Sivun otsikot:

Martti Rouhiaista muistellen

Unto Kortelainen

Martti Rouhiaista muistellen


Pilvisenä maaliskuun päivänä 2017 sain suruviestin: lapsuusvuosien koulutoveri ja hyvä ystäväni Martti Rouhiainen oli poistunut joukostamme.

Olimme Martin kanssa saman kylän lapsia. Tosin syntymäkotimme sijaitsivat eri puolilla kylää ja 1930-luvun alkuvuosina tuo noin kuuden kilometrin välimatka oli sen aikaisissa olosuhteissa riittävän erottava, joten todennäköisesti tapasin Martin ensikerran hänen aloittaessaan koulun syksyllä 1938. Ensimmäisen lukuvuoden istuimme samassa alakoulun luokassa, mutta seuraavana syksynä minä laskeuduin jo kerrosta alemmaksi yläkoulun luokkaan. Talvisodan alkaessa meidän kummankin kohdalla lukukausi katkesi kesken koulupäivän. Evakkoina Maaningalla jatkoimme kuitenkin vielä yhdessä lyhyeksi jääneen kevätlukukauden Viannan koulussa. Martin kotiväki oli saanut asunnon Ahkionlahden kanavan varrelta ja meidän perheemme muutaman kilometrin ylempää Onkiveden tuntumasta. Syksyllä 1940 koulutiemme kuitenkin erkanivat. Martti jatkoi alkaneen lukuvuodenkin Viannan koulussa, mutta minun oli siirryttävä Kirkonkylän kouluun ja koulumatkani yli kaksinkertaistui. Koulupiirin raja erotti meidät toisistamme. Ilmeisesti talvisodan jälkeiset epävakaat olosuhteet olivat sallineet keväällä 1940 myös koulupiirijaosta poikkeamisen.

Vas. Martti mahlaa juoksuttamassa Ilmakan koulun läheisyydessä. Oik. Ilmakan koulu. Kuvat Martti Kilpiranta.

Jatkosota ja luovutettujen alueiden liittäminen takaisin Suomeen merkitsi meidän kummankin kotiväelle takaisinpaluuta Pälkjärvelle jo syksyllä 1941. Kun Ilmakan koulu aloitti toimintansa helmikuussa 1942, olimme Martin kanssa jälleen samassa luokassa. Nyt yhteinen koulujaksomme kesti aina kevääseen 1944 saakka, tosin sillä erolla, että yhdessä samassa luokkahuoneessa opiskelimme vain kevääseen 1943 saakka.  Martti jatkoi syksyllä neljättä luokkaansa, mutta minä siirryin jo jatkoluokalle, jonka tunnit olivat normaalien koulutuntien jälkeen.

Toinen evakko erotti Martin ja minun tiet useiksi vuosiksi täysin eri suuntiin. Martin kotiväki ei lainkaan matkannut Laihialle, vain osa tilan lehmistä taisi tehdä Laihian vierailun. Martin isä sai takaisin Liperistä sen tilan, joka Rouhiaisille oli luovutettu pika-asutuslain nojalla talvisodan jälkeen. Minun kotiväkeni teki vajaan vuoden mittaisen ”opintomatkan” Pohjanmaan lakeuksille, mutta palasi jo ennen juhannusta 1945 takaisin Pohjois-Karjalaan ja Pyhäselkään. Minä jatkoin koulunkäyntiä Joensuussa, mutta en ainakaan muista, että olisin tavannut Marttia näiden kouluvuosieni aikana.

Vasta kesällä 1951 tapasimme toisemme vuosien tauon jälkeen pitäjäseuran kesäjuhlassa Liperissä. Tuo juhla olikin mieluinen tapahtuma meille sen aikaisille nuorille ja entisen Ilmakan koulun oppilaille, joita oli kokoontunut Liperiin yllättävän suuri joukko. Osa meistä jatkoi juhlaa vielä pyöräilemällä sunnuntai-iltana Roukalahdelle tansseihin ja loppuyön vietimme hilpeän seurustelun merkeissä.

Sitten seurasi kummallekin arkisen aherruksen aikakausi. Martti puursi Liperissä maanviljelijänä kohentaen uutta kotitilaansa Kantturaa ja osallistui innokkaasti paikkakunnan rientoihin. Minä puolestani opiskelin Helsingissä ja välillä tienasin opiskelurahoja. Valmistumisen jälkeen työ sitoi tiukasti niille paikkakunnille, missä työpaikkani kulloinkin sijaitsi. Ainoat tapaamiset lähes neljänkymmenen vuoden aikana olivat pitäjäseuran vuosittaiset kesäjuhlat, joihin molemmat uskollisesti osallistuimme.

Kun Itäisessä naapurissa alkoi 1980-luvun lopulla viritä ns. liennytyksen aika, se valoi meihinkin toivoa päästä vielä näkemään entisiä kotiseutujamme. Uuden aikakauden alku näkyi myös pitäjäseuramme toiminnassa. Ryhdyttiin järjestämään kuukausittaisia tapaamisia – ”tarinailtoja”. Näihin tapaamisiin Marttikin osallistui säännöllisesti ja näin myös vanhat tuttavuussiteet uudistuivat. Jo kesällä 1990 hartain toiveemme toteutui ja kumpikin pääsimme käymään synnyinpaikoillamme.

 

Vas. Pälkjärven sankarihautojen muistomerkin paljastustilaisuudessa 14.10.1995 Martti toimi airueena yhdessä Aune Ripatin kanssa. Kuvassa oikealla muistomerkin suunnitellut kuvanveistäjä Erkki Eronen. Oik. Johtokunta kokoontui Kaustajärvellä heinäkuussa 2001 ja vietti samalla puheenjohtaja Rauno Hämäläisen 70-vuotis päivää. Martti on kuvassa vasemmalla. Kuvat Unto Kortelainen.

Martti osallistui aktiivisesti 1990-luvun alkuvuosien kotiseutumatkoille toimien myös innokkaana entisten tuttujen paikkojen ja maisemien esittelijänä matkakumppaneilleen. Aktiivisuus huomattiin myös seuran johdossa ja Martti valittiin johtokunnan jäseneksi vuosikokouksessa 1991. Tästä alkoi myös meidän yhteinen pitkäaikainen yhteistoimintamme kausi johtokunnassa. Martti tuli innolla mukaan ja täytyy ihmetellä sitä tiedon ja muistojen määrää, mitä hän lapsuusvuosiensa ajalta oli syntymäseudustaan onnistunut keräämään ja säilyttämään. Tuo tiivis yhteistoimintamme kausi kesti lähes puolitoista vuosikymmentä ja monet miellyttävät ja hauskat muistot jäivät tuolta ajalta pysyvästi mieleeni.

Vas. Martti vanhempiensa haudalla valkovuokkomatkan aikaan toukokuussa 2007. Oik. Martti seuran kesäjuhlilla 2007 Pekka ja Anja Laukkasen seurassa. Kuvat Lissu Kaivolehto

Ei meidän keskinäinen yhteydenpitomme päättynyt Martin eroon seuramme johtokunnasta, mutta tietysti keskinäisten kohtaamistemme luonne taas muuttui. Tapasimme edelleen pitäjäseuran tilaisuuksissa ja kyläreissuilla. Kun Martti sairastui ja joutui sairaalahoitoon, kävin heti tiedon saatuani häntä tervehtimässä ja jouduin ihmettelemään, ettei vaikea sairauskohtauskaan ollut pystynyt Martin mielialaa musertamaan, vaan huumori kukki sairasvuoteellakin. Sairaalasta päästyään hän sai olla useamman vuoden kotona ja harjoitella aktiivisesti liikkumista rollaattorin avulla.

Viimeisen kerran tapasin Martin loppusyksystä 2016. Menin keskussairaalaan katsomaan kiteeläistä tuttavaani ja yllätyin kovin, kun potilashuoneen oven avattuani kuulin välittömästi iloisen tervehdyksen lähinnä ovea olleesta vuoteesta. Tunnistin Martin välittömästi ja lyhyen tarinatuokion jälkeen sovimme, että tulen hänen luokseen juttusille heti, kun olen vapautunut huoneen toisen potilaan luota. Siirryttyäni väliverhon takaa Martin vuoteen viereen tulikin samassa sairaanhoitaja ja vei Martin sänkyineen röntgenkuvaukseen. Näin tuo toivottu keskustelutuokiomme ei enää toteutunut. Yritettyäni päivän kuluttua tavata Marttia kuulin, että hänet oli jo siirretty kotikuntaan. Viimeisten kuukausien molemminpuoliset terveiset vaihtuivat vain Mairen välittäminä.

Kauniina kevättalvisena perjantaina Martti saatettiin viimeiseen lepoonsa vanhempiensa viereen Liperin vanhalla hautausmaalla. Kun muistan Martin kiintymyksen Pälkjärveen ja syntymäpaikkaansa Hietaniemeen, voin vain tuota kaunista säettä mukaillen todeta: vaikka kauaksi polkusi kulki, Karjalan sineen sielusi jäi.

Julkaistu 10.10.2017