Sivun otsikot:

"Jaakko Puntuksen" kivi kiinnostaa Pohjois-Laatokan museota

Unto Kortelainen

”Jaakko Puntuksen” kiven tarinaa

1.    Osa
Kiinnostukseni ”Jaakko Puntuksen” kiveä kohtaan syntyi jo 1990-luvun alkuvuosina, jolloin luin ensimmäisen kerran Tahvo Könösen kirjasta ”Pälkijärven pitäjäs” tuon kiven tarinan. Kiinnostus kasvoi melkoisen annoksen lisää, kun sain myöhemmin käsiini Juho A. Leskisen muistiinpanot ”keisarin kivestä”, jolloin samalla  kohteella oli jo kaksi tarinaa. Kun Juho. A. Leskinen oli piirtämäänsä Pälkjärven pitäjäkarttaan merkinnyt kiven tarkan sijaintipaikan, oli helppo lähteä etsintämatkalle. Tosin ensimmäinen yritys vielä epäonnistui, mutta toinen tuotti tuloksen. Sain kiven kuvattua joka kantilta ja samalla totesin sen sijaitsevan melkein tiessä kiinni, joten edes tuota Leskisen mainitsemaa 10 metrin välimatkaa ei ollut. Kirjoitin tästä löytömatkasta lyhyen selostuksen kuvineen ja etsintäohjeineen pitäjäseuran nettisivulle toukokuun lopulla 2015. http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php?juttu=116


2.    Osa

Kevään 2017 valkovuokkomatkalla kuljimme ensimmäisen kerran Ilmakan vuoren juurelta vanhaa maantietä pitkin Mytsyrinmäen kupeeseen ja tuolla kävelymatkalla tutustuimme joukolla myös tuohon tarinan kiveen, joka edellisen käyntini jälkeen oli menettänyt kaiken ympäröivän puuston ja myös itse kivi oli puhdistettu kaikesta kasvillisuudesta. Seurassamme ollut Paavo Valonen totesi tuolloin, että tuossahan olisi venäläsille ainesta jonkinlaiseksi muistomerkiksi. Hän suunnitteli myös ottavansa yhteyttä Stora Enson metsäfirmaan, jonka oletti olevan venäläisen vastaavan metsäfirman Ladenson liikekumppani. Paavo oli kuitenkin jo seuraavalla viikolla vihjannut asiasta Boris Ahoselle, joka oli välittömästi kiinnostunut asiasta ja he olivat yhdessä käyneet tutustumassa kiveen. Jatkossa Boris oli Paavo Valosen välityksellä hankkinut pitäjäseuran kautta myös kopion kivestä kirjoittamastani tarinasta. Ilmeisesti Boris Ahonen on kertonut kiveen liittyvistä tarinoista myös Sortavalaan, Pohjois-Laatokan museolle.


3.    Osa
Kokoonnuttuamme tämän kevään (2018) valkovuokkomatkalla Boris Ahosen kivimuseon pihaan kotikyläkäynneille lähtöä varten, Boriksen vieressä seisoi mies, ilmeisesti puolisonsa kanssa, ja kun menin tervehtimään Borista, jonka kanssa minulla oli tarkoitus lähteä omalle synnyin paikalleni, tuo vieras mies tuli minulle esittäytymään. Hän kertoi olevansa Erkki Kähkönen ja sukunsa lähtöisin Rääkkylästä. Hän oli ilmeisesti tullut nimenomaan minua tapaamaan tiedustellakseen tietojani ”Jaakko Puntuksen” kivestä, koska hän näytti kopiota pitäjäseuran nettisivulla olevasta kirjoituksestani. Hän kertoi asuvansa Helylässä ja edustavansa Pohjois-Laatokan museota. Kerroin hänelle tietojeni lähteet, mutta siinä yllätyksellisessä tilanteessa en muistanut sanoa, että voisin toimittaa hänelle myös kirjallisesti lähdetietoni. Kun läksimme Boriksen kanssa matkaan, Kähkönen puolisoineen? seurasi omalla autollaan koko kierroksen mukanamme. Paluumatkan ajoimme Ilmakan vuoren juurelta vanhaa maantietä pitkin ja tutustuimme tuohon nimekkääseen kiven, jonka taas myös kuvasimme.


4.    Osa
Sunnuntaina jatkaessamme valkovuokkomatkaa tutustumiskierroksella Rautalahden tienoilla sijaitsevaan museoon ja tsasouniin heti bussista laskeuduttuamme edessämme seisoi Erkki Kähkönen valmiina opastamaan matkalaistemme toista ryhmää tsasounakierrokselle. Nyt sain tilaisuuden kertoa hänelle, että voin lähettää ”Jaakko Puntuksen” kiveä koskevat sivut Könösen kirjasta, mikäli sellaiset haluaisivat, ja tätä tarkoitusta varten annoin hänelle sähköpostiosoitteeni. Reilun viikon kuluttua tuli viesti, jossa ilmoitettiin halusta saada kirjalliset tiedot. Lähetin välittömästi sivuista kopiot, mutta samalla oma-aloitteisesti lupasin, että seura voisi lahjoittaa koko Könösen kirjoittaman kirjan, mikäli heitä kiinnostaa pitäjän varhaishistoria. Vastausta ei tarvinnut odottaa kauan, vaan jo muutaman päivän kuluttua tuli uusi viesti, joka kertoi museon toivovan kirjalahjoitusta.


5.    Osa
Otin välittömästi yhteyttä seuran sihteeriin ja kerroin omavaltaisesta lupauksestani ja museon toiveesta. Maija innostui välittömästi asiasta ja ryhdyimme heti suunnittelemaan kirjan vientimatkaa. Erkillä oli ajatuksissa tankkausmatka lauantaiksi, mutta koulujen päätösjuhlallisuuksien vuoksi päätimme siirtää matkan maanantaiksi (4.6.2018). Lähetin lauantai-iltana viestin, että tulemme maanantaina luovuttamaan kirjan ja arviomme mukaan olemme museolla kello 11. Meitä matkalle osallistujia oli kaikkiaan neljä, sillä rajalta tuli mukaamme vielä Riitta. Matka-arviomme piti tarkalleen paikkansa ja museolla meitä oli vastaanottamassa kaksi viehättävää naisvirkailijaa; Tamara Zabirunova ja Elena Kormichenko sekä välittömästi seuraan liittyi myös Erkki Kähkönen. Kolmikon tarkat tehtävänimikkeet museon toiminnassa eivät tulleet tietoomme.  Kun suoritimme kirjan ”virallisen” luovutuksen, Tamara toimi museon puolesta vastaanottajana. Elena puolestaan esitteli meille museota suomen kielellä. Erkki Kähkönen esiintyi lähinnä erilaisten tietojen kyselijänä ja meidän kysymyksiimme vastaajana. Erkin isovanhemmat ovat lähtöisin Rääkkylästä. Tamara puolestaan kertoi olevansa juuriltaan karjalainen ja syntyneensä Sortavalassa. Elenan tausta jäi selvittämättä, mutta aivan hyvällä suomen kielellä hän suoritti meille museon esittelyn. Kotimatkalla teimme vielä pienen koukkauksen, sillä myös Riitta halusi nähdä tarinamme kiven.

Tullaanko tähän tarinaan vielä joskus kirjoittamaan osia lisää ja miksi tuon nimekkään kiven tulevaisuus muodostuu? Näihin kysymyksiin meillä ei ole vastauksia. Erkki Kähkönen kertoi museon käyneen neuvotteluja Mustien Kivien isäntien kanssa, mutta näiltä oli puuttunut kiinnostus asiaan. Näin ollen jatko todennäköisesti tulee riippumaan siitä, mitä mahdollisuuksia museolla on käytettävissään.

Jutun kuvat Unto Kortelainen ja Erkki Närhi


Juttu lisätty 7.6.2018