Sivun otsikot:

Karjalankannas - Pietari 17.-20.8.2006: Päivä 3

Unto Kortelainen

PÄIVÄ 3: LAUANTAI 19.8.2006

Aamulla odottaessamme aamupalalle pääsyä saimme kuulla jo heti aamutuimaan Jobin postia, sillä Kaitsu oli eräiden muiden matkalaisten kanssa jäänyt vangiksi hissiin neljännessä kerroksessa, ja joihinkin oli iskenyt ahtaan paikan kammo ilman alkaessa loppua. Aikanaan hissin vangit saatiin vapaiksi, mutta huonot uutiset eivät vieläkään olleet lopussa. Kaitsulla kivut jatkuivat ja nousseen kuumeen myötä oli iskenyt ankara puistatus eli horkka. Yritimme saada Kaitsua luopumaan päivän ohjelmaan merkitystä Pietarin matkasta, mutta tunnollisena yrittäjänä hän vain totesi, että matka viedään läpi ohjelman mukaisesti.

Hieman sekavin tuntein aloitimme matkamme kohti Pietaria. Sääkin näytti kääntäneen meille selkänsä, sillä maisemat olivat paksun sumun peitossa eikä lämpöäkään ollut vielä liikaa. Kaitsusta näki, että hän oli todella sairas. Ajaessa ankarat puistatukset ravistelivat hartioita, mutta Panadolin, veden ja hellittelyn voimalla sekä välillä lisäämällä ja välillä vähentämällä vaatetta matkamme jatkui. Ajo oli kuitenkin koko ajan varmaa ja turvallista ammattilaisen työtä.

Matkan aikana sumukin hälveni ja aurinko alkoi jakaa taas lämpöään. Pietarissa ajoimme suorinta tietä hotelli Moskovan edustalle. Siellä saimme mukaan päivän oppaamme, inkeriläissyntyisen Nina Sultsin. Nina on erittäin pirteä kahdeksankymppinen nainen, joka elämässään on saanut syyttömänä kokea Siperian karkotuksen ja muut neuvostoajan vaikeudet. Elämänmyönteisenä ja sitkeänä hän on hankkinut itselleen insinöörin koulutuksen ja liennytyksen aikakaudella taistellut itselleen rehabilitaation. Nyt eläkeläisenä insinöörin normaalin eläkkeen, syyttömänä tapahtuneen karkotuksen ja kunnian palauttamisen johdosta saatujen ylimääräisten lisien kera Nina voi moneen kanssasisareen verrattuna elää taloudellisesti turvattua elämää.

12

Pietarinhovin lähtötasanteella

Ninan selostaessa Pietarin nähtävyyksiä ja historiaa ajoimme Suomenlahden etelärannalle Pietarhoviin. Aikaa koko valtavan alueen tutustumiseen meillä oli vain kaksi tuntia, siinäkin ajassa paljon ennätimme nähdä ja kuulla, mutta paljon jäi myös näkemättä ja kuulematta. Kaikki nyt kokematta jäänyt siirtyi seuraavaan matkaan. Ninalla oli ilmiömäinen muisti ja tieto kertoa alueen historiasta, mutta liikuimmehan hänen syntymäkylänsä maisemissa. Pietarhovin yläpuisto jäi meiltä kokonaan näkemättä ja alapuistostakin ennätimme kiertää vain osan Aatamin puoleista osuutta. Eevan puolen puistosta näimme vain häivähdyksen kulkiessamme kanavan vartta ylikulkusillalle.

13

Pietarinhovin merikanava

Kyllä Pietarhovi tänä päivänä kylpee loistossaan, mutta paljonhan sen hyväksi on uhrattukin. Valtava on ero tämänpäiväisen ja vuoden 1960 välillä, jolloin ensimmäisen kerran kävin tutustumassa Pietarhoviin. Tuolloin ainoastaan ulkotilat ja puistot suihkulähteineen - tai ainakin osa suihkulähteistä - olivat toiminnassa, mutta kaikki sisätilat olivat vielä suljettuina restauroinnin vuoksi. Sen sijaan vuonna 1989 kaikki näytti olleen jo nykyisessä asussaan, tosin ylätasanteen kauppakojut vielä neuvostoaikana puuttuivat.

14

Pietarinhovin suuri hovi

Pietarhovissa nautitun lounaan jälkeen olimme valmiit paluumatkalle. Kaitsukin oli jo hieman kuntoutunut saatuaan levätä muutamia tunteja. Tosin paita oli hionnut märäksi, mutta vaihtopaitaa ei ollut mukana. Pietarissa, vaikka Kaitsun mukaan lauantain liikenne oli hiljaista, oli vaikeuksia saada bussille sopivaa parkkipaikkaa. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Pušhkinin aukiolla, joka näytti olevan oikein vihkiparien Mekka. Jatkuvana virtana pyrki paikalle hääseurueiden hienoja limusiinejä. Valokuvaajat komentelivat pareja mitä ihmeellisimpiin kuvausasentoihin, mutta jotakin näytti upeilta pareilta kuitenkin puuttuvan? Ei näkynyt nuorten, toisiaan rakastavien ihmisten helliä katseita eikä aitoa tunnetta. Oliko kaikki vain teatteria? Suurelle Nevalle oli rakennettu mahtavat suihkulähteet, joiden korkeiden vesipylväiden välistä voi sopivasti kuvata Pietari Paavalin linnoituksen kirkon kullattua suippotornia.

Kiertomatkamme jatkuessa Nina jatkoi asiantuntevaa selostustaan. Jos olisi ollut mukana sellainen nauhuri, joka olisi pystynyt kaiken hälinän keskellä tallentamaan Ninan kertoman, niin olisipa saatu mojova annos Pietarin historiaa. Seuraavaksi pysähdyimme aukiolle, jonka varrella olevista taloista Nina esitteli meille kaksi eri huoneistoa, joissa Mannerheim oli aikanaan asunut, toinen asunnoista taisi olla nykyisessä hovitallimuseon rakennuksessa. Aukion reunassa, kapean kanavan varrella oli komea Ylösnousemuskirkko, josta käytetään myös nimeä Verikirkko, koska se on rakennettu paikalle, jossa keisari Aleksanteri II murhattiin. Kirkon esikuvana on käytetty Moskovan Punaisella torilla sijaitsevaa Vasilin katedraalia.

16

Verikirkko

17

Verikirkon kappeli

Seuraavan kerran pysähdyimme Iisakin kirkon aukiolla, jolla myös Nikolai I:n patsas uljaana seisoo. Se olikin varmaan viimeisiä kertoja nähdä patsas, ennen kuin se Ninan kertoman mukaan tultaisiin peittämään. Näki selvästi, että aukio oli turistien suosima paikka, sillä kamera kädessä liikkujia ja kuvauskulman etsijöitä oli runsaasti. Aukiota tietysti nimensä mukaisesti hallitsee mahtava Iisakin kirkko, joka yli sata metriä pitkänä ja yli sata metriä korkeana on melkoinen luomus. Myös kirkon kupoli on avoinna yleisölle. Kupoli näytti olleen täysin kansoitettu ja sieltä on varmaan komeat näköalat yli kaupungin. Kirkkoa rakennettiin peräti 40 vuotta ja rakennukseen tarvittua marmoria tuotiin myös Suomesta. Kirkon pitkästä rakennusajasta on saatu hokema, jonka mukaan jokaisesta pitkäksi venyneestä työsuorituksesta voidaan tokaista, että ”tehään pitkään kun Iisakin kirkkoo”.

15

Iisakin Kirkon aukio Pietarissa

Iisakin kirkon aukiolta kiertomatkamme jatkui ja päätyi viimein Smolnan kirkon eteen. Kirkko rakennettiin alun perin keskuskirkoksi luostarille, johon Pietari Suuren tyttären Elisavetan piti asettua nunnaksi. Aikanaan Smolnassa toimi tyttöjen sisäoppilaitos, johon oppilaiksi valittiin aatelisten tai muutoin korkeata syntyperää olevien vanhempien lapsia. Valkoisen, turkoosin ja kullan väreissä loistava Smolnan kirkko on yksi italialaisarkkitehti Rastellin upeimmista luomuksista. Ajaessamme pois Smolnan kirkon luota näimme takavasemmalla myös sen toisen Smolnan, palatsin, jossa 1917 allekirjoitettiin Suomen itsenäisyysjulistus. Neuvostoaikana palatsi on ollut kommunistipuolueen käytössä. Palatsin edustalla ovat kolmen suuren, Leninin, Engelsin ja Marxin patsaat.


Tähän päättyi päivämme Pietarissa ja matkamme suuntautui lauantain viimeistä tutustumiskohdettamme Kronstadia kohti. Vielä ennen Pietarista poistumistamme näimme kadun oikealla puolella kauniin ja näyttävästi koristellun moskeijan. Pian tuon kohdan jälkeen hyvästelimme Ninan, joka koko päivän oli jakanut meille tietoa Pietarista. Kiitimme Ninaa pienen rahalahjan muodossa toivottaen hänelle terveyttä ja hyvää kesän jatkoa. Nina puolestaan toivotti meidät tervetulleeksi uudelleen Pietariin, mutta kehotti varaamaan enemmän aikaa nähtävyyksille.

18

Smolnan luostarikirkko Pietarissa

Matkaamme jonkin verran hidasti jossakin Olkinan seutuvilla tapahtunut pahannäköinen kolari, joka oli tukkinut tien. Ilta-aurinko lämmitti autoa madellessamme tiellä, mutta kyllä ulkonakin tarkeni. Ennen risteystä, josta tie erkani Kronstadiin, näin lämpömittarin näyttävän + 28° ja kello oli tuolloin 19.45 paikallista aikaa. Oli mielenkiintoinen 15 kilometrin väli ajaa Suomenlahdelle rakennettua pengerrettyä tietä pitkin ja nähdä ne valtavan jyhkeät sulkurakennelmat, joiden avulla vedenkorkeutta patoaltaassa säädellään. Matkan varrella joutui toteamaan, että venäläiset todella harrastavat kalastusta joko huvikseen tai tarpeen vaatimana. Joka tapauksessa ranta molemmin puolin tietä oli täynnään onkijoita. Kronstadissa emme päässeetkään tien päähän, sillä puomi ja ehdoton ”njet” pysäytti meidät, joten jouduimme kääntymään ja ajamaan kaupungin keskustaan. Siellä pysähdyimme ainoastaan satamassa pistäytymistä varten. Noin varttitunnin pysähdyksen jälkeen jatkoimme paluumatkaa kohti yöpaikkaamme Repinoa.

Hotellissa meille oli varattu päivällinen kello 21, mutta tuosta ajasta myöhästyimme jonkin verran. Normaalisti ruokailusta selvisimme noin puolessa tunnissa, mutta nyt aika venähti paljon pitemmäksi, sillä toimitimme ruokailun päätteeksi arpajaiset. Paljon oli nytkin jaettavia voittoja, mutta kaikki eivät tietenkään päässeet voitoista osallisiksi. Osattomaksi jääneille kuitenkin luvattiin samppanjalasilliset kuudennen kerroksen aulassa heti arpajaisten jälkeen. Kyllä porukkaa kävi lasillisen juomassa, mutta iltajatkoille ei tuntunut olevan juuri kiinnostusta. Kuuma päivä, hikiset vaatteet ja matkaväsymys olivat vieneet illanistujaishalut olemattomiin. Kunnon ateria ja suihku tuntui hiljentäneen porukan. Kävelimme vielä huonetoverini kanssa puoli kahdentoista maissa hotellin lähellä olevalle kioskille, mutta ketään matkalaisistamme emme nähneet sen paremmin hotellin tuntumassa kuin tielläkään. Sen sijaan paikallisten lauantai-illan riemu oli ylimmillään rannan kasinolla. Pistäydyimme vielä hotellin yökerhon ovella, mutta sisällä oli niin hirmuinen mökä ja paksu tupakansavu, ettei siellä mitään nähnyt eikä sisälle muutoinkaan tehnyt mieli, joten nousimme neljänteen kerrokseen ja painuimme vähin äänin vuoteeseen.

PÄIVÄ 4