Sivun otsikot:

Muistolaatan paljastus Maaningalla 4.8.2019

Riitta Pakarinen

 

MAANINGAN MATKALLA

Miten lie niin kehtuuttanut reissuunlähtö tällä kertaa. Tsemppasin itseäni toteamalla, ettei pälkjärveläisiltäkään kysytty lähdetkö vai etkö, kun ensimmäinen evakkoonlähtö oli esissä kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Mutta kun sunnuntaiaamu (4.8.2019) koitti, ja Maija-sihteeriltä tuli kännykkään muistutus Maaningalle lähdöstä, niin johan alkoi mieliala kohota. Kun odottelimme Malisen bussia koleahkossa säässä helluntaikirkon pysäkillä, puoliso totesi: "Jospa se suhhauttaa ohi!" Vastasin, ettei suhhautta, on siellä kyydissä niin monta tuttua.

Maaningan matkalaisten lukumäärä oli tällä kertaa kolmisenkymmentä henkilöä. Tosin perille saavuttua määrä lisääntyi, ja lounaalla meitä taisi olla peräti viisikymmentä, ellei enemmänkin.

Olimme Maaningan kirkolla jo hyvissä ajoin, mikä olikin tarpeen, sillä varapuheenjohtaja Jaakko Jormanaisella ja kumppaneilla oli tärkeä tehtävä kiinnittää Pälkjärveläisten evakkojen muistoksi paljastettava muistolaatta kirkon pääsisäänkäynnin eteisen seinään. Laatta verhottiin jumalanpalveluksen ajaksi Hilkka Hirvosen taidokkaasti tekemällä liinalla.

 

Allekirjoittanut ja muutamat muutkin kuljeksivat sillä aikaa hautausmaalla. Minä etsiskelin taas ukkini ja äitini mummon hautapaikkaa. Ne pääsevät aina unohtumaan, sillä käyntikerrat ovat olleet harvoja.

Pieni ryhmämme sai kuitenkin yllättävän oppaan. Käki lehahteli hautakiveltä ja ristiltä toiselle, ikään kuin johdatellen meitä mukaanaan kohti Maaninkajärven rantaa, jonne ainakin osa pälkjärveläisiä vainajia on haudattu. Linnusta tuli mieleen: "Karjalan mail' gulda gägöset kukkuu".....

Kirkon portaiden juurella tapasin kaksi naista, jotka lähestyivät minua kertoen, että heidän molempien kotona on ollut evakkoja. Toinen naisista oli Leena Raukola (o.s Juutilainen) ja toinen Elsa Larikka. Leena Juutilaisen kotona olivat majoittuneet ainakin Maria Nousiainen ja muutakin samaa sukukuntaa. Käsittääkseni yhteyttä oli pidetty vielä evakkovuosien jälkeenkin.

Vas. seisomassa jutun kirjoittaja Riitta Pakarinen, istumassa Leena Raukola ja Elsa Larikka. Oik.Seppo ja Marja Leena Sarlund sekä Satu-Sisko Eloranta

Kallaveden seurakunnan kirkkoherra Matti Pentikäisen toimittaman jumalanpalveluksen ja lehdistöneuvos Seppo Sarlundin puheen jälkeen  siirryimme kirkon eteiseen, jossa kirkkoherra Pentikäinen ja seuramme uusi puheenjohtaja Satu-Sisko Eloranta paljastivat muistolaatan.

Karjalaisten laulun jälkeen palasimme vielä kirkon sisätiloihin, jossa emeritus kirkkoherra rovasti Jussi Huttunen kertoili kirkon ja hautausmaan historiasta. Rovasti Huttusen toiveena olisi saada kartta hautapaikoista, sillä monet tiedot vainajien lepopaikoista ovat menneet maanpoveen edesmenneiden suntioiden mukana.

Juhlallisuuksien jälkeen kiiruhdimme tien toiselle puolelle, hulppeaan Maaninkataloon, jonne Maaningan Martat olivat järjestäneet meille maukkaan lounastarjoilun. Ennen kahvittelua kuulimme myös muutamia puheenvuoroja, lehdistöneuvos Seppo Sarlundin, kirkkoherra Pentikäisen sekä sivistystoimenjohtaja Kari Loposen pitämänä. Kovasti kiittelivät toimintaamme ja tietenkin Kallaveden seurakunnalle lahjoittamaamme muistolaattaa.

Lopuksi seuramme jäsen Pirkko Myller esitti koskettavasti pari evakkoaiheista runoa. Toinen oli Maija Varosen ja toinen Eeva Kilven tuotantoa.

Sielu ja ruumis ravittuina olikin mukava istahtaa taas bussiin ja lähteä "Maaningan maratonille", eli kiertoajelulle Maaninkajärven ympäri. Matkaa oli 42 km, mutta nyt sitä tuli hieman enemmän, sillä poikkesimme muutamalle tiensivun pistokkaallekin. Asiantuntevana oppaanamme oli Kari Loponen, joka oli toiminut kymmeniä vuosia opettajana ja rehtorina Maaningan kyläkouluilla.

Jotkin Maaningan paikannimistä olivat jääneet mieleen jo lapsuudesta, vaikka itse Maaninka tuntui sijaitsevan jossain maailman äärissä. Mari-mummo niistä enimmäkseen puhui, äitini hyvin vähän. Ellei äidin sokeaa mummoa Martta Vornasta olisi haudattu Maaningalle, tuskin uskoisi heidän perheensä edes olleen siellä.

Niinpä itselleni oli kiertoajelulla yllätys, että Sinikiven meijeri on sijainnut Maaningalla. Juulia-tätini (s Vornanen) oli ollut joskus sotien jälkeen meijerikkönä Sinikiven meijerissä ja muisteli usein niitä aikoja.

Olisin toivonut, että olisimme poikenneet Kurolanlahteenkin, mutta siitä olisi tullut liian pitkä lenkki, joka ei mahtunut aikatauluumme. Ukkini Matti Holopainen ja mummoni Mari, sekä heidän rippikouluikäinen tyttärensä Hilja, olivat evakossa Mattilan talossa. Ukki oli sairas jo sinne saapuessaan  ja niinpä hänet talutettiin suoraan uunin vieressä olleeseen sänkyyn, johon hän sitten kuolikin. Tähän saakka en ole ollut aivan varma, missä tuo Mattila sijaitsi, mutta nyt minulle kerrottiin, että Kurolanlahden Piiskarniemessä.

Mummo suri kuolemaansa saakka (1966) sitä, ettei edes ristiä tullut haudalle. Korjasimme asian vuonna 2004. Toimitimme silloin sisarusteni ja serkkujemme kanssa kiven Matti-ukin haudalle. Sellainenkin on mahdollista, jos joku jälkipolvista harmittelee vielä samaa asiaa.

Jo menomatkalla tänä kesänä valittu uusi pitäjäseuran johtokunta esittäytyi meille, ja saimme kuulla myös joitakin muisteluksia ensimmäisestä evakkomatkasta, mm. Unto Kortelaisen kertomana. Paluumatkalla muutamat henkilöt jatkoivat evakkokertomuksia ja kokemuksiaan tämänkertaisesta matkasta.

Uutta retkikohdettakin on jo toivottu. Jätettäköön sen paljastaminen kuitenkin tuota tuonnemmaksi. Kun Maija-sihteeri kyseli Maaninka-päivän antia, olimme yksimielisiä, että olemme väsyneitä mutta onnellisia.

*****

Muistolaatan teksti:

TALVISODAN JÄLKEEN MAANINGALLE SIJOITETTUJEN JA TÄNNE HAUDATTUJEN PÄLKJÄRVELÄISTEN EVAKKOJEN MUISTOA KUNNIOITTAEN

Pälkjärven pitäjäseura ry 4.8.2019

 

Kuvat Jaakko Jormanainen

Juttu julkaistu 6.8.2019 ja muistolaatan teksti lisätty25.8.2019