen mukaan. Nimittäin Nallen rauhaa uhkasi sellainen kävelyä opetteleva pojan koltiainen eli minä. Kun en vielä jaksanut enkä yltänytkään pöydällä tai kaapin päällä olevaan Nalleen niin se piti saada lattialle, tavalla tai toiselle ja usein se kuulemma onnistuikin. Nalle on lujaa Karjalan koivua eikä Nalle ollut moksiskaan pienestä pudotuksesta mutta joko minun tai jonkun muun varpaat olivat ja se saattoi aiheuttaa falsettiin kohoavan kiljaisun tai jopa synkeän manauksen. Mutta joka tapauksessa Nalle alkoi olla yhä kiinteämmin mukana minun jokapäiväisissä leikeissä ja toimissa. Nalle oli tärkeä.

Päivät kuluivat verkalleen kun tuli taas aika laittaa Nalle vähäksi aikaa muuttolaatikkoon ja niin matka jatkui Sukevalle, josta isä oli saanut uuden työpaikan ja me äidin kanssa Nalleinemme muutimme mukana. Nalle pois muuttolaatikosta ja elämä jatkui jo totuttuun tahtiin, paitsi iän varttuessa myös leikit monipuolistuivat. Nalle sopeutui uusiin kuvioihin ilman vastaan murisemista. Mutta taas alkoivat sotatorvet soida ja isä lähti rintamalle. Minä sain siskon Eeva-Liisan mutta hän ei vielä olemassaolollaan rasittanut Nallen rauhaa eikä olemassaoloa.

Mutta jotain outoa oli tapahtumassa eikä aikaakaan kun taas kaivettiin muuttolaatikot esille. Nalle oli valmis ammattilainen, muuttoevakko, ei muuta kuin laatikkoon ja kansi kiinni, sitten taas kohti uusia seikkailuja.

Pälksaaren paluuevakko, Nalle-karhu

Varsinainen paluu oli vähäeleinen, ilman punaista mattoa ja torvisoittokuntaa. Se kävi jo rutiinilla, pois muuttolaatikosta ja taloksi eikä enää pelkästään kaapin koristeeksi vaan aktiiviseksi osaksi joka päivästä leikkitoimintaa. Muita leikkivälineitä ei juuri ollut, mitä joskus vähän käpylehmiä mutta eiväthän ne olleet mitään Nallen rinnalla eikä niitä edes kehdannut syödä.

Mutta olihan sota-aika ja vielä siihen aikaan suomalaisille voitollinen, rintamalinjat olivat kaukana idässä. Nallenkin valtasi sotakiihko muiden sen ajan ihmisten mukana. Nalle-karhu nosti kämmentänsä ja löi, se tiesi vihulaiselle kyytiä.

Nämä sotaleikit olivat siihen aikaan jotenkin ajankohtaisia mutta kyllä siihen mahtui rauhanomaisiakin leikkejä, milloin Nalle oli vetojuhtana ja milloin ratsuna, mutta koskaan Nalle ei alentunut olemaan kanavahtina, joku raja sitä siinäkin pitää olla.

Sisareni Eeva-Liisa oli myös Pälksaaressa mutta ei vähäisen ikänsä vuoksi vielä häärinyt Nallen kimpussa, joten Nalle oli minun käskyvallassa ja komennossa toistaiseksi. Aika kului, sotakin kulki vähän nihkeästi ja ilmassa alkoi vähin erin olla molli-sointuja. Samoin muutosta oli omallakin kohdalla, elämä sota-aikana aikuisten maailmassa, jätti jälkensä myös minuun. Nalle-karhu alkoi omalta kohdaltani jäädä reserviin ja tilalle tuli arkipäivän tapahtumat, jotka olivat jo kaukana hiekkalaatikkoiän lasten leikeistä. Kesällä 1944 se sitten tapahtui ja syksyllä sinetöitiin myös Nalle-karhun evakkotien jatkuminen.

Nalle-karhu jättää hyvästit Pälksaarelle 19.9.1944

Jo rutiinilla Nalle-karhu sujahti muuttolaatikkoon ja hevosen vetämille rattaille, alkoi matka kohti lännen maita, Laihialle. Kuvaannollisesti sanoen oli koomista ajatella, että hevonen vetää rattaillaan karhua, no, tämähän on vain ajatusleikki puukarhusta.

Aikanaan syyssateiden aikaan myös Nalle-karhu purettiin muuttolaatikosta ja tuli osaksi perheemme ns. muistokalustoa Karjalasta. Aktiivinen osa leikkivälineenä olemista oli jäänyt taakse mutta Nalle-karhulla oli hyvin tärkeä rooli perheessämme. Sillä oli lujat tunnesiteet menneisyyteen ja muistoihin entisestä kotiseudusta, eivätkä ne katkenneet myöhemminkään.

Ja taas kohti itää helmikuussa 1945

Taas Nalle-karhu muuttolaatikkoon ja matka Pohjois-Karjalaan Juukaan alkoi ja päättyi myös sinne Lonkaan kylään Lääsön taloon. Totuttuun tapaan taas Nalle-karhu pois muuttolaatikosta ja taloksi vieraan kurkihirren alle. Nalle-karhun rooli perheessämme voimistui edelleen, sillä siellä syntyivät kaksoistytöt Anna-Kaisa ja Pirkko. Tämä tiesi taas muutaman vuoden päästä Nalle-karhulle kysyntää, leikkikaveria tullaan tarvitsemaan. Mutta tähän menisi vielä aikaa ja oma aikanikin kului kotitöiden ohella, lähinnä kaksosten kaitsemista, kylän poikien kanssa pahan teossa ja yleisessä häsläämisessä. Nalle-karhu oli tärkeä mutta oli lähinnä reservissä. Karhu siihen aikaan Juukassa ei ollut millään tavoin harvinaisuus mutta seuraavassa asumiskohteessa se olisi ollut.

Nyt kohti luodetta lokakuussa 1945

Mutta puukarhu Nalle sopeutui sujuvasti Liminkaan, Liminkajoen rantatöyräälle. Elämässä alkoi jo olla vakiintumisen maku ja Nalle-karhukin viihtyi toistaiseksi kirjahyllyssä muistoesineenä. Nalle-karhu näytti todellisen luonteensa. Vieraat kysyivät useinkin, mistä se on ostettu, kuka sen on tehnyt jne. Kun heille kerrottiin Nalle-karhun syntyhistoria ja synnytyslastujen vuoleminen niin vaikutus oli atomipommin räjäytystäkin tehokkaampi. Osa katseli toisiaan kummastuneena, osa sanoi, että sehän on hienoa mutta osa oli hyvinkin epäileviä, kuinka mielisairaalan potilas osaa, ei se voi olla totta. Siihen aikaan kaikenlaiset ennakkoluulot olivat hyvinkin voimakkaita. Mutta Nalle-karhu puolusti väkevästi rooliaan perheeseen kuluvana osana.

Kaikki päättyy aikanaan ja niin päättyi myös olo Limingassa. Nalle-karhulla oli vanha taito tallella ja sujuvasti se sujahti muuttolaatikkoon, ei muuta kuin menoksi.

Nyt kohti etelää heinäkuussa 1949

Vikkelästi Nalle-karhu sopeutui Hämeeseen, eihän ne hämäläisetkään todellisuudessa ole hitaita, pahat kielet vain juoruavat. Nalle-karhulla oli taas tukeva ote perheessämme, kaksoistytöt olivat siinä iässä, että Nallella riitti kysyntää. Sotaleikit olivat jääneet taakse, Nalle oli rauhan töissä. Nalle oli tasapainoinen mukanaolija, se ei tehnyt eroa oliko leikkijä tyttö tai poika, kaikki kävi.

Omalta kohdaltani fyysinen läheisyys Nalleen etääntyi vuonna 1952, kun ajastani suurin osa kului jo kotipiirin ulkopuolella mutta yhteys ei katkennut. Aina kotona käydessä sen otti silloin tällöin käteensä ja ajatus viivähti hetken jossain, jota ei enää ole.

Oliko Nalle luotu kulkemaan?

Siltä joskus tuntui. Vuonna 1972 Nalle muutti taas, tällä kertaa Kuhmalahdelle kun vanhemmat kolmannen kerran joutuivat lähtemään valtion toimesta kotoaan. Pirkkalan tilan valtio pakkolunasti Pirkkalan lentokentän rakentamisen vuoksi ja niin Nalle-karhustakin tuli taas evakko.

Mutta oli aikakin muuttanut ilmettään, leikit oli leikitty ja Nalle-karhu oli taas alkuperäisessä roolissaan vanhempieni kirjahyllyn päällä muistoesineiden joukossa kunniapaikalla noin 25 vuoden ajan. Nallen muistot olivat myös vanhemmilleni tärkeitä, se sitoi heitä siihen heidän vahvaan, väkevään nuoruuden aikaan, jolloin oli tunne, että mikään ei ole mahdotonta. Samalla se on silta myös itselleni, olenhan elänyt myös suurimman osan Nallen olemassaoloajasta. Katson, että Nalle-karhun evakkotaival päättyi vanhempieni mukana Kuhmalahdelle.

Nalle-karhu muutti vielä, mutta ei enää evakkona

Aika jätti vanhempani mutta Nalle ei jäänyt orvoksi. Nalle seurasi perhettäni ja on kunniapaikalla olohuoneemme kirjahyllyssä muiden muistoesineiden ja valokuvien joukossa.

Lopuksi

Tämän puupökkelöstä veistetyn karhun kautta elää kovin monen ihmisen ja asiajuonteiden muistot. Se, että se on karhu niin juuret johtavat Kalevalaan ja Karjalaan asti.