Sivun otsikot:

Makariissa syyskuussa 2013

Riitta Pakarinen

Makariin maisemissa

Vettä satoi kuin saavista juuri sinä aamuna kun olin lähdössä Vennäin puolelle, tällä kertaa entiseen Makariin kylään, joka sekin sijaitsi pienessä Pälkjärven pitäjässä.  Vaan eipä tuo tahtia haitannut, tiesin että pikkuautollinen iloista porukkaa odottaa taas minua Niiralan Rajapysäkillä kuten niin monesti ennenkin.

Hylätyt talot, autiot pihat

Sortavalassa käyneet ovat ehkä tietoisia mäestä jonka päällä on sijainnut Pälkjärven entinen pappila, tie Makariin kääntyy Värtsilästä päin tultaessa ennen pappilan mäkeä vasemmalle.

Vuosikymmenten aikana olen keskittynyt niin omassa synnyinkylässäni (Ilmakka) käyntiin, että pitäjän muut osat ovat jääneet vieraiksi. Onneksi tähän on tullut viime aikoina muutos. Sanon "onneksi" sen takia, että ihmiset jotka tietävät ja muistavat ja jaksavat vielä kiertää näitä menneen maailman maisemia ovat harveneva luonnonvara.

Kun käännyimme päätieltä kuoppaiselle ja kivikkoiselle kylätielle, kyselinkin matkatovereiltani minkä nimisiä sukuja siellä on asunut. Kuulemma Hämäläisiä, Avoniuksia, Immosia ja tietysti paljon muitakin.

Istuimme auton kyydissä muutaman sata metriä, mutta sitten kaivoimme kumisaappaat kassista ja jalkauduimme maastoon, huoltoauto jatkoi rapa roiskuen matkaansa eteenpäin.

Minulle kerrottiin, että tuo korkealla mäellä kasvava kuusi on Avoniusten kotipaikalla. Juuri tässä on kuuluisan Asko huonekaluliikkeen perustajasuvun juuret. Korkealta mäeltä on ollut varmasti huikeat näköalat!

Koska sillä hetkellä ei satanut, olin niin huolimaton että unohdin mukaan varaamani sadevehkeet huoltoautoon enkä halunnut kahlata märässä horsmikossa kuten kaksi matkatoveriani joiden äänet kantautuivatkin hetken kuluttua mäen alta, pusikoituneen Alalammin tuntumasta.

Siitä pienen matkan päässä oli Leppälampi. Tuo Leppälampi oli toiselle reissumiehistä merkityksellinen, hänen jo edesmennyt isänsä oli käynyt nuoruudessaan siellä usein ongella. Niinpä hän päättikin, että kun hän tulee sinne seuraavan kerran, on hänelläkin onki mukana.

  

Vas. Niilo Immonen synnyinpaikalleen Viistolaan johtavalla tiellä Makariissa 47:n vuoden tauon jälkeen 18.7.1991.

Oik. Hämäläisiä, Immosia ja Asikaisia Makariin mailla 18.7.1991. Taustalla tekstissäkin mainittu kuusi, joka makariilaisten keskuudessa tunnettiin nimellä Vornasen kuusi.

Mäeltä näkyy toinen mäki

Tai on ainakin ennen näkynyt. Toisia odotellessani lähdin hiljaa kulkemaan tietä pitkin samaan suuntaan jonne huoltoautomme oli kadonnut. Yhtään asumusta ei tämänkään tien varrella näkynyt, mutta sen sijaan huomasin, että peltoja on viljelty vielä ainakin Neuvostoliiton aikana, mutta Puikkolan kolhoosin lopetettua toimintansa nämäkin peltotilkut ovat jääneet tarpeettomiksi. Puikkolan alueella ei ole kuulemma enää kuin pari lehmää jollakin yksityisellä.

Koska pellot olivat muuttuneet horsmikoiksi, oli puna- ja alsikeapilankin täytynyt hakea turvapaikkaa aivan tienpientareelta, jossa sitä vielä olikin runsaassa kukassaan vaikka elettiin jo syyskuun alkupäiviä. Melkein hartaana niitä tuijottelin ja mietin että voisiko tämä olla vielä sitä maankuulua Pälkjärven apilaa?

Kuinka ihanaa olikaan kulkea vanhaa kylätietä vaikka vettä tihuuttelikin hiljalleen! Tuli aivan mieleen lapsuuden syksyiset metsätiet mummolassa. Sade kuitenkin tiheni eikä minkäänlaista suojaa ollut tien kummallakaan puolella. Vedin takin huppua pääni suojaksi ja toivoin että lammen rantaan poikenneet toverini saavuttaisivat minut, tai että huoltoauto näkyisi jo seuraavan mutkan takana.

Ainakin pari kilometriä taivalsin tiellä yksikseni. Hetkittäin alkoi jo pelottaakin, mistä minä tiedän minkä sortin eläimiä täällä liikkuu, jos vaikka villisika, karhu tai susihukkanen? Entäpä jos joku paikallinen metsästys- tai marjastusporukka ajaa "keskellä erämaata" taivaltavan, yksinäisen naisimmeisen ohi... Huokasin helpotuksesta kun automme ilmaantui lopulta mäennyppylän takaa näkyviin ja samalla lampia katselemaan jääneet kaveruksetkin saavuttivat minut.

Olimme kaikki litimärkiä, mutta tunnelma ei suinkaan siitä latistunut. Vaatteita kuivatellessamme laulelimme vain että "Ihminen älä sinä hermostu, ihmettele vaan. Ota sinä vastaan kiitellen, mitä ylhäätä annetaan!" Tällä kertaa meille annettiin roppakaupalla lämpöistä syyssadetta.

 

Vas. Entiset naapurukset Niilo Immonen ja Antti Hämäläinen muistelevat menneitä Makariin pelloilla 18.7.1991.

Oik. Makariin tienvarsinäkymiä 18.7.1991. Tienpientareella kukkivat horsmat.

Kaikki mi jäljellä on

Koska sade vain yltyi, päätimme istua hetkisen autossa ja kaivaa eväskääröt esille. Vaan eipä siellä maltettu kauan istuskella, ei muuta kuin sadetakit niskaan, sontikat käteen ja menoksi. Kuljettuamme muutaman satametrisen syksyisen tuntuisessa luonnossa tulimme sammaloituneelle, sateesta liukkaalle sementtiportaikolle. Siinä olikin kaikki mitä oli jäljellä Makariin entisestä, komeasta kansakoulusta. Tai ei nyt ihan kaikki, itse koulurakennus oli työnnetty kasaan portaikon taakse ja pari ruostunutta pönttöuunin peltiä nojasi vieläkin puun kylkeen ikään kuin turvaa etsien.

Yhden matkakumppanini äiti oli käynyt aikoinaan koulua Makariissa ja tottakai halusimme valokuvauttaa itsemme noilla opinportailla. Vahinko vain, että juuri sillä hetkellä satoi niin rankasti että kuvasta tuli epäselvä eikä sitä (ehkä) voi liittää tarinani mukaan. Koulun opettajina oli toiminut Leinin pariskunta, heidän 1938 syntyneestä pojastaan tuli myöhemmin hovioikeudenlaamanni.

Tien toisella puolelta, kuusiryteiköstä löytyi entisen koulun talouskellari. Vaikka ovi puuttui, oli kellari sisäpuolelta ihmeen hyvässä kunnossa ja seinistä näki vieläkin kuinka taidolla muuratut ne olivat ja että betoni oli ollut erittäin hyvälaatuista. Nyt se kuitenkin vaikutti enemmänkin joltain synkältä bunkkerilta. Tuli mieleen, että sota-aikana sitä on varmaan käytetty pommisuojanakin.

 

Vas. Makariin koulun entisiä oppilaita koulunsa sammaloituneilla portailla 18.7.1991. Seisomassa vas. Martti Hämäläinen, Tyyne (o.s. Hiltunen) ja Niilo Immonen, Mauno ja Antti Hämäläinen. Istumassa Aino (os. Asikainen) Nylynd, ? Asikainen ja Hilja (o.s. Hämäläinen) Suominen. Luokkahuoneiden paikalla humisee metsä.

Oik. Syksyllä 1919 toimintansa aloittanut Makariin koulu loistonsa päivinä.

Jos metsään haluat mennä nyt

Koulun paikkaa ympäröivä metsä oli niin sienimetsän oloista, että emme ihmetelleet laisinkaan kun huomasimme keltaisten, maahan pudonneiden lehtien ja vielä vihreiden saniaisten joukossa punervia karvarouskuja, joita ennen vanhaan karvalaukuiksi sanottiin. Niitä vain sitten joukolla keräämään! Naureskelimme, että mehän voisimme vaikka myydä saaliimme tienvarrella ohikulkeville autoilijoille. Mutta kun sitten paluumatkalla - vanhaa Värtsilää lähestyessämme - näimme tienposkessa värjöttelevän kanttarellinmyyjän, niin totesimme että onneksi meidän ei tarvitse sitä tehdä "aikuisten oikeesti".

Emme jatkaneet enää matkaa koululta eteenpäin, sillä kulkuväylä muuttuisi niin ryteikköiseksi että siellä olisi vaikea liikkua. Kysyin että onko lähistöllä mitään suurempaa vesistöä ja onhan siellä kuulemma Jänisjärvi muutaman kilometrin päässä.

Kotona katselin Pälkjärven karttaa ja laskeskelin että päätieltä Makariin koululle oli viitisen kilometriä, vaikka se ekakertalaisesta tuntui tietenkin paljon pidemmältä. Mutta jos joku nyt innostuu menemään Makariin, niin suosittelen, että tekisitte sen keväällä. Silloin luonnossa olisi helpompi liikkua ja tieltä käsinkin näkisi muutakin kuin pusikkoa, horsmikkoa ja kulokkoa.

Sateisesta säästä huolimatta olimme matkaamme tyytyväisiä. Totesimmekin, että eipähän olleet ainakaan hirvikärpäset riesana. Minut palautettiin mökille saakka ja sain taas kerran esitellä vastavuoroisesti Suomen Värtsilän maisemia vieraillemme.

 

Vas. Sadekuurot rytmittivät kotiseutumatkalaisten päivää myös 18.7.1991. Tyyne Immonen (o.s. Hiltunen) on pysähtynyt poseeraamaan kylätien varteen.

Oik. Tienvarsinäkymiä Makariista 18.7.1991.


Jutun kuvat kotiseutumatkalta 18.7.1991 Mikko Immonen

Makariin koulun kuva Pälkjärven pitäjäseuran kokoelmista.