Sivun otsikot:

Evakot uudella kotiseudulla

Pertti Sarlund

Evakot uudella kotiseudulla


"Nehän kyllä puhuvatkin, mutta ihan outoa murretta ja asioita."  Näin kertoi Pirkkalan kirkonkylän Osuusliike Voiman myymäläapulainen eli kauppapuksu kun Sakkolan siirtolaisia oleva Laamasen ukko meni ostamaan tulitikkuja kirkonkylän kaupasta heti uuteen kotiin sijoittumisen jälkeen.  Myymäläapulaiselta jäi suu auki niin, että nielurisatkin näkyivät kun Laamasen ukko lausui ne ihmeelliset sanat: ”Saanko mie patskan pitskoj?”  Kyllähän tilanne sitten selvisi kun vähän aikaa oli pälätetty ja puhuttu käsilläkin viittoillen mutta Laamasen ukon kauppareissu jäi elämään.  Me olimme muuttaneet Pirkkalaan neljä vuotta tapauksen jälkeen ja juttua kerrottiin vieläkin silmät vähän ympyriäisinä.

Muutoksen tuulet


Elettiinhän silloinkin Hämeessä, jossa kaikki tapahtui vähän hitaanlaisesti, jatkosota oli käyty kun talvisotaan ei ehditty muuta kuin porstuan rappusille asti. Olihan karjalaisten tulo paikkakunnalle melkoinen muutos, kun siihen asti siinä Tampereen kyljessä oli eletty pitkälti omavaraistyyppisessä maaseutuelinkeinojen parissa.  Uudet siirtolaistilat oli muodostettu suurelta osin pakkolunastusten kautta. Ne jättivät jälkeensä paikalliselle väestölle jonkinlaisia jännitteitä, vaikka he saivatkin rahallisen korvauksen menettämästään maasta. Korvaukset olivat kuitenkin reippaasti alle päivän arvojen.  Mutta pitkässä juoksussa tämä tuli nopeasti takaisin elämän vilkastumisen kysynnän ja kasvun muodossa.  Toisekseen siirtolaisväestöllä alkoi meidän tullessa paikkakunnalle olla talot ja maat jo tuotantokunnossa, nykytermein sanottuna ne olivat jo hyvässä iskussa.  Paikalliselle väestölle alkoi tulla kiire pysyä vauhdissa mukana ja kyllä he pysyivätkin. Vaikka oltiinkin Hämeessä, niin alkoi tapahtua kun toimeen tartuttiin.

Mielestäni


Meillä oli tavallaan aitiopaikka tarkastella elämän menoa kun olimme tulleet vapaan kaupan kautta ostetulle maatilalle, eikä ollut näitä tunnepohjaisia rasitteita.  Isä oli jossain vaiheessa myös kunnan luottamuselimissä ja hän sai kannatuksensa niin paikallisilta että siirtolaisväestöltä.

Mielestäni näitä evakkojen uudelleen asuttamisasioita on tarkasteltu liikaa siinä valossa, mitä paikkakunnalla menetettiin, kun evakoille jouduttiin luovuttamaan maita.  Mielestäni on päivän selvää, että evakkojen tulo päästi seisovan veden liikkeeseen eli kaikenlainen toimeliaisuus lisääntyi eri muodoissaan siihen asti omavaraistaloudessa uinuvissa maalaiskunnissa.  Pirkkala on siinä mielessä huono esimerkki, että se sijaitsee suuren kulutuskeskuksen Tampereen kyljessä, jonne tuotteet sai markkinoitua helposti ja kohtuulliseen hintaankin.  Mutta kokonaisuudessaan prosessista jäi jäljelle enemmän plusmerkkisiä kuin miinusmerkkisiä tapahtumia kautta Suomen.

Eikä kaikki ole pelkää aineellisuutta


Karjalaiset toivat mukanaan myös karjalaisen elämäntavan ja kulttuurin.  Tänä päivänä kun menet melkein mihin tahansa ruokapaikkaan, niin vastassa on karjalaisuuteen liittyviä tuotteita, esim. karjalanpaisti eri muunnoksina samoin piirakat.  Karjalaiseen ruokakulttuuriin liittyy oleellisena osana erilaiset kukot, on peruna-, lanttu- ja nauriskukot sekä kaloista patakukko.  Ilmeisesti savolaiset ovat vohkineet tämän kalakukokseen, jolla nykyään elvistelevät.  Kukoilla on aivan oma syntyhistoriansa, aikanaan miehet kävivät kaukana metsätöissä tai metsästämässä ja kalastamassa niin ongelmana oli ravitsemispuoli.  Ratkaisu oli perin karjalainen - kukko, siinä oli leipä, särvin ja rasva samassa paketissa valmiiksi paistettuna.  Tosin kukkoilu ei ole levinnyt yhtä laajalle kuin piirakat. Kannattaa muistaa myös erilaiset marjapiirakat.

Kulttuuripuolella karjalaisuudella on tosin vankka jalansija, onhan ainakin yksi karjalaiseen musiikkiperinteeseen pohjautuva kappale ollut Suomen Euroviisuedustajanakin.  Lukuisat kansanmusiikkiesitykset ja näytelmät ovat karjalaisuuden ilmentymiä. Ja onhan meillä sitten se Säkkijärven polkkakin, pitäjä meni mutta polkka jäi.

Evakon rooli


Edellä oleva toistui periaatteessa kaikkien luovutettujen alueiden myös Pälkjärven asukkaiden kohdalla, esiintymismuodot ovat vain erilaiset.  Mutta yhteistä oli, että sodasta palanneet miehet yhdessä entisen kotirintaman ihmisten kanssa korjasivat ja rakensivat uuden Suomen ja heidän jälkeläisilleen jäi tehtäväksi rakentaa tämä ns. hyvinvointi Suomi. Joku irvileuka on jatkanut, että nykyisen hulttiosukupolven tehtäväksi on jäänyt hävittää se.  Tuo on varmaan lausuttu liian hätäisesti mutta ehkä se on erilainen, vain muutos on pysyvää ja me entiset evakot olemme shouwssa silti mukana.  Evakon rooliin kuuluu oman identiteetin säilyttäminen ja tiettyjen perinteiden kunnioittaminen.  Joku on sanonut, että kansa joka ei tunnusta menneisyyttään niin se ei ansaitse tulevaisuutta.

Pälkjärveläisissä on ollut potkua. Pienen pitäjän asukkaiden omatoimisuuden jäljiltä on jäänyt tynkä Suomeen: Asko, Saarioinen ja Marimekko, unohtamatta monia muita menestyneitä yrittäjiä.  Samoin henkiseltä puolelta löytyy monia Pälkjärvileimalla varustettuja ihmisiä.  Ehkä se Pälkjärvi ei kuitenkaan ollut niin pieni pitäjä.

Vähän tempperamentti-eroista


Vitsien määrällä sitä ei voi mitata.  Mielestäni hämäläisten ja satakuntalaisten vitsikkyys on tunnustettua mutta se on vähän erilaista kuin idässä, enemmän tilannekomiikkaan liittyvää.  Mutta luonne-eroista löytynee varmaan erilaisuutta, tästä tulee mieleen eräs soutuvenejuttu.

Hämäläisperhe oli saanut naapurikseen siirtolaisperheen, johonka ei vielä ollut ehditty tutustua, tuskin oli nähtykään muuta kuin jalanjäljet.  Mutta sitten koitti se suuri päivä, naapurin siirtolaisukko, pieni karjalaisäijän käppyrä seisoi ilmielävänä hämäläisisännän edessä ja puhkesi puhua säkättämään: ”Kuule sie hyvä naapurin isäntä, et sie vois’ lainata miulle venettä, mie toisin takasi huomenna.  Kato, miulla oli kaks’ hyvvää venettä mutta sinne jäi kaik’.  Vain emon ja kakarat ehin ottaa mukaan”.

Karjalaisukko sai veneen ja kehotuksen, että kun tuo takaisin niin laittaa veneen samaan paikkaan kuin mistä ottikin.  Ja karjalaisukko lähti soutaa kitkuttamaan kohti omaa kotirantaa.  Eihän tämä juttu voi näin päättyä, kun on poikkeavat ajat niin on poikkeavat tapahtumatkin.

Meni huomispäivä, meni seuraavakin ja hämäläisisäntä totesi: Karjalaisukko puhui potaskaa mutta katsotaan nyt vielä ja odotellaan, kyllä se vielä sen tuo.  Meni viikko ja meni toinenkin. Hämäläisisännän niska alkoi jo punottaa. Ellei viimeistään ensi keskiviikkona tuo venettä takaisin, niin menen ja haen sen vaikka väkisin.  Kuinka ollakaan isäntä sattui katsomaan lahdelle kun karjalaisukko tuo veneen takaisin siihen paikkaan, mihin oli sovittu.  Karjalaisukko suunnisti saman tien sisälle ja aukaisi oven ja totesi ennen kuin isäntä ehti edes alahuultaan heilauttaa: ”Kuulehan sie hyvä naapurin isäntä, miun piti tuuva tuo vene takaisin huomenna mutta mie päätinkin, että mie tuonkin sen jo tänään.

Käviköhän niin, että hämäläisisäntä totesi hänellä olevan hyvän naapurin?