Sivun otsikot:

Bussilla Petroskoihin lokakuussa 2013

Riitta Pakarinen

 

Bussilla Petroskoihin


Petrozavodsk - eli Petroskoi  - tunnettiin Suomessa miehitysvaiheen (1941-44) aikana nimellä Äänislinna. Isäni ei kertonut sotaretkistään, mutta sen tiedän, että hänkin oli Äänislinnassa silloin kun Suomenlippu nostettiin siellä salkoon.


Ongo Petroskoi kaunis linnaine


Mutta kuinkahan käy kahdelle Jousimiesnaiselle kun he saavat päähänpiston että  lähdetäänpä reittiliikenteen bussilla Petroskoihin! Eikä sinne Joensuusta lähteminen nykyisin vaikeaa olekkaan, ensin vain soitto matkatoimistoon joka hankki meille bussiliput ja buukkasi hotellihuoneen kolmeksi yöksi hotelli Pohjolasta, tulkoon nyt sekin nimi mainituksi. Toki sinne voi tehdä lyhyemmänkin reissun ja varata itse hotellihuoneen useasta eri vaihtoehdosta.


Ekakertalaisille kerron, että bussilipun hinta on kaksikymmentä euroa suuntaansa, mutta sitä ei voi ostaa bussista vaan se on hankittava etukäteen. Luulisin että bussibiljetin saa matkahuollostakin. Tietenkin mukana on oltava passi ja voimassa oleva viisumi.


Hyvä on varata myös evästä reppuunsa, sillä bussi pysähtyy Niiralassa tapahtuvan rajanylityksen jälkeen ainoastaan Öljymäellä lyhyen kahvipaussin ajaksi. Lähtö Joensuusta on kello 17.00 Suomen aikaa ja Peteroskoihin saavutaan keskellä yötä 00.30 paikallista aikaa.

Jousimiesnaiset valmiina seikkailuun.


Kivet, kannot kai matkal murrettih


Lähtöpäivänä olin nähnyt saman sinivalkoisin värein maalatun bussin jo kauppakeskus Prisman pihassa aivan sattumalta. Niinpä se tuntuikin tutulta kun laitoimme laukkumme laiturilla nro 6 tavarasäilöön ja kerroimme nimemme venäläiselle kuljettajalle joka tarkasti sen listastaan. Samalla hän liimasi laukkuihimme numerotarrat ja antoi meille vastakappaleen. Taas yksi lipukka entisten lisäksi säilyteltävänä.


Bussi starttasi linja-autoasemalta aivan aikatulussa, vaan ei suinkaan kuutostielle vaan kohti Joensuun keskustaa. Sieltä ei noussut ketään kyytiin, kuten ei Prisman parkkipaikaltakaan jonne suunnistimme seuraavaksi. Ehkä nämä kierrokset olivat kuitenkin pakollisia. Puoli tuntia oli kulunut emmekä olleet päässeet vielä edes ulos kaupungista. Olin varma että emme ole puolitaöin Petroskoissa, varsinkin kun Venäjän tulli oli tarkkana ja tutkaili automme papereita ainakin puoli tuntia.


Pysähdyspaikat ennen valtakunnanrajan ylitystä olivat Tohmajärvellä ja Rajapysäkillä Niiralassa. Menomatkalla bussissa oli enemmän suomalaisia kuin venäläisiä, paluumatkalla tilanne oli päinvastainen. Ikärakenne oli ainakin tällä kertaa meitä huomattavasti nuorempaa.


Niiralan Rajapysäkiltä bussiin nousi pariskunta jonka rouva oli hyvänpäiväntuttuni. Heidän istumapaikkansa sattui omamme taakse ja jo ennen Petroskoita olimme luoneet sellaiset suhteet että kahden naisen porukkamme tuplaantui kertaheitolla ja nelikkomme pitikin sitten tiivisti yhteyttä koko torstaista sunnuntaihin kestäneen reissun ajan.


Kunne ajat? Kunne ajat?


Siippa oli laittanut reppuuni Karjalan Autoilijan Tiekartan että voisimme seurata siitä paikkakuntia joiden kautta reittimme kulkee, mutta kartta oli varsinainen "turhake". Ensinnäkin ilta pimeni heti Öljymäeltä lähdön jälkeen niin, ettei venäjänkielisisä kylttejä ehtinyt lukemaan, varsinkin kun ne olivat menosuuntaan katsottuna tien väärällä puolella. Toisaalta kartta oli sen verran vanha, ettei siihen ollut edes merkitty väylää jota ajoimme osan matkasta, reitillä jota eivät katuvalot häirinneet. Tosin mutkat ja kaarteet olivat erittäin hyvin merkittyjä, sillankaiteiden huomiolätkärivit kiilsivät punaisina helminauhoina ja lukuisat pyöreät liikennemerkit loistivat pimeydessä kuin keltaiset täysikuut.


Liikenne oli yllättävän vilkasta. Isokokoisia rekkoja tuli jatkuvasti vastaamme, joskus oikein jonossa. Läskelään saakka paikkakunnat olivatkin entuudestaan tuttuja, mutta sen jälkeen ehdimme huomaamaan vain nimet Loimola, Kolatselkä, Jessoila ja Muurmanskiin osoittavan tienviitan vilkkaassa neljän tien risteyksessä.


Olen käynyt Petroskoissa muutaman kerran aikaisemminkin, mutta koska ne ovat olleet valmiiksi järjestettyjä seuramatkoja, en ole kiinnittänyt tarkempaa huomiota kaupungin sijaintiin. Minulla on ollut mielikuva että se sijaitsee Joensuusta katsottuna hieman koilliseen. Vaan eipä sijaitsekaan. Jos Kesälahden korkeudelta vetäisi suoran viivan kohti itää, niin siltä suoraltahan se Petroskoi löytyisi.


Tien pinta oli melko hyväkuntoista, jos nyt ei oteta huomioon paikkapaikoin keinuttavia "äänisen aaltoja", mutta suoraviivaisesti se ei suinkaan edennyt. Monenlaista oli mutkaa matkassa ja kun katsoin punaisena vilkkuvaa autokellon digitaalinäyttöä, niin aina vain voimistui tunne että emme ehdi Petroskoihin luvatussa aikataulussa.


Sinä ajat, minä ajan


Tosin mitäpä tuo olisi haitannut jos ei olisi ehdittykään. Säälittelimme vierustoverini kanssa kuljettajaa, että jos hän on ajanut jo aamuvarhaisella Joensuuhun ja nyt sitten takaisin, niin siinähän tulee vuorokausi täyteen yksillä silmillä. Erehdyimme tässäkin suhteessa. Öljymäeltä oli autoon noussut isokokoinen mies jota luulimme matkustajaksi. Kolatselässä - keskellä ei mitään - oli tupakanmittainen tauko ja siinä kuskipukille vaihtuikin tämä raamikas mies ja aloitti sujuvan yksinpuhelun. Luulimme hetkisen että hän käänsi autoradion puhekanavalle.


Kumpikaan kuljettajista ei jutellut matkustajille mitään, ei edes sitä millä paikkakunnilla olemme menossa. Ensimmäinen kuljettaja siirtyi ovenpuoleiselle etupenkille jossa hänellä oli viltti ja tyynyjä, avasi termospullonsa ja eväskäärönsä ja nautti silmin nähden lepotauostaan. Saattoi monenkin kahvihammasta ruveta jomottamaan, sillä termarista levisi autoon suloinen kahvintuoksu.


Sain aivan kummallisen mielleyhtymän Idän Pikajunaan eli Orient Expressiin. Siinä me kiisimme yön pimeydessä kohti itää, auton iskarit (?) kolkkasivat kuin junan pyörät ja yksityissalongista (lue kuljettajan leposohvalta) leijailli matkustajien makuhermoja kutkuttavia aromeja.


Sinä Petroskoil, minä Petroskoil


Bussin sisälämpötila keikkui keskimäärin kahdessakymmenessäkolmessa asteessa. Päällystakit, villatakit ja kaulahuivit oli riisuttu jo ajat sitten. Reppuun varatut karjalanpiirakat oli syöty ja palanpainikkeeksi varatut virvokkeet juotu.


Nuutunut tunnelma sähköistyi kummasti kun Prääsän valot rävähtivät kello 23.42 silmiimme ja kartasta huomasimme että Petroskoi lähestyy sittenkin. Kun kaarsimme Petroskoin öiselle rautatieaseman aukiolle, alkoivat näkymätkin vaikuttaa tutuilta. Ennakkoluuloni aikataulun mättämisestä osoittautuivat siis turhiksi.
Auto Asemalla poistui osa matkustajista, apukuski kuittasi tilin ja häipyi hänkin takavasemmalle. Eka kuljettaja tarttui taas ohjaksiin ja pyöräytti meidät suit sait Hotelli Pohjolan pääovelle. Autoradiossa lauloi tummaääninen baritoni Vysotskin Ystävän laulua venäjäksi.


Majoittumisessa oli pienoista sählinkiä sillä halusimme vaihtaa meille varatun huoneen heti kättelyssä, syistä joita ei tässä viitsi käydä luettelemaan. Meille järjestyi kyllä toinen huone, mutta resepsuunissa sanottiin että "siellä ei ole kosmeettisia korjauksia!" Sehän ei meitä haitannut.

Vas. Petroskoin asemarakennus radan puolelta. Oik. Petroskoin rautatieaseman aukio.


On uuden huomenen saava


Heti herättyämme ryhdyimme kosmeettisiin korjauspuuhiin, emme tosin oman naamataulumme suhteen, vaan laastaroimme pahimmat parketissa kohollaan tököttävät terävät naulat toisiin tarkoituksiin mukaamme varatulla haavateipillä ja kangaslaastarilla. Muihin korjauspuuhiin emme ryhtyneet vaan runsaan aamupalan jälkeen ryhdyimme tutkailemaan päivän ohjelmaa.


Reissuun lähtiessään Maija ja Telle kuvittelivat, että liikkuisivat Petroskoissa kahdestaan. Mutta niin se vain on että elämä tarjoaa monesti mieluisia sattumuksia. Samassa bussissa Petroskoihin saapunut tuupovaaralainen pariskunta oli heti juonessa mukana kun kerroimme heille aikeistamme. Ei muuta kuin kaupungin kartan ostoon, venäjänkielen sanakirja reppuun ja menoksi!


Aivan ensimmäiseksi halusimme nähdä ne kuuluisat Äänisen aallot ja laitoimme vilkun oikealle, alas Leninin valtakatua. Kadulla vaelsi tyylikkäästi pukeutunutta kansaa edestakaisin, huomio kiintyi tietenkin naisten muodikkaisiin korkokenkiin ja muihinkin asusteisiin. Sanoinkin seuralaisilleni että me taidamme olla ainoat "maatuskat" tässä katukuvassa.

Vas. Matkalaiset nauttivat aurinkoisesta syyspäivästä rantabulevardilla katsellen ja kuunnellen Äänisen aaltoja. Oik. Paviljonki.


Kerran noudan onnemme venheeseen


Ääninen oli sinistäkin sinisempi, mutta Kizhin museosaarella ei näin syksyllä ollut enää käyntimahdollisuutta. Sataman lähettyvillä on hieno merihotelli Fregat ja onpa rannalle ilmaantunut uusi komea Onego Palacekin. Rannan tuntumassa näkee usein hääpareja, niin nytkin. Paviljongin läheisessä rakennuksessa olivat häät juuri alkamassa ja kun seuraavana päivänä kurkkasimme hotelli Fregatin aulaan, oli sielläkin kaunis, hoikka morsian kuvattavana. Paviljonkia kiertävään rautariimuun on ripustettu monia lemmenlukkoja monogrammeineen. Mietimmekin että kuinka eron koittaessa toimitaan, käydäänkö lukko murtamassa....

Hotelli Onego Palacen ravintolassa 11. kerroksessa on suuret ikkunat, ja sieltä on panoraamanäkymät Ääniselle. Ravintolassa tarjoillaan venäläisen, japanilaisen ja italialaisen keittiön antimia.

 

Vas. lemmenlukkoja monogrammeineen. Oik. Hotellin myymälän hääpukuvalikoimaa.


He kulki voitosta voittoon


Karttaa tutkailemalla siirryimme etsimään Kirovinaukiota. Siellä olikin meneillään sadonkorjuumarkkinat ja kansaa oli liikkeellä tungokseen asti. Kun olimme pyörineet aikamme runsaiden ja värikkäiden myyntikojujen liepeillä oli päämmekin niin pyörällä että Taidemuseon löytämiseksi tarvittiin asiantuntijan apua. Ehkäpä sellaista löytyisi Kansallisen Teatterin lipunmyynnistä.

Matkalaiset ihmettelemässä kurpitsavuoria Petroskoin torilla.


Löytyihän sitä neuvontaa ja vieläpä englanninkielellä. Saimme piirretyn opasteen ja hetken kuluttua olimmekin jo riisumassa takkiamme Taidemuseon aulassa ja ostamassa 250 ruplan hintaista pääsylippua Pablo Picasson näyttelyyn. Esillä oli 105 litografiaa jotka on tehty taiteilijan v 1968 tekemien piirrosten perusteella. Näyttelyä oli odotettu Pariisista Petroskoihin vuoden verran.


Kuvien täydennykseksi näyttelytiloihin oli luotu ranskalaista bulevarditunnelmaa juhlapukujen ja syksyisten lehtien avulla. Jo itse Artmuseum Karelian rakennus oli juhlava ja yllätykseksemme tapasimme portaikossa henkilökuntaan kuuluvan, suomenkieltä taitavan nuoren naisen joka opasti meidät oikeaan galleriaan.


En oikein tiedä mitä sanoisin varsinaisesta näyttelystä. Itselleni jäi tunne että kuuluisa taiteilija oli "paloitellut" naisen erilaisiin osioihin ja yhdistänyt sitten palaset haluamallaan tavalla joka katsojasta saattaa näyttää varsin sattumanvaraiselta, mutta tietenkin yllättävältä ratkaisulta. Jätänkin taiteen arvioinnin suosiolla alan asiantuntijoille. Tämä Pablo Picasson näyttely oli kuitenkin yksi päivän kohokohdista, näin jälkikäteenkin ajatellen.


Kansallisessa teatterissa olisi ollut karjalankielinen lastennäytelmä "Emähukka", mutta jätimme teatterikäynnin tällä kertaa pois laskuista.

Kaupungilla kulkiessa matkalaisten huomio kiinnittyi myös Oktober festin elävään mainokseen ja Saavutusten Symbooliin.


Ne kuuli sorean soiton


Tiesimme jo etukäteen ettei joensuulainen ravintoloitsija Tarmo Wasenius ole käyntimme aikana Petroskoissa mutta olimme silti päättäneet ruokailla  ravintola Gornitsassa. Smetanalla höystetty tattikeitto maistui sipulileivän kera erinomaiselta ja vaikka odotimmekin aika kauan jälkiruoaksi tilaamaamme lämmintä marja-rahkapaistosta, niin odotus palkittiin ruhtinaallisesti. Ja mikäs siinä tunnelmallisessa pikku ravintolassa olikaan odotellessa ja karjalaisvaikutteista musiikkia kuunnellessa.


Ettei edellä kerrottu vaikuttaisi mainokselta, mainittakoon että huomasimme kuljeksiessamme monta muutakin mielenkiintoista ruokapaikkaa mutta kaikkiin ei tietenkään kahdessa päivässä ennättänyt tutustua.


Hiljaa tuutii Ääninen aaltojaan


Petroskoihin oli ilmestynyt edellisen käyntini jälkeen uusia tavarataloja, yksi niistä melkein hotellimme vastapäätä. Täytyihän sekin käydä tutkailemassa ennen kuin maltoimme siirtyä oman majapaikkamme sisätiloihin. Tunnettuja merkkivaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja ja hajuvesiä oli harkitusti esillä lasiseinäisissä osastoissaan, olipa siellä edustettuna ainakin yksi suomalainen takkimerkkikin. Liukuportaat kiidättivät asiakkaita kerroksesta toiseen.


Meille riitti se, että ostimme tavaratalosta zakuskaa. Jalat protestoivat ajatusta että lähtisimme vielä merta edemmäksi kalaan taikka katsastamaan jotain menomestoja. Päätimmekin tarjota "neljän tähteen illallisen" huoneessamme uusille tuupovaaralaisille tuttavillemme. Eipä aikaakaan kun oveemme koputettiin ja vieraat saapuivat tyyny kainalossaan. Ei, eivät he meinanneet jäädä yötsiin vaan olivat huomanneet, että heillähän on allergisellekin sopiva tyyny ja koska tiesivät että tarvitsimme sellaista, olivat niin ystävällisiä että vaihtoivat sen kanssamme monen kilon painoiseen höyhentyynyyn.


Kun saapuu syys


Mutta sitten itse asiaan, eli jatkakaamme tutustumista Petroskoihin, tuohon Karjalan tasavallan pääkaupunkiin. Petroskoissa on asukkaita lähes 300 000 ja Äänisen rantaa noin 20 kilometriä.


Lauantaiaamuna pidimme neljään pekkaan suunnittelupalaverin käyntikohteista jotka olisivat kävelymatkan päässä. Mieli teki ajella johdinbussillakin vaan kun kellään meistä ei ollut kokemusta kuinka se tapahtuisi. Tosin taksikyytikin on edullista, sen tulimme huomaamaan kun olimme seikkailleet jalkaisin uuvuksiin asti.


Laitoimme listallemme ikuisen tulen, rautatieaseman, kauppahallin, matkustajasataman, Aleksanteri Nevskin kirkon, Coffee Housin sekä ruokailun jossakin viihtyisässä ravintolassa.

Suunnittelupalaverin jälkeen suunnattiin ruskanväreissä hehkuvan puiston läpi Aleksanteri Nevskin tuomiokirkkoon.


Niin lehdet puiston se hehkumaan saa loistoaan


En rasita lukijaa kertomalla niistä kaikista, mutta Aleksanteri Nevskin upea tuomiokirkko teki minuun syvän vaikutuksen. Saavuimme kirkoon Äänisen rannasta päin. Syksyn lehdet kahisivat jaloissamme. Oli jättikokoisia vaahteran-, vielä vihreitä tammen- ja monen muunkin lehtipuun väripalettia. Vaahteranlehdissä oli niin pitkät lehtiruotit että niistä oli punottu köynnöksiäkin monen paikan koristeeksi. Rannan tuntumassa näimme erään naisenkin tässä sidontapuuhassa.


Kirkon ovet olivat auki ja astuimme sisälle hämärään, sini- ja kullansävyiseen kirkkoon. Tämän upean katedraalin remontti valmistui vuonna 2000. Hartaina asetimme palavat tuohuskynttilät alustoihinsa.


Löysimme majapaikkamme lähistöltä viihtyisän Coffee Housin jossa oli peräti pöytiin tarjoilu. Ihastuimme sen tunnelmaan niin että kävimme siellä saman päivän aikana parikin kertaa.


Aurinko hymyili suloisemmin


Kauppahallia emme sen sijaan löytäneet. Niillä paikkeilla oli palanut puurötiskö, veikkailimme että olisiko se ollut tuo etsimämme rakennus. Ympärille oli kohonnut useampikin uusi tavaratalo, mutta palaneen hallin (jos se nyt se oli) pihamaalla sinnitteli vielä kaksi pientä kojua. Toinen täpötäynnä hedelmiä ja toinen värikkäitä kukkia.


Myös Lenininkadun ääripäässä sijaitseva rautatieasema on sisältäkin katsomisen arvoinen. Ratapiha oli tyhjillään, ainoastaan virka-asuiset vartijat (?) astelivat edes takaisin pamppu vyötäröllään. Kovaääninen kuulutti juuri junan saapumista ja jos kuulin oikein, juna oli tulossa Moskovasta. Pohjoiseen menevät kiskot olisivat vieneet Muurmanskiin saakka.


Autoasema oli rautatieasemalta muutaman sadan metrin päässä ja kun seuraavan aamun lähtö oli jo mielessä, oli "pakko" vilkaista josko bussimme sattuisi olemaan siellä parkissa. Sattuihan se ja kyllä se erottui muista pitkänmatkan busseista edukseen, ainakin ulkomuotonsa perusteella.


Säästä vielä sen verran että aurinko paistoi koko ajan, välillä jopa erittäin lämpimästi vaikka oltiinkin jo lokakuun alussa.


Ne mennessään vie tuulonen


Koska kotiinlähtö lähestyi, päätimme ruokailla oman hotellimme ruokasalissa. Nyt siellä oli rauhaisaa, mutta muistanpa muutaman vuoden takaisen reissun kun vietimme siellä erään tuttavan syntymäpäiviä sangen iloisissa merkeissä.


Ruoka ja tarjoilu olivat erinomaisia. Keittiölle sattui pieni kömmähdys kun tilasimme annoksemme suomenkielisestä ruokalistasta. Ensin tuli pääruoka ja vasta sitten alkukeitto, vaan eipä se mitään haitannut.


Vaikka jalat olivat aivan muussina, niin pakko oli kiiruhtaa vielä läheiseen tavartaloon ostamaan evästä kotimatkaa varten. Tilasimme resepsuunista herätyksen kello neljäksi ja pyysimme että varaavat meille taksin viideksi oven eteen. Bussi starttasi autoasemalta 5.30, kaikki tämä siis paikallista aikaa.


Bussi saapui täsmällisesti laituriin ja ensimmäiseksi oli näytettävä passit etupenkillä istuvalle naiselle. En tiedä jäikö hän autoon vai poistuiko sillä aamu oli vielä pimeä, sadetihkuinen ja jopa tuulinen.


Koska herätys oli ollut aikainen silmät painuivat väksinkin umpeen, ja kun heräsin kunnolla oli päiväkin valkenemassa ja automme oli saapunut Läskelään. Tästä alkoivatkin jo tutummat maisemat ja olin hyvilläni että heräsin juuri sopivasti nähdäkseni Laatokan rantaakin muutaman kilometrin verran.


Tulomatkallakaan ei ollut pysähdyksiä ennen kuin Öljymäellä ja sen jälkeen taxfreessä. Niiralan Rajapysäkillä vilkutimme tuupovaaralaisille tuttavillemme ja minä istuin tällä kertaa tanakasti lähtöpisteeseen, eli Joensuuhun saakka. Laskeuduimme sunnuntai-aamuiselle linja-autoasemalle kello 11.00 Suomen aikaa.


Kotikadullakin tuuli pyöritteli punakeltaisia vaahteranlehtimattoja.


Väliotsikot:
Myllärit-yhtyeen laulusta Petroskoi
George de Godzinskyn säveltämästä ja Kerttu Mustosen sanoittamasta valssista Äänisen aallot
Joseph Kosman säveltämästä ja Kullervon suomeksi sanoittamasta laulusta Kuolleet lehdet


Jutun kuvat Maija Närhi