Sivun otsikot:

Väinö Niskasta muistellen

Unto Kortelainen

Väinö Niskasta muistellen

Loppiaispäivän iltana 2018 sain Jari Niskaselta puhelinsoiton, jossa hän kertoi isänsä Väinö Niskasen edellisenä yönä menehtyneen onnettomuudesta aiheutuneisiin vammoihin. Väinö Niskanen oli syntynyt 17.4.1934 Naatselän Pirhossa ja viimeisen evakkotaipaleen jälkeen hänen kotipaikakseen tuli Pyhäselän Reijola, josta hän sitten aikanaan muutti Joensuuhun.

Henkilökohtaisesti tutustuin Väinöön joskus 1980-luvun loppuvuosina, mutta varmasti olimme tavanneet toisemme monesti jo aikaisemmin ainakin pitäjäseuran kesäjuhlissa, joihin Väinö kertoi usein kyydinneensä äitiään ja myös itse osallistuneensa tilaisuuksiin. Tutustumisemme tapahtui aikana, jolloin pitäjäseura tiivisti toimintaansa, itäraja oli avautumassa ja toiveissamme oli päästä käymään synnyinsijoillamme. Alkoi ajanjakso, joka toi mukanaan paljon uusia ajatuksia entisen kotiseutumme muistamiseksi ja kohentamiseksi. Rajan avautuminen, kotiseutumatkat ja monenlaisten kunnostustöiden mahdollisuus entisessä kotipitäjässä aloittivat talkootehtävien vyöryn, joka jatkui erittäin voimakkaana yli seuraavan vuosikymmenen.

Väinö seuran 60-vuotisjuhlissa 12.7.2009. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Mikko Immosen kanssa ja oikeanpuoleisessa kuvassa veljensä Sulo Niskasen ja Sulon puolison Marjatta Niskasen kanssa.  Kuvat Lissu Kaivolehto.

Väinö oli juuri vuosikymmenen vaihteessa jäänyt pois työelämästä, mutta oli erittäin kiinnostunut kaikista niistä uusista ideoista, joita tuolloin entistä Pälkjärvea kohtaan mielessämme elättelimme. Väinö oli  idearikas, käsistään kätevä ja auttavainen, joten hänestä tuli innokas talkoolainen, jonka tukea tarvittiin monenlaisissa tehtävissä.

Jo ensimmäisten kotiseutumatkojen aikaan kesällä 1990 oli löydetty tienvarren ryteiköstä Hiekan taistelun muistomerkkiin kiinnitettyinä olleet laatat jokseenkin ehjinä. Tällöin seuran johtokunnassa päätettiin anoa silloiselta Ruskealan alueneuvostolta lupaa patsaan uudelleen pystyttämiseksi entiselle paikalleen. Väinö kiiruhti johtokunnan avuksi ja hänen venäjänkielen taitoinen tyttärensä käänsi alueneuvostolle lähetetyn pyynnön. Lupa saatiin, mutta paikallisten avustuksella patsaan uudelleen pystyttäminen ei onnistunut, joten tehtävä jäi pitäjäseuran vastuulle. Entisessä kotipitäjässä 1992 vietetyssä kesäjuhlassa oli herännyt ajatus myös sankarimuistomerkin pystyttämisestä. Asioita eteenpäin viemään pitäjäseura vuosikokouksessaan 1993 perusti erityisen muistomerkkitoimikunnan, jonka tehtäväksi määriteltiin Hiekan taistelun muistomerkin pystyttämisen lisäksi sankarimuistomerkin hankintaan ja hautausmaan kunnostamiseen liittyvät tehtävät. Väinö nimettiin itseoikeutetusti tämän toimikunnan jäseneksi.

Toimikunnan ensimmäiseksi tehtäväksi tuli Hiekan taistelun muistomerkin uudelleen pystytys. Väinö käsistään kätevänä oli muiden talkootöiden ohella muotoilemassa ja muuraamassa patsasta kokoon. Uudelleen lähes entiselle paikalleen pystytetty patsas paljastettiin 5.11.1994. Myös kesäjuhlassa 1992 herätetty ajatus sankarimuistomerkin hankinnasta toteutui ja patsaan vihkiäisjuhlassa 14.10.1995 Väinö sai kunniatehtävän yhdessä Lahja Eklundin kanssa lukea vuorotellen kaikkien pälkjärveläisten sankarivainajien nimet, joiden muistoa kuvaavat sankaripatsaaseen kaiverretut ristit.

Korjattavaa ja parannettavaa entisessä kotipitäjässä riitti edelleen. Hautausmaa kasvoi villinä viidakkona peittäen osittain maahan vajonneina kymmenittäin suomalaisia hautakiviä ja – ristejä. Kirkko oli jo purettu välirauhan aikana, vain portaat olivat jäljellä ja ympäristö risukkona. Hautausmaan kunnostus aloitettiin 1997 ja seuraavana vuonna aitaamisen yhteydessä Väinö hankki kaksikieliset tienviitat sekä hautausmaalle että sankarihauta-alueelle. Lisäksi saman vuoden syksyllä Väinö hankki vielä hautausmaalle aitauksen nurkkaukseen tukevan portin. Kun kirkon portaiden ympäristö oli siivottu, Väinön johdolla portaiden sivuun kaiverrettiin ja maalattiin 2001 kaksikielinen teksti: ”Tässä oli Pälkjärven kirkko 1869 – 1940”.

Kirkon portaat kuvattu toukokuussa 2015 ja hautausmaan purtti toukokuussa 2007. Kuvat Lissu Kaivolehto.

Muistomerkkitoimikunnan talkoissa Väinö uurasti yli 20 vuoden ajan, mutta jatkuvasti paheneva selkäsairaus vähitellen hidasti aktiivista osallistumista. Vielä kuitenkin 2008 Väinön taitoja tarvittiin, kun muistelupaikan ympärille hankittiin suojaksi rautaketjut. Väinö ammattitaitoisena hitsarina suoritti pystytystyön. Kun vuonna 2014 keskustelin Väinön kanssa näistä talkootöistä, hän sanoi halua olevan edelleenkin, mutta heikentynyt kunto asettaa esteitä. Väinö totesikin hänelle ominaisella huumorilla, että ”kuoret ois, mutta sisuksilla ei tie mitään”.

Väinön toimeliaisuus pitäjäseurassa ei rajoittunut pelkästään muistomerkkitoimikunnan tehtäviin, vaan hän osallistui aktiivisesti myös seuran muuhun toimintaan. Kun vuonna 2005 Pälkjärvi oli kolmannen kerran vuorossa Karjalan Liiton järjestämässä luovutetun Karjalan kuntia koskevassa esittelytilaisuudessa yhdessä Vuoksenrannan kanssa, Väinö edusti pitäjäseuraa. Tuon esittelykierroksen teemaksi oli valittu ”kotipitäjän väestön asuttaminen sodan päättymisen jälkeen.”  Vuonna 2005 Väinö valittiin myös johtokunnan jäseneksi, mutta yhden kolmivuotiskauden jälkeen hän pyysi kuitenkin eroa henkilökohtaisten syiden vuoksi. Väinön työ kokonaisuudessaan karjalaisuuden ja entisen kotiseudun hyväksi oli niin ansiokasta, että hänelle pitäjäseuran 55-vuotisjuhlassa 2004 ojennettiin tunnustuksena Karjalan Liiton hopeinen ansiomerkki.

 

Vas. Niskasen veljekset Niskasten ja Juvosten maiden rajalla. Oik.Kullerot kukkivat kotona Pirhossa - näkymä riihen paikkeilta pihaan päin. Kesäkuussa 1991 otetut kuvat ovat Sulo Niskasen albumista.

Synnyinpaikka Pirho ja sen maisemat olivat Väinölle erittäin rakkaita. Siellä hän oli liki neljännesvuosisadan aikana käynyt niin usein, ettei hän edes tarkkaa määrää muistanut. Tuli kuitenkin eteen se kevät, jolloin synnyinpaikka ei enää löytynytkään. Tien varsi oli muuttunut sellaiseksi ryteiköksi, ettei isommalta tieltä eroavaa pikkutietä pystynyt enää erottamaan. Vielä kerran Väinö sai kuitenkin paikallisen asiantuntijan opastamana käydä rakkaassa Pirhossaan.

Vas. Niskasen veljekset isän tekemän väliaikaisen asunnon uunin edessä. Oik. Veljekset pellolla, jossa isä sai sydänkohtauksen ollessaan niittämässä hevoselle eväskauruja evakkomatkaa varten. Syyskuussa 1990 otetut kuvat ovat Sulo Niskasen albumista.

Pitäjäseuralaisten tehdessä Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivän kunniaksi matkan entiselle Pälkjärvelle sytyttämään kynttilät sankarivainajien muistoksi, Väinökin sai vielä osallistua matkalle. Hänelle oli varmasti herkkä hetki saada sytyttää muistokynttilä oman isänsä hautamuistomerkille, jonka hän omin käsin oli aikanaan valmistanut ja kuljettanut isänsä hautapaikalle.

Vas. Väinö ja Sulo Pälkjärven hautausmaalla heinäkuussa 1990. Kiva Sulo Niskasen albumista. Oik Niskasten hautamuistomerkki. Väinön ja Sulon isä oli viimeinen Pälkjärvelle haudattu henkilö. Lissu Kaivolehdon kuva toukokuulta 2016.

Joulukuun harmaana ja lumisena lauantaina saattelimme Väinön viimeiseen lepoonsa Joensuun hautausmaalla äidin ja aviopuolison viereen. Muistotilaisuus vietettiin Väinön entisen kodin naapurissa Reijolan seurakuntatalossa.

 

Lisätty 6.4.2018

Väinö toimi oppaana kivijalkakierroksella Naatselässä lokakuussa 2016. Paavo Valosen kirjoittama ja runsaasti kuvitettu juttu aukeaa luettavaksesi  seuraavasta linkistä.

http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php?juttu=157