Sivun otsikot:

Valkovuokkoja 70 vuotta

 

 

Jaakko Jormanainen

 

Juhlavuoden valkovuokkomatka Sortavalaan ja Valamoon

 

Ilmoitus vuoden 2019 valkovuokkomatkasta herätti melkoista kiinnostusta. Kun toukokuun valkovuokkomatkalle lähdetään yleensä yhdellä bussilla, nyt Liikenne Kinnuselta täytyi varata kaksi bussia. Syy kiinnostukseen oli sunnuntain laivamatka Valamoon. Myös se ilahdutti kovasti, että mukaan oli lähdössä paljon nuoria.

Kuljettaja Pasi Kinnusen bussiin menivät ne, joilla oli ryhmäviisumi ja lisäksi muutama omalla viisumilla matkustava, yhteensä 36 henkilöä. Oppaan penkille istahti seuran sihteeri Maija. Kalle Kinnusen kuljettaman bussin punaisille istuimille sijoittautuivat omalla visalla matkaavat, joita oli 35. Bussiemännän virkaa alkoi hoitaa ensimmäistä kertaa elämässään Hilkka, ja bussiemännän assistentiksi pääsi käytävän toiselle puolelle yhtä kokematon Jaakko.

Startattiin Joensuusta Kirkkokadun matkailupysäkiltä. Eväskontin pysäkiltä otettiin lisää väkeä kyytiin ja vielä muutama Honkavaaran Gulfilta ja Kemien mäeltä. Aivan rajan pinnasta nousivat bussiin Etelä-Suomen pitkämatkalaiset, jotka olivat olleet edellisen yön Joki-hotellin suojissa.

Rajan yli – ei ongelmia. Ylitys otti kuitenkin sen verran aikaa, että Jänismäen Alko ehti avata ovensa ja kuohujuomia saatiin ostettua matkalle.

Pitäjäseuran johtokunnan tiedusteluryhmä oli käynyt edellisenä maanantaina Pälkjärvellä tutkimassa, onko kotiseuturetken tiestö ajokunnossa. Tiet olivat olleet kelvolliset, ja bussiletka pysähtyi Boris Ahosen kivipuutarhapihan edustalle. Pihassa olivat odottamassa kotiseututaksit valmiina lähtöön maastoretkelle. Ennakkovarausten mukaan ihmiset maastoautoihin ja suuntana kotipaikat.

Puikkolassa toimii Veran ja Santerin autovakuutuskauppa. Vera hoitaa bisneksen, ja Santeri rakentaa vähitellen isoa taloa tien varteen. Santeri puhuu mielellään suomalaisten kanssa kohentaakseen kielitaitoaan. Olimme jo etukäteen sopineet heidän kanssaan, että he järjestävät kahvitarjoilun talonsa pihassa.

Maastoretkeltä palattiin vähitellen Puikkolaan kahville ja välipalalle. Itse olin ryhmässä, joka suuntasi jalkaisin Hytinvaaraan, josta pienen eksymisen jälkeen osattiin palata takaisin Puikkolaan Veran kahvia nauttimaan.

 

  

Hytinvaaralla ihailtiin maisemia, kuunneltiin käen kukuntaa ja nostettiin malja keväiselle Pälkjärvelle. Puikkolassa odotti kahvit Veran ja Santerin pihamaalla.  

 

Bussit suuntasivat kohti Sortavalaa, jossa kaikki majoittuivat hotelli Sortavalaan. Meille oli varattu illallinen klo 18.30 ja sen jälkeen illanvietto samassa paikassa ravintola Bulevardissa. Illanvietto kesti parisen tuntia ja koostui yhteislaulusta, arpajaisista, tarinoinnista. Ratkiriemukasta menoa riitti, ja kangasniemeläiset halusivat muistaa sihteeri Maijaa pienillä lahjoilla ja halauksilla.

 

 

Leena ja Kari Luukkainen muistivat Maija Närheä, joka oli tehnyt ison työn järjestäessään valkovuokkomatkaa. Illanvietossa muodostui kuin itsestään kvartetti, joka lauloi ja laulatti matkalaisia. Kvartetin kokoonpano Leena Luukkainen, Olli-Pekka Sistonen, Tapani Vuojolainen ja Markku Hämäläinen. 

 

Aamupala hotellissa tarjoiltiin jo klo 7.00. Puuroa, leikkeleitä ja muuta evästä vatsaan, niin jaksettiin lähteä laivamatkalle Valamoon. Hotellin pihaan oli saapunut paikallinen kirja- ja karttakauppias, ja monta karttaa ja kirjaa vaihtoi omistajaa tingityin hinnoin.

Satamassa meitä odotti kantosiipialus Patriarkka Aleksei II. Matkailijat siirtyivät oppaan ohjaamina alukseen ja klo 9.00 kapteeni jyräytti koneet käyntiin. Hetken koekäytön ja pienen savupilven pöllähdyksen jälkeen kantosiipialus suuntasi Sortavalan saariston läpi Laatokan ulapalle. Matka Valamon saarelle kesti 45 minuuttia yli tyynen Laatokan. Menomatkalla ihasteltiin maisemia ja ostettiin Maijan myymiä Pälkjärven pitäjäseuran juhlavuosikyniä. Kynä on oikein moderni ja monikäyttöinen.

Lopputaival perustajamunkki Sergein ja Hermannin luostariin oli aika kapea, mutta kapteeni osasi hommansa ja rantauduttiin laituriin. 

 

  

Luostarinlahden suulla tulijoita tervehtii Pyhän Nikolain skiitta kullattuine kupuineen (vas.). Suojaisen lahden pohjukassa on luostarin satama, jonka takana jyrkän mäen päällä kohoaa korkeuksiin luostarin pääkirkko.  

 

Valamon satamassa oli meitä varten kaksi opasta. Porukka jaettiin kahtia, bussin matkustajien mukaan. Meidän ryhmän oppaaksi tuli suomea hyvin puhuva Svetlana. Hän johti joukkoa reippaalla tahdilla, koska aikaa oli varattu vain kaksi tuntia. Tarinaa tuli paljon, asiaa kaikki. Mieleen jäi, että pääkirkon korkeus Laatokan pinnasta on 75 metriä, ja Laatokan syvin kohta on hänen mukaansa 240 metriä ja se on Valamon edustalla. Myös, että sähkö luostariin tulee suomalaisten tekemää kaapelia pitkin rannikolta 40 kilometrin päästä Läskelästä. Varalla on vanha dieselkäyttöinen voimala.

Meille esiteltiin upeasti entisöity yläkirkko, jossa ei saanut ottaa valokuvia. Alakirkossa oli meneillään jumalanpalvelus, joka kesti monta tuntia, eikä sinne turisteja laskettu. Sivuovesta sai kurkistaa menoa, mutta varovasti ja äänettömästi.

 

 

Svetlanalla on kantava ääni. Eräs munkeista oli todennut Svetlanan äänen kuuluvan satamasta luostariin saakka. Oikeanpuoleisessa kuvassa valkovuokkolaisryhmä on pysähtynyt Valamon talvihotellin eteen; hotelli ei tosin näy kuvassa, vaan jää oikealle kuvan ulkopuolelle. Rakennuksessa oli parhaillaan menossa mittavat kunnostustyöt, sillä se oli kokenut pahoja vaurioita vappuna 2016 riehuneessa tulipalossa. 

 

Opastuskierros loppui, kiiteltiin Svetlanaa, joka lähti mukanamme aluksella Sortavalaan. Vielä matkamuisto-ostoja, eväiden syöntiä ja sitten noustiin kantosiipialukseen. Matka kohti Sortavalaa alkoi. Sää oli edelleen kaunis, Laatokka tyyni ja matka sujui joutuisasti.

Meille oli varattu lounasruokailu Ruskealan Herrankukkarossa. Oltiin vähän ennakossa, joten vähän ennen Ruskealaa pyhähdyttiin Ahinkoskelle. Siellä oli myytävänä säilykkeitä, sieniä ynnä muuta lämpimässä auringonpaisteessa. Runsas valikoima matkamuistoja oli viihtyisän kaupan sisätiloissa.

Herrankukkaron keittiön naisilla oli kiireinen työpäivä. Jo ennen meitä oli käynyt lounaalla useita kymmeniä lounasvieraita, ja meidän ryhmän jälkeen oli vielä tulossa porukkaa kaalikeittolounaalle.

  

Sankarimuistomerkillä Teuvo Matikainen tulkitsi runon Kuudes joulukuuta "Teille kuului käsky rajoillamme seistä / Oli tehtävänne silloin mahdoton / Sinne jäivät ikuisesti monet teistä / Teki valintojaan käsi kohtalon..." Teuvolla on myös omakohtaista kokemusta sodan menetyksistä, sillä yksi hänen enoistaan kaatui sodassa ja kaksi menehtyi miinaonnettomuudessa. -Perinteiseen tapaan Pälkjärvellä syntyneet valkovuokkomatkalaiset nousivat kirkon rappusille. Tällä kertaa heitä oli viisi: Taisto Jakobsson (vas.), Tuomo Vuojolainen, Unto Kortelainen, Maija Närhi ja Tarmo Jakobsson. 

 

Seuraava perinteinen pysähdys oli sankarihautausmaalla, jota venäläiset nimittävät sotilashautausmaaksi. Muistomerkille laskettiin maljakossa kimppu Pälkjärven valkovuokkoja, ja Teuvo Matikainen tulkitsi Pertti Mäenpään runon Kuudes joulukuuta. Hautausmaalla on sodan 1917–1918 muistomerkin jalustakivet. Itse muistomerkki on siirretty Tohmajärven kirkon viereen Kirkkoniemeen. Tästä kertoi Kirsti Sälli.

Kävelymatka Pälkjärven kirkon rappusille. Rapuille nousivat Suvivirttä laulamaan Pälkjärvellä syntyneet henkilöt. Heitä oli tällä kertaa viisi. Vuosi vuodelta vähemmän.

Edelleen aurinkoisessa säässä matka jatkui kohti rajaa ja koti-Suomea. Bussiemännän assistentti tarjoili matkaajille konvehteja, että matkasta jäisi hyvä maku suuhun.

Valokuvat ovat kirjoittajan ottamia.