Sivun otsikot:

Paavon kivijalkamatkat - osa 3 - elokuu 2018

Paavo Valonen

VÄLIPÄIVÄ SATEESSA

Aamulla tihuuttaa vettä enkä viitsi lähteä pusikoihin itseäni uittamaan. Lähden käymään Matkaselän asemalla kun kerran rajavyöhykelupa on hankittuna. Rajamiehet päästävät asemalle, edellisenä kesänä eivät päästäneet, lupaa katselivat ja totesivat, ettei se oikeuttanut Matkaselän käyntiin. Asema on sateessa ankea nähtävyys. Asemarakennus on jonkinlaisen rakennuspuuhan alaisena, remontiksi kait se on tarkoitettu. Veturi jyskyttää ja puskee mustaa savua yli kaikkien ilmastokokousten päättämien rajojen, vetää tyhjiä puutavaravaunuja, lastannevat niihin tavaraa Suomeen vietäväksi.

Asemalta hieman eteenpäin on vanha, suomalainen teollisuusrakennus, sellaiseksi ainakin sitä arvelen. Ikkunat ovat osittain rikki, osittain lankutettuja. Pihan puolella oven pielessä sanotaan oven takana olevan postikonttorin. Ei näyttänyt olevan auki aivan joka päivä. Boris oli kertonut aseman lähellä olevista vanhoista suomalaisista tiilitaloista. Lähden etsimään niitä, mutta en löydä. Jonkinlainen omakoti- tai lomamökkialue on asvaltoidun tien varrella, tiilitaloista en näe vilaustakaan. Se teollisuusrakennuksen alkuperäinen käyttötarkoitus jäi sekin talvi-iltoina selvitettäväksi.

Sortavalan suuntaan en viitsi lähteä ajamaan, pelkään tuulilasin puolesta tietöiden kohdalla, venäläiset näyttävät niissä vauhtinsa ja nopeusrajoitusten halveksintansa, kivet vain lentävät. Ajelen Värtsilään, kun se vyöhykelupa kattaa sen myös. Suomalaisten rapaisen puuvaraston ohitan ja käännyt kylällä loivaan vasempaan, ylitän joen ja käyn kääntymässä keskustan toisella puolen omakotialueella. Otan kuvia hassuista puuveistoksista. Palaan keskustaan ja jätän auton vanhan talon eteen, jossa lienee asunut ennen vanhaan tehtaan johtoa, vai olisiko ollut konttori, mene ja tiedä. Ei juuri satanut enää ja kävelen alas kohti kosken siltaa. Kysyn vastaantulevalta mieheltä vanhan kirkon paikkaa. Olen sen jo unohtanut kun edellisestä Värtsilän käynnistäni on jo ainakin neljännesvuosisata. Kirkkohan oli siinä, missä nyt on ortodoksikirkko. Neuvova mies on turpeettomankin avulias ja ystävällinen. kertoo olevansa Udmurtiasta, siis sukukansaa, kylään olisi vienyt puoliväkisin.  Jätän tuon suomalais-ugrilaisten kokouksen pitämättä, sanon että poikkean vaikka seuraavalla kerralla kun mies kertoi ositteensa.

Kirkon alapuolella on Värtsilän sankarihautausmaa. Sinne on haudattu 1911 Soanlahdella syntynyt Yrjö-setäni, hän kaatui Ruhtinaanmäessä 3.1.1940. Vanhat, suuret kuuset suojaavat sankarihautausmaan alalaitaa. Kirkossa päivystää venäläiseen tapaan ystävällinen babushka. Hän kertoo käyneensä Suomessa kuoron mukana, ei muista paikkakuntaa, jossa olivat pitäneet konsertin. Toteamme samalla kivijalalla olleen ennen sotaa Värtsilän luterilaisen kirkon. Noin se ekumenia voi myös toimia. Babuska kertoo viimeisen tsaarin, Nikolai II:n äidin olleen tanskan prinsessan Dagmarin, keisarinnana hän oli Maria Feodorovna. Nikolai II:n puoliso taas oli saksalainen prinsessa Alix, tsaarittarena Alexandra Feodorovna. Hänkin oli alkujaan luterilainen, kastettiin kuitenkin oikeaan uskoon ja hyväksyttiin hoviin. babushka myy minulle Alexandra Feodorovna kunniaksi tehdyn pienoisikonin, kun kerron olevani muodollinen luterilainen. Ajatus hyppää taas ihan sivuraiteelle. Eivät taanneet nuo Euroopan kuninkaallisten naimakaupat rauhaa kansojen välillä, toivottavasti Nord Stream-kaasuputki Koivistolta Stralsundiin toimii paremmin. Ainakin demarikaverikset Lipponen ja Schröder uskovat niin, toivon vilpittömästi heidän uskonsa olevan oikeutetun, vaikka sitä kuuluvat vahvistavan kovasti reilut konsulttipalkkiot putkihankkeen lobbaamisesta.

Kumma, kun jaksavat tuota Leniniä vielä palvoa, kalmonkin konservoivat vuosittain Moskovan Punaisen torin mausoleumissa, sanovat niin. Minulla on siitä oma luuloni, vitriinissä makaa muovinen kopio. Jotakin toimintaa tehtaalla on, savua tulee, kolinaa kuuluu ja viemäreistä lirittää jätevettä koskeen, ja edelleen Jänisjärveen. Toiselta puolelta on portti auki ja sieltä pääsee katsomaan tehtaan hakelämpölaitoksen vastaanottosiiloa. Ainakaan näin kesäaikaan laitos ei ole toiminnassa, maakaasua ja hiiltä polttanevat vanhasta muistista. Kävelen autolle ja ajan lenkin kylällä asvaltin reikiä väistellen. Tämäkö se on nyt se rajaseudun suomalaisten ostosparatiisi? Käyn kurkistamassa miltä Kuhilasvaaran tien alkupää näyttää. Näyttää siltä, että käännyn pois ja päätän ajaa kuhilasvaaraan seuraavalla kerralla, mutta pyörällä. Ylimalkaisella Värtsilän kierroksellani ei satu silmääni mukavaa, paikallista ravintolaa, en ala sitä sen enempää etsimään vaan lähden suosiolla Öljymäelle syömään.

Sade taukosi iltapäivällä ja Boris ehdotti retkeä Lada Nivalla. Tietää kuulemma hyvin säilyneen liuskekiviuunin ja kivijalan Kyyrönlammen suunnalla. Ajamme Kirkkolahden asvalttitietä, käännymme oikealle, Boris tietää riista-aidan portit ja aukot. Ennen Kyyrönlampea käännymme tietä osapuilleen luoteeseen. Noilla paikkeilla on vanhaan, suomalaiseen, tarkkaan 1:20 000 karttaan merkitty Jalkanen, Jääskeläinen, Leskinen. Pellon laidassa seisoo puskutraktori, Mustien Kivien isännät ovat olleet raivuulla. taitavat suunnitella karjansa lisäämistä ja tarvitsevat peltoja rehun kasvatukseen. Pellon laidassa on suuri, musta palanut alue. Siinä oli ollut suuri energiapuukassa, joka oli jostakin syystä ottanut tulen. Kahden lähellä olevan navetan raunion päälle oli mätetty puukasat, parempia varaston pohjia olisi ollut tien varressa riittämiin. Tuli jotenkin hölmö olo moista barbaarien jälkeä katsellessa, Boris kertoi nolostuksestaan ääneen.

Ajamme hieman paluujälkeä, Boris pysäköi tien varteen ja lähdemme nousemaan aika jyrkkää rinnettä. Rinne antaa etelän suuntaan ja kasvaa suuria kuusia ja koivuja. Arvelen sen olevan vanhaa kaskimaata, on siinä varmaan ruis ja nauris joskus kasvanut hikisen ja nokisen työn tuloksena. rinne kaareutuu mäen laeksi ja kohtaamme Boriksen löytämän kivijalan ja uunin. Uuni on sen verran ryhdissään, että siinä näkyy kaksi päällekkäin olevaan pesää. Mitenkähän sitä on käytetty? Kummassa pesässä paistoivat piiraita? Ja mitä siinä toisessa? Vanhassa kartassa on noille paikkeilla merkitty ”Trp Mähönen ja Muhonen”, pitää kysellä Kortelaisen Untolta tarkemmin heistä.


Juttu lisätty 29.7.2019