Sivun otsikot:

Talvisota

Lissu Kaivolehto

Isäni taistelulähettinä talvisodassa

Prologi

Synnyin sodan jälkeiseen Suomeen vanhempieni Tyyne (1923–2005) ja Niilo (1912–2000) Immosen evakkomatkalla Laihialla. Sotajutut eivät olleet koskaan kiinnostaneet minua. En ollut lukenut sotahistorioita enkä sotajuttuja lehdistä. Tuntemattoman sotilaan ja Talvisodan katsottuani päätin, etten ikinä katso yhtään sotaelokuvaa.

Keväällä 1991 menin töihin Hietaniemen hautausmaalle. Kuinka ollakaan, 27 hehtaarin kokoiselta hautausmaalta sain hoidettavakseni sankarihautojen viereiset korttelit. Seitsemän pitkää kesää tein töitä niin että minulla oli koko ajan näköyhteys alueeseen johon on haudattu 3244 sankarivainajaa. Alueet erotti toisistaan 80 metriä pitkä kadonneiden muuri, johon on kaiverrettu 727 sodassa kadonneen ja poissaolevana siunatun nimet. Näkemästäni huolimatta pystyin sulkemaan sodan ja sen seuraukset tietoisuudestani.

Kirjoittaessani isovanhempieni ja vanhempieni tarinaa Elämänkaarikirjoituskurssilla syksyllä 2006, en voinut enää laistaa sotaa. Kirjoittamisen myötä oivalsin jotain hyvin tärkeää. Olin torjunut sodan täysin tietoisuudestani, koska se oli aiheuttanut mittaamatonta kärsimystä vanhemmilleni ja suvulleni. Luulen, etten ole ainoa lajissani tässä suhteessa.

Tuon oivalluksen jälkeen päätin selvittää isäni sotaretket sitten joskus. Talvella 2009 hankin kopiot hänen kantakortistaan. Siitä selvisi, että isä oli ollut talvisodassa taistelulähettinä. Taistelupaikoiksi korttiin oli merkitty Laatokan koillispuoli, Punikkilinja, Uuksujoki, Koirinoja, Ruokojärvi, Hippola, Lemetti ja Lavajärvi.

Kului vuosi, kunnes aloin ottaa selvää mitä tarkoittaa joukko-osaston kohdalla oleva merkintä Er. P 8 ja mihin kaikkeen se olisi avain. Sanotaan, että kun oppilas on valmis, opettaja ilmaantuu paikalle. Palvelualttiit arkistovirkailijat ovat olleet suureksi avuksi tietoja hakiessani. Sotapäiväkirjojen tulo digiarkistoon mahdollisti sen, että se osa aineistoa on luettavissa kotikoneelta.

Erillinen pataljoona 8

Laatokan Karjalan sotajoukot määrättiin perustettavaksi 6.10.1939 annetulla yleisesikunnan käskyllä. Salmin suojeluskuntapiirin 7.10.1939 Pitkärannassa perustama Erillinen pataljoona 8 (Er. P 8) oli osa tuota sotajoukkoa. Pataljoonassa oli kuusi yksikköä, joissa yhteensä 852 miestä. Isäni ja iso joukko pälkjärveläisiä sotivat pataljoonan 3. komppanian riveissä.

Pataljoonan komentajaksi määrättiin Isossakyrössä vuonna 1892 syntynyt kapteeni Artturi Nikula. Hän oli saanut sotilaskoulutuksensa Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikaan. Talvisodan jälkeen Nikula ylennettiin majuriksi. Nikula haavoittui jatkosodassa Uhtualla 1941. Hän kuoli joulukuussa 1942 ja hänet on haudattu Laihialle.

Kolmannen komppanian (3./ Er. P 8 ) sotapäiväkirja

Sotapäiväkirja on kirjoitettu selkeällä käsialalla tekstaten. Kirjoittajan nimestä ei ole tietoa. Päiväkirjaan on tehty joka päivä lyhyitä asiallisia merkintöjä tapahtumien kulusta, säästä, mielialoista yms. tarkkoine kellonaikoineen ajalla 8.10.1939 – 26.3.1940. Jossain kohtaa voi havaita ihmettelyä ja pienen huumorin pilkahduksenkin. Sotapäiväkirjan merkintöihin perustuen koetan tuoda esille jotain isiemme ja isoisiemme arjesta ”siellä jossakin”. He olivat silloin nuoria miehiä, isänikin oli täyttänyt vasta 27 vuotta syyskuussa. Kirjoitelmani ei pyri olemaan kaikenkattava kuvaus komppanian osallistumisesta talvisotaan. Lainauksissa olen säilyttänyt alkuperäisen kieliasun, ainoastaan joitain lyhennyksiä olen kirjoittanut ”auki”.


Ylimääräiset harjoitukset (YH) 8.10 - 29.11.1939

Lokakuussa miehille kävi käsky saapua ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Oli toimittava nopeasti. Määräys oli, että käskyn saatuaan itse kunkin oli lähdettävä kolmen tunnin sisällä suorinta tietä Pitkärantaan. Komppaniaan määrätyt reserviläiset saapuivat 8.10. klo 20 Pitkärannan kylään ja heidät majoitettiin Pervoin kansakoululle. Seuraavana aamuna herätys oli jo kolmelta (pari päivää myöhemmin herätysaika vakiintui kuudeksi) ja tuntia myöhemmin alkoi varusteiden ja aseistuksen jako. Varusteita ei riittänyt kaikille, varsinkin jalkineista oli kova puute. Iltapäivällä Pitkärannan yläpuolella lensi kolme venäläistä lentokonetta. Komppanian ensimmäisiä tehtäviä olivat majoitusvalmistelut ja majoituspaikkojen kuntoonpano. Osa komppaniasta majoittui aluksi Ristiojan kansakoululle ja osa V. Pusun taloon. Heti ensimmäisinä päivinä muutamia reserviläisiä ilmoittautui sairaaksi ja heidät passitettiin lääkärintarkastukseen. Eräs heistä sai kaksi viikkoa vapaata palveluksesta, koska häneltä oli katkennut kaksi kylkiluuta reserviin tullessa. Komppanian kunto todettiin hyväksi ensimmäisten päivien marssien jälkeen.


Ensimmäisen viikon jälkeen komppaniassa aloitettiin lähes päivittäiset sotilaspastorin pitämät iltahartaudet. Merkintä sotapäiväkirjassa: 26.10.39 klo 20 Piti Karjalan Ryhmän pastori Kivenkulmassa oleville iltahartauden ulkona kuutamossa. Erikoinen tilaisuus. Samana iltana klo 23 suoritettiin hälytysharjoitus. Oikea sodan tuntu kiväärien paukkuessa ja käsikranaattien räjähdellessä, kertoo sotapäiväkirja. Sanomalehtiä komppaniaan saatiin ensimmäistä kertaa kymmenen päivää palvelukseen astumisen jälkeen.

Päivien ohjelmassa seurasi marsseja, varmistus- ja pioneeritehtäviä, kenttävarustustöitä, aseiden tarkistusammuntaa, käsikranaattien heittoharjoituksia, teiden kulkumahdollisuuksien tarkistamista, maastotiedusteluja, taistelukoulutusta, suljetun piirin harjoituksia, hälytysharjoituksia, aseiden ja varusteiden täydennystä ja huoltoa, paarien ja purilaiden tekoa, kuormausharjoituksia sekä valjaiden ja ajoneuvojen korjausta. Komppanian päällikkönä toimi kapteeni Aho.

Marraskuussa lisääntyivät varmistus- ja tiedustelupalvelut, vartio- ja partiotoiminta sekä yhteydet muihin Salmin alueella oleviin joukkoihin. Kuun alussa komppania sai radion. Uutiset joukkueille toimitettiin puhelimella ja lähettien välityksellä. Eräänä päivänä postin mukana tuli ”Tuntemattomalle sotilaalle” osoitettu paketti, jonka sai suoritetun arvonnan jälkeen A. Kempas.  Paketin lähettäjälle, maisteri Ester Roschierille Mikkeliin lähetettiin kiitoskirje. Sää oli ajankohdalle ominaista, satoi vaihdellen vettä, räntää ja lunta. Tiet olivat huonossa kunnossa ja kulkumahdollisuudet huonot. Teitä kunnostettiin, korjattiin puhelinlinjoja ja lumisateen jälkeen puhdistettiin niitä lumesta. Kaiken kurjuuden keskellä oli joku käynyt syömässä hilloa metsänvartija Neuvosen talossa. Siitä järjestettiin oikein sotilaspoliisitutkinto. Muun toiminnan lisäksi kahtena viimeisenä päivänä ennen sodan syttymistä sotilaspastori järjesti komppanialle elokuvaesityksiä. Sodan syttymistä edeltävänä iltana komppanian radio ei toiminut, putkia oli mennyt rikki.

Sota alkaa pyykkipäivänä


Marraskuun viimeisenä päivänä Punikkilinjan vartiolta saapui aamuseitsemältä ilmoitus, että Käsnäselästä kuuluu kovaa kivääriammuntaa. Pian selvisi, että ryssät ampuvat Käsnäselän kylää tykistöllä. Kivääri- ja tykistöammuntaa kuului myös muilta suunnilta. Vähän ennen puoltapäivää saapui reservin korpraali N. Boljo Käsnäselästä, jossa hän oli ollut avustamassa komppanian  pyykinpesua ja ollut asemissa ”Porukka Kanervan” mukana tykistötulen aikana.

Klo 12.55 Saatiin ”Mehiläisestä” tietoja tilanteesta: Vihollinen ylittänyt valtakunnan rajan Murtojärvellä edeten suunnassa Jeroselkä – Hanhiselkä tien suunnassa, vahvuus noin 30 ratsumiestä ja jalkaväkeä. Omat rajavartiosto-osastot vetäytyneet Hanhiselkään. Palojärvelle ilmaantunut vihollisia, vahvuutta ei tunneta, myöskin vihollisen tykistöä asemissa Palojärvellä. Manssilan suunnasta on vihollinen edennyt Salmin suuntaan. Omat etummaiset varmistusosastot Saarijärvellä. Tiedot annettu komppanialle heti.

Klo 13 Antoi kompp.pääl. käskyn puhelimitse Kiviojalle: I joukkue varmistaa pohjoiseen. II joukkue lähettää taistelupartion heti Palojärven suuntaan. Joukkueet pidettävä koossa ja taisteluvalmiina.

Klo 13.45 Lähetettiin 3 hevosta noutamaan muonaa Käsnäselän metsänvartiosta, sekä 1 hevonen noutamaan pyykkiä Käsnäselästä. Mukana suojaryhmä.

Klo 15.50 Palasi pyykinnouto hevonen. Pyykkiä ei saatu syystä, että ryssät pitivät hallussaan osaa Käsnäselästä. Komppania menetti yhden alusvaatekerran miestä kohti.

Komppanian ensimmäiset sankarivainajat

Taistelut jatkuivat kiivaina seuraavina päivinä. Vastassa oli ylivoimainen vihollinen. Komppanian ensimmäinen sodan uhri oli reservin sotamies J. Hallasaho Värtsilästä. Hän kaatui joulukuun toisen päivän iltana. Kunniaa komppanian ensimmäiselle Isänmaan puolesta kaatuneelle sotilaalle. Samassa rytäkässä kaatui 15 vihollista. Vihollinen oli jo aiemmin menettänyt kolme miestä ja kolme hevosta. Vihollinen sai saaliikseen kaksi telttaa kamiinoineen ja 10 paria suksia.

Ensimmäinen pälkjärveläinen sodan uhri, reservin sotamies Taneli Savolainen, kaatui 4.12 käydyssä taistelussa. Samana päivänä katosi pälkjärveläinen reservin sotamies Erkki Riikonen. Päivän aikana kaatui myös kolme muuta miestä ja yksi haavoittui vaikeasti. Taistelun jälkeen komppanian täytyi tuhota 40 000 kiväärin patruunaa, 1000 kpl käsikranaatteja sekä suurempi määrä leipää, koska niitä ei voitu kuljettaa pois. Lisäksi jouduttiin tuhoamaan polttamalla 50 paria suksia ja kolme ahkiota. Päivän viimeinen merkintä kertoo: Klo 21.15 Saapui komppania Mustajoen kämpälle, jonka tienoolle majoittui telttoihin ja havumajoihin. Mieliala alakuloinen. Väsymys kova. Ilma onneksi lauha.

Musta päivä

Itsenäisyyspäivältä ei sotapäiväkirjassa ole yhtään merkintää. Suomen itsenäistymisestä oli tuolloin kulunut 22 vuotta. Millaiset mahtoivat olla tunnelmat rintamalla? Pari päivää myöhemmin miehillä oli yötä myöten raskas marssi Koirinojaan. Väsyneet miehet pääsivät onneksi sisämajoitukseen. Heti aamulla 14 lentokonetta hyökkäsi majapaikkoja vastaan tulittaen konekivääreillä. Tuntia myöhemmin viholliskoneet pudottivat yhdeksän pommia. Kummallakaan kertaa ei kuitenkaan tullut tappioita.

Seuraavina päivinä taistelut jatkuivat. Pehmeää lunta oli puoli metriä. Seurasi marssi Satisen kylään, jossa väsynyt miehistö pääsi sisämajoitukseen. Satisessa miehistö saa alusvaatteiden täydennystä ja pääsee kylpemään ja lepäämään. Komppania on kuitenkin koko ajan hälytysvalmiina. Pari päivää myöhemmin marssittiin taas yötä myöten, tällä kertaa Satisesta Ruokojärvelle. Osa pääsee sisämajoitukseen, osa joutuu telttoihin. Myöhemmin päivällä palaa yksi teltta. Päivän taisteluissa kaatuu yksi mies ja yksi haavoittuu. Vihollinen suorittaa 15.12 tykistötulikeskityksen majapaikkaan kahteen otteeseen päivän aikana. Tappioilta säästytään molemmilla kerroilla.

16.12.39 Klo 5 Saapui kompp. uusi päällikkö luutnantti M. S. Hautala.
Klo 10 Komppania hyökkäsi Ruokojärven SK. taloa vastaan. Komppania sai kahden päivän muonan mukaansa. Hyökkäys suoritettiin, mutta ei onnistunut. Komppanialla raskaat tappiot. Kaatuneita 2 upseeria, 1 aliupseeri ja 4 miestä. Haavottuneita 4 aliupseeria, 10 sotamiestä. Kadonneita 1 aliupseeri. Haavoittuneista kuoli sairaalassa vielä 2 aliupseeria. Musta päivä. Taistelun jälkeen miehistö rasittunutta ja alakuloista. Taistelutahtoa oli.

Sotapäiväkirjassa ei tämän päivän kohdalla mainita kaatuneiden nimiä. Kuitenkin tiedossa on, että Ruokojärvellä kaatuivat 16.12 pälkjärveläiset Hemmi Immonen ja Eemil Moilanen. Molemmat kuuluivat 3.komppaniaan.

Joulu rintamalla

Joulun alla komppania oli muutaman päivän etulinjoilla. Tappioita ei tullut. Oli kova pakkanen. Yksi sotilas palellutti varpaansa ja joutui sairaalaan. Komppania sai päällystakkeja, jotka olivat varmasti enemmän kuin tarpeeseen. Joulunajalta päiväkirjassa on vain vähän merkintöjä. Niiden valossa näyttää komppanialla olleen jonkinlainen ”joulurauha”.

Jouluaattona komppania siirtyi etulinjoista lepoon Aaltolan maastoon. Osa komppaniasta oli sisä- ja osa ulkomajoituksessa. Miehet olivat väsyneitä. Pastori kävi komppaniassa ja antoi lahjoja. Joulupäivän komppania oli levossa. Paljon joululahjoja, jokainen sai lahjapaketin. Erikoinen juhla-annos, johon kuului mm. 10 cl viinaa. Paljon sairaustapauksia, kertoo sotapäiväkirja joulupäivän osalta. Luin jostain, että Puna-armeijan sotilaille kuului päivittäinen vodka-annos paleltumisen torjumiseen. Olikohan suomalaisten jouluinen viina-annos mahdollisesti koti-ikävän torjuntaan?

Komppania ei tarvinnut viettää jouluaan nälässä. Tapaninpäivän kohdalla mainitaan, että ruokaa oli paljon. Osa komppaniasta pääsi tapaninpäivänä saunaan. Illalla vihollinen ilmaisi taas olemassaolonsa ja kohdisti kranaatinheitinten ja hyökkäysvaunujen tykkien tulen komppanian majoitusalueelle. Tappioita ei tullut.

27.12.39 Klo 9.30 Viholliskoneet luvultaan 7 lensivät majapaikan yllä. Ei hyökänneet. Ilman lämpötila -17 C, kirkas tyyni. Lumen syvyys n. 50 cm, kantavuus huono. Tiet kulkukelpoisia.

klo 10.05 Kävi pataljoonan lääkäri Sotamaa tarkastuksella. Komppaniassa syöpäläisiä. Paljon sairastumisia

Vuosi vaihtuu tykkien jyskeessä

Pari päivää ennen vuodenvaihdetta kaatui kaksi miestä. Samoin haavoittuneita oli kaksi. 1.1.40 Etulinjassa oleva komppanian osa oli kovassa tykistötulessa. Reservin sotamies O. Vasarainen sai ammusräjähdyksessä korvakalvotärähdyksen (kuuro). Parani myöhemmin ainoastaan toinen korva. Muita tappioita ei.

Edessä oli taas majapaikan vaihto. Satisen Ontran kylään marssittin kolmannen päivän vastaisena yönä. Satoi lunta, hiihtokeli oli huono ja miehistö väsynyttä. Aamupäivällä sentään päästiin saunaan. Lumipyry jatkui ja tukki tiet. Iltapäivällä 4.1 komppania lähti kuormastoineen marssimaan Syskyjärven Valkealammin maastoon. Oli kova pakkanen ja kylmä tuuli.

5.1.40 Klo 5 Saapui komppania majoituspaikalleen, majoittui telttoihin. Miehistö hyvin väsyneitä. Kuivia puita ei ollut. Pakkanen -25C. Teltat huonoja. Lepo vaillinaista. Komppania sai varustäydennyksenä villapaitoja, jalkineita, talvilakkeja ja lumipukuja. Varusteet tulivat hyvään tarpeeseen.

Vuorokauden vaihduttua alettiin valmistautua etenemään Lemetin suuntaan. Loppiaisiltana komppania majoittui ulkomajoitukseen. Majoitusvälineet olivat huonot ja lepo heikkoa. Ilman lämpötila -35 C.

Miehiä kaatuu ja haavoittuu

Lemetissä kaatui 9.1 pälkjärveläinen Pekka Jeskanen ja 10.1 Tauno Jaatinen ja Aaro Matikainen. Kaikki kolme olivat 3. komppanian miehiä. Kaiken kaikkiaan noiden kahden päivän aikana kaatui kahdeksan miestä. Vaikeasti haavoittui seitsemän ja lievästi kolme miestä.

Tammikuun 13–14 päivinä kaatuneita oli kaksi, vaikeasti haavoittuneita viisi, samoin lievästi haavoittuneita oli viisi. Pälkjärveläinen Yrjö Halonen kaatui Repomäessä 14.1. Halonenkin oli 3. komppanian miehiä.

Yksi mies haavoittui vaikeasti ja kolme lievästi 21.1. Samana päivänä saatiin paljon sotasaalista, josta ei ole tarkempia merkintöjä. Tammikuun loppupuolella kaatui ja haavoittui yksi mies.

Pakkanen paukkuu ja taivaalta sataa mannaa


Pakkanen teki miesten olosuhteista entistä vaikeammat. Useamman viikon jatkunut pakkanen saavutti huippunsa tammikuun puolessa välissä, mittari näytti silloin -38. Vihollisen lentotoiminta oli vilkasta noihin aikoihin. Merkintä 19.1 kertoo: Ryssien lentotoiminta erittäin vilkasta, pudottivat keksiä, sokeria ja voita saarroksissa oleville joukoilleen. Jäivät kuitenkin meille. Suurvalta lahjoittaa. Seuraavana päivänä komppania oli etulinjoilla ja sai 10 vankia.

1.2.40 Komppania edelleen Haukilammen maastossa. Koko päivä voimakasta lentotoimintaa.
Klo 17.45 joutui komppanialle ruokaa vievä osasto vihollistuleen Koirinojan asemalta noin 1km olevalla peltoaukeamalla. Ei tappioita. Ruoka vietiin perille. Sää muuttui kylmemmäksi.

3.2.40 Ryssien partio hyökkäsi ryhmä Jussilan kimppuun, jolloin res.alik. Jussila (pälkjärveläinen) haavoittui vaikeasti ja kuoli joukkosidontapaikassa heti sinne tuotua. Taisteluvahvuus 2+11+58. Stm V. Miettinen kunnostautui vartiopaikalla torjumalla yksin vahvan vihollispartion hyökkäyksen siksi kunnes apu saapui.

Sää lauhtuu ja rintamalla on ilmeisesti rauhallisempaa, koska useamman päivän kohdalta löytyy merkintä: Komppaniassa ei erikoista.

Komppaniassa raskaat tappiot


Helmikuun 15. päivänä haavoittui useita miehiä. Aukusti Hämäläinen haavoittui Vorojenkivellä  ja V.A. Pakarinen Ukonlammella, molemmat pälkjärveläisiä. Samana iltana sattuneesta vahingonlaukauksesta haavoittui vaikeasti naatselkäläinen Eino Pesonen. Hän kuoli seuraavana päivänä kenttäsairaalassa. Seuraavana päivänä, 16.2. Ukonlammella kaatui kaksi miestä ollessaan suorittamassa vartiopalvelusta.  Vorojenkivellä 17.2 oli pälkjärveläisen E. Malisen vuoro antaa henkensä isänmaan puolesta.

18.2.40 Päivän kuluessa ei mainittavaa, paitsi res.stm. V. Kortelainen haavoittui vaikeasti Ukonlammen maatossa. Vartiopaikalla kunnostautui res.stm. V. Pakarinen (pälkjärveläinen)  puolustaessaan vartiopaikkaansa lievästi haavoittuneenakin, siksi kunnes apua saapui, estäen vahvan vihollispartion etenemisen majoituspaikkaan. Kortelainen kuoli kolme päivää myöhemmin kenttäsairaalassa.

22.2.40 Komppania edelleen Ukonlammen maastossa.
Klo 18.30 Lähtivät muonanviejät etulinjaan muonankuljetukseen. Noin klo 20.30 ryssät avasivat tulen muonanviejiä vastaan, tällöin res.stm. O. Vasarainen haavoittui vaikeasti


Helmikuun loppupuolella sää lauhtui ja usean päivän kohdalle on kirjattu merkintä lumipyrystä. Muutaman päivän kohdalla on jopa merkintä: Rauhallinen päivä. Miehistö oli hyvin väsynyttä. Hyökkäyksessä 27.2 menetettiin taas kaksi miestä ja yksi haavoittui.

Viimeiset taistelut

Maaliskuun alkupuolella komppania siirtyi Vuortanajärven eteläpäähän ja majoittui sinne yöllisen marssin jälkeen. Sodan viimeisinä päivinä käytiin vielä kiivaita taisteluja. Miehiä kaatui ja haavoittui. Possukukkula ja Munakukkula mainitaan taistelupaikkoina 12.3. Munakukkulalle tehtiin pari epäonnistunutta hyökkäystä. Kolmas hyökkäys, jolloin Munakukkula saatiin vallatuksi takaisin ilman tappioita, tehtiin pälkjjärveläisen Huugo Kososen johdolla. Aiemmin illalla 10 miestä oli Kososen johdolla puhdistanut Possukukkulan koillispuolen. Päivän aikana kaatui kaksi ja haavoittui yhdeksän miestä.

Rauha

Pioneerit rakensivat 13.3 yöllä Munakukkulan eteen piikkilankaesteen ja komppanian kuormasto siirtyi Vuortanajärven eteläpäästä pohjoispäähän.

Klo 9.30 Patalj. ilmoitus: Päämajan tiedoitus, Suomen ja Neuvostoliiton välillä on tehty rauha. Kaikki sotatoimet lopetettava klo 11. Pataljoonan ilmoitus komppanialle: Lopetamme ammunnan heti. Ilmoitukset annettu edelleen.  Siis, sota oli loppunut, mutta mikä oli rauhan hinta. Paljon Suomen parasta ainesta ja kaunis Karjala, sekä useammat voitontantereet jäivät ryssille – katkeraa. Toivotaan, että ne on annettu ainoastaan ”lainaksi”.

Iltapäivällä komppania siirtyi ja majoittui rauhanaikaisesti Vuortanajärven pohjoispuolelle. Miesten mielialoja voi vain yrittää arvailla. Mielessä kävi varmasti melkoinen myllerrys. Ehkä päällimmäisenä oli helpotus siitä, että sota oli ohi ja että oli selvinnyt siitä hengissä. Oli suru kaatuneista kotikylän miehistä ja sotakavereista, kodin ja kotiseudun menettämisestä ja epätietoisuus tulevasta.

Askel askeleelta kohti siviiliä


Rauhaa seuranneena päivänä komppania marssi Vuortanajärveltä Pieneen Sarkaan ja majoittui telttoihin. Seuraavana päivänä oli vuorossa sotasaaliin luovutus. Muutama päivä meni majoitustiedusteluissa ja siirtymisissä paikasta toiseen. Viimeisen viikon merkinnöistä käy ilmi, että komppanian pääsijoituspaikaksi tuli Säyneenkylän seurojen talo Kiteellä, jonne komppania marssi Jaakkimasta. Viikon aikana on suoritettu ase- ja varushuoltoa, suksien tervausta ja saunottu joka päivä. Päivittäin komppanialle on pidetty myös iltahartaus. Kaatuneitten muistolle on vietetty hiljainen hetki kymmenen päivää sodan päättymisen jälkeen.

Pataljoonan päiväkäsky N:o 2/40 (25.3.1940 puhe kotiutettaville)

Er. P 8:n upseerit, aliupseerit ja miehistö

Kolme ja puoli kuukautta kestänyt sota maahamme hyökännyttä perivihollistamme vastaan on nyt päättynyt. Armeijamme menestyksellisestä taistelusta huolimatta on maamme joutunut luovuttamaan osan parhaintaan, kauniin Karjalamme melkein kokonaan viholliselle, joka ei ole sitä valloittanut eikä ole jalallaan tallannut. Syy tähän ei kuitenkaan ole teidän eikä yleensä armeijan. - Te olette joutuneet kantamaan raskaan taakan, ehkä raskaimman koko tällä rintamalohkolla.

Jo ennen sodan syttymistä jouduitte te suorittamaan raskasta ja vastuullista rajavartiointia hyvinkin vaikeissa olosuhteissa. Jo tämä aika vaati teiltä paljon, ennen kaikkea tinkimätöntä omakohtaista vastuuntuntoa ja oma-aloitteista toimintaa. Te ette tinkineet velvollisuuksistanne ettekä nurkuneet työnne raskautta. Kun sitten ryssä odottamatta, ilman edelläkäypää sodan julistusta hyökkäsi kotiseudullemme jouduitte te heti alusta pitäen torjumaan sen suunnattomien laumojen vyöryämisen. Raskaan viivytystaistelun aikana näytitte te, mihin pystyy rajan mies. Te näitte rakkaitten kotienne roihuavan ja muuttuvan raunioiksi, näitte rakkaitten pyhäkköjemme jäävän barbaarisen aronheimon armottomaan isännyyteen. Kaikesta tästä huolimatta te ette lannistuneet. Siirryttyämme sitten puolustustaisteluun, osasitte te sen taidon kuin ulkoa opittuna läksynä. Teidän kohdallanne rintama ei rakoillut. Kun sitten tuli käsky hyökätä, te ette epäröineet hetkeäkään. Sen todistavat sellaiset nimet kuin Ruokojärvi, Hippola, Lemetti, Repomäki, Kelivaara, Vorojenkivi, Ruunaviidanmäki, Ukonlamminmaasto ja lopuksi Lavajärvi. Te suorititte kaikissa näissä taisteluissa todella sankaritekoja.

Siirtyessämme nyt uuteen vaiheeseen, ei voitettuina, vaan voittajina, kohottakaamme päämme pystyyn tietoisina siitä mitä olemme tehneet. Ryssä ei ole voittanut meitä sodassa; se ei saa voittaa meitä masentamalla mieltämme. Kulkekaamme uljain mielin Korkeimpaan turvaten sitä tietä, jonka tuleva aika nyt meidän kuljettavaksemme asettaa.

Siis pää pystyyn, rohkeina kohden tulevaisuutta; "viell´ uusi päivä kaikki muuttaa voi"

Er. P 8:n komentaja: Kapteeni A. Nikula

Er. P 8:n adjutantti: Kapteeni J. Ränkipohja

Kunniamerkit

Kunniamerkeillä palkittiin 3. komppaniasta seuraavat sotilaat: res. kers. Lauri Henrik Rouhiainen, res. alik. Huugo Kosonen, res. sotamiehet Taavetti Asikainen, Onni Heinonen, Taavetti Heinonen, Tauno Niiranen, Toivo Päivinen, Erkki Ilmari Ratilainen, Unto Kalervo Immonen, Toivo Asikainen ja Yrjö Immonen.

Lomauttaminen yleisen lomauttamismääräyksen nojalla


Talvisodan jälkeen sotilaat lomautettiin yleisen lomauttamismääräyksen nojalla (jatkosodan jälkeen kotiutettiin). Päiväkäskyistä käy ilmi, että lomauttaminen tapahtui vähitellen kevään aikana. Isäni on lomautettu 29.4. Kolmanteen luokkaan on annettu yhteinen littera E 120804 Kaurila - Siilinjärvi seuraaville henkilöille: res. kers. L. Rouhiainen, korp. V. Malinen ja A. Kempas, stm. E. Ratilainen, N. Immonen, E. Tarvainen, O. Tikka, A. Könönen, T. Heinonen, E. Seppänen ja L. Väänänen. Nimistä päätellen kaikki pälkjärveläisiä.

Millaisin mielin mahtoivat miehet tehdä matkaa kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tiesiköhän isäni jo silloin, että hänen isänsä oli kuollut viisi päivää aikaisemmin? Isäni isä Mikko oli sairastunut evakkomatkalla ja kuollut sydänkohtaukseen Maaningalla. Tultuaan Maaningalle, isän oli ensi töikseen alettava järjestää isänsä hautajaisia. On siinä ollut nuorelle miehelle murhetta kerrakseen - kodin, kotiseudun ja isän menetys – kaikki samassa paketissa.

Epilogi

Emme puhuneet koskaan sodasta isän kanssa. Minä en osannut kysellä, eikä isä kertonut. Lapsuudestani muistan hämärästi, että naapurimme Hämäläisen Aukusti ja isä puhuivat joskus keskenään sotajuttuja, mutta eihän niistä lapsi mitään ymmärtänyt. Se, että he olivat sotineet samassa komppaniassa, selvisi minulle vasta arkistoja tutkiessani. Minulle kerrottiin arkistossa, että saman kylän miehet laitettiin samoihin joukkueisiin, koska ajateltiin, että he ovat tottuneet toimimaan yhdessä.

Kirjoittaessani tätä juttua toukokuussa 2010, itkin monet itkut, kun kuvittelin isäni olosuhteita ja tuntoja sodan aikana. Miltä 27-vuotiaasta nuorukaisesta on tuntunut, kun kavereita kaatuu, haavoittuu ja katoaa? Isä joutui oikeasti elämään pakkasessa ja kokemaan sodan kauhut. Minulle jo pelkkä elokuvan katsominen oli järkyttävä kokemus.

Kirjoitusprosessini aikana minulle ”järjestettiin” äänitehosteita asian konkretisoimiseksi. Muutaman kilometrin päässä sijaitsevasta Santahaminasta kuului tykkien jyskettä useampana päivänä. Nuoret varusmiehet siellä harjoittelivat sodan käynnin taitoja. Toivottavasti he eivät koskaan joudu tositoimiin isiemme ja isoisiemme lailla.

Lähteet:
Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste; Erillinen pataljoona 8 päiväkäskyt 1939 – 1940, 2./ Er. P 8:n arkisto ja Niilo Immosen kantakortti
Kansallisarkiston Digiarkisto; 3./ Er. P 8 Sotapäiväkirja 8.10.1939 – 26.3.1940
Kansallisarkiston Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta
Wikipedia


Juttu on julkaistu Pälkjärveläinen lehdessä 2/2010. Numero on loppuunmyyty.