Sivun otsikot:

Karjalankannas - Pietari 17.-20.8.2006: Päivä 1

Unto Kortelainen

PÄIVÄ 1: TORSTAI 17.8.2006

Aamulla klo 7 starttasi bussimme Joensuusta kohti ensimmäistä välietappiamme, joka oli Niiralan raja-asema. Rajamuodollisuuksista selvisimme joustavasti ja matkamme jatkui ”Öljymäelle”, jossa kukin täydensi omia varastojaan haluamallaan tavalla. Ryhmämme koko oli jäänyt minimimäärään ja osa matkalaisista oli toisilleen tuntemattomia, mutta se ei tunnelmaa häirinnyt, sillä alustava tutustuminenkin tapahtui nopeasti.


Bussia ohjasi vanha tuttavamme ja luotettava kuskimme Kaitsu, joka oli tälle matkalle saanut sotahistorioitsijana selostajaparikseen evl. Reino ”Renne” Laakkosen, joten matkamme asiallinen anti oli luotettavissa käsissä. Heti alkuverryttelyksi Renne ryhtyi selostamaan jatkosodan alussa Karjalan armeijaan kuuluneiden joukko-osastojen taisteluja Pälkjärven takaisin valtaamiseksi. Siinä tuli kerrattua niin Pälksaaren kuin Iljalan ja Ilmakanvuorenkin valtaukset heti hyökkäyksen ensi päivinä.

Alkumatkasta tuttuja maisemia seuratessani totesin, että Uusi-Matkaselän entistä koulua oli jälleen ryhdytty remontoimaan ja Sahankoskelle heti risteyksen jälkeen tien oikealle puolelle oli rakennettu ulkoa päin oikein näyttävä liikerakennus. Selvittämättä kuitenkin jäi, toimiiko rakennuksessa jo jokin kauppa. Otrakkalassa entisen Savotan sillan niskalta käännyimme Ruskealan marmorilouhokselle, jossa kaikki halukkaat saivat suorittaa tutustumiskierroksen viitoitettua polkua pitkin tosin tällä kertaa vain sellaisten matkatoverien opastuksella, jotka jotakin tiesivät alueen menneisyydestä ja myös tämänhetkisestä tilanteesta. Matkaa jatkettiin Ruskealan kirkkomäen kautta ja ohitettiin Kalevi Keinäsen suururakka, Ruskealan uuden kirkon rakennustyömaa, joka näyttää jatkuvan yhtä pitkälle kuin entinen Iisakin kirkon rakentaminen Pietarissa.

Sortavalassa tehtiin aluksi pieni pakollinen kierros, että bussi saatiin pysäköidyksi kadulle vastapäätä Kafé Poikaa, jossa nautimme maukkaan lounaan. Lounaan jälkeen perusteellisempi tutustumiskierros Sortavalaan Kaitsun asiantuntevasti esitellessä paikkoja. Sortavalasta lähtiessämme uhkasi sade, joka heti auton tankkaamisen jälkeen alkoikin. Niinpä sitten kehnon tienpinnan bussia keinutellessa ja sateen piiskatessa tuulilasia kiertelimme Laatokan kauniita rantamaisemia Rennen selostaessa mm. Otsoistenlahden taistelua ja ns. vesiperämottia, josta saatiin valtaisa määrä materiaalia, mutta elävän voiman vihollinen pystyi evakuoimaan Valamon saarille käyttäen hyväkseen Laatokan rannikon lukuisia vuonomaisia lahtia, joihin öitten hämäryydessä evakuointialukset siirrettiin.

Ennen Lahdenpohjaa teimme vielä pikakierroksen entiseen Huuhanmäen varuskuntaan, joka ennen sotia oli Viipurin rykmentin sijoituspaikka. Kauniin Paikjärven rannalla sijaitsevat, ennen niin uudenaikaiset ja tyylikkäät kasarmit olivat tänä päivänä surkea näky. Ulkoseiniltään edelleen ehjännäköisistä rakennuksista kaikki ikkunat olivat rikotut tai laudoilla peitetyt, ovet puuttuivat ja ympäristö täysin luonnontilassa.

Lahdenpohjassa suoritimme tutustumiskierroksen vain autossa istuen, sillä sateen edelleen jatkuessa kenelläkään ei ollut suuremmin halua lähteä jaloittelemaan ulos. Toisaalta myös aikataulumme pakotti jatkamaan matkaa. Sade kuitenkin hellitti ajaessamme entisen Jaakkiman, jonka asutuskeskus Lahdenpohja oli, komean punatiilisen kirkon raunioille. Kirkko säilyi sodan tuhoilta, mutta 1977 kirkon puuosat syttyivät tuleen. Silloin paloivat poroksi kellotapulin yläosa, lattiat, katto, ovet ja ikkunat. Vain jyhkeät tiiliseinät ja sokeina katselevat ikkuna-aukot muistuttavat kirkon entistä suuruutta. Jaakkimalaiset kattoivat kesällä 1992 kirkon seinät pellillä, jotteivät tiilirakenteet rapautuisi. Kirkon edustalla on 1993 paljastettu, arkkitehti Aulis Jääskeläisen suunnittelema sankarivainajien muistomerkki, joka on koottu viidestä kivipaadesta. Metallisen ristin viereen istutetuista kivistä kaksi ylimmäistä ovat alkuperäisestä, vuonna 1926 paljastetusta patsaasta. Keskimmäiseen kiveen on kiinnitetty muistolaatta sotien 1939 – 1944 uhreille.


1

Jaakkiman kirkon rauniot

Lahdenpohjasta lähdettyämme käännyimme hiekkatielle Lumivaaran suuntaan. Tällä kertaa hiekkatie oli olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen hyvä ajaa, sillä sen verran alueella oli ollut sadetta, ettei tie juuri pölissyt ja ”vallesmannin kiharoitakin” oli siedettävästi. Puoliaurinkoisessa säässä saimme jatkaa matkaamme kohti Lumivaaraa. Lumivaaran kirkolla Kaitsu loihti jälleen ”tohottajansa” avulla kirkkokahvit, kun taas matkalaiset kahvia odotellessaan tutustuivat kirkkoon ja sen ympäristöön. Ilmari Launiksen suunnittelema kirkko kohoaa kukkulallaan päällisin puolin ehjän näköisenä, mutta pahasti rapistuneena. Alttariseinän syvennyksessä on säilynyt tunnistettavassa kunnossa Ilmari ja Seppo Launiksen kalkkimaalaus, joka kuvaa Kristuksen kirkastumista. Muutoin kirkon sisusta on sotkettu kaikin mahdollisin tavoin. Kirkon ulkopuolella sankarihauta-alue on ympäröity luonnonkivillä ja vieressä on 1992 paljastettu Martti Mörskyn suunnittelema sankarivainajien muistokivi. Luonnonkiveen on kiinnitetty teräsristi ja taulu, jossa on oma pieni risti jokaisen lumivaaralaisen sankarivainajan muistolle.

2

Lumivaaran kirkko

 

Lumivaarasta matkamme jatkui kohti Kurkijokea. Matkan varrella ohitimme menosuuntaamme tien oikealla puolella kaksi äskettäin sammunutta metsäpaloa ja lähestyessämme Kurkijokea kulkusuunnassamme vasemmalta alkoi nousta paksua savua ja voimakas savun haju tunkeutui myös autoon. Lähellä Kurkijoen entistä kirkonkylää noin puolen kilometrin päässä tiestä riehui metsäpalo ja toisen palon voimakkaat savut näkyivät kirkonkylän takaa oikealta.

4

Kurkijoen kirkkojen muistomerkki

Kurkijoen maisemat olivat erittäin kauniita, laajoja viljelysaukeita, mutta huomio kiinnittyi siihen, että ainakin autosta katsoen pellot olivat suurelta osin täysin luonnontilassa. Kirkonkylä edelleen on melkoinen asutuskeskus, jota hallitsee Laikkalanlahden pohjukassa kohoava kirkkomäki. Kurkijoen kirkko säästyi sodan tuhoilta ja kesti myös neuvostovallan aikaisen alennustilan. Sen sijaan kaikki eivät hyväksyneet kirkon kunnostusta alkuperäiseen käyttöönsä, vaan sytyttivät kirkon palamaan ja polttivat sen maan tasalle 25.7.1991. Kirkon raunioille on 1995 pystytetty ruostumattomasta teräksestä tehty muistoristi ja kivijalustaan kiinnitetty muistolaatta, jossa teksti: ”Kurkijoen kirkot (3) 1660-luvulta vuoteen 1991”. Kirkkomäellä on useita muitakin muistomerkkejä. Lähinnä parkkialuetta on suuri neuvostomuistomerkki. Kirkon raunioille pystytetyn merkin vasemmalla puolella on kettingeillä aidattu alue, jonka sisällä kolmessa laatassa on 148 talvi- ja jatkosodassa kaatuneen sankarivainajan nimet. Äärimmäisenä oikealla on korkea puinen punertavasävyiseksi maalattu muistomerkki, jonka venäläiset ovat 1996 pystyttäneet Kurkijoen 600-vuotismonumentiksi.

3

Kurkijoen 600-vuotismuistomerkki

Kurkijoen historiaan liittyy olennaisesti myös Elisenvaara, joka oli aikanaan pitäjän toinen taajama Lopotin eli kirkonkylän lisäksi. Elisenvaara oli Suomen aikaan tärkeä rautateiden risteysasema. Kesäkuun 20. päivänä 1944 Elisenvaaran asemalla koettiin erittäin traaginen tapahtuma, kun suuri neuvostoliittolaislaivue kolmena eri aaltona pommitti ratapihaa ja kohteeksi joutui mm. lähinnä räisäläisiä evakkoon kuljettanut juna. Pommitusaalloissa sai surmansa ainakin 134 henkilöä, joista noin 80 oli Räisälän evakoita. Pommituksen aiheuttajasta on kansan suussa liikkunut monenlaisia legendoja, joissa syytä tapahtuneesta on vieritetty vakoojasyytöksinä niin Elisenvaaran silloisen asemapäällikön kuin toistenkin asemalla työskennelleitten rautatieläisten niskaan. Tosiasia kuitenkin lienee, että tapahtuman ajankohta oli ikävä sattuma, ja hyökkäyksen syynä oli neuvostoliittolaisten lähteiden mukaan kosto edellispäivänä tapahtuneen neuvostokoneen alas ampumisesta.

Kurkijoelta matkaa jatkettiin aurinkoisessa säässä Hiitolan kautta kohti Käkisalmea. Hiitolan tienristeyksessä tien vasemmalla puolella bongattiin uusi tsasouna. Matkaa jatkettaessa entisen kirkonkylän kohdalla tien oikealla puolella oli venäläisten hylätty kasarmialue ja muutamien kilometrien päässä Karjalan tasavallan ja Leningradin oblastin rajalla hylätty vartiokoppi ja ruostunut piikkilanka-aidan pätkä, mutta mitään tarkastuspistettä ei rajalla enää ollut.

Hiitolan jälkeen siirryttiin taas rannan tuntumaan ja tien vasemmalla puolella alkoivat usein pilkahdella Laatokan näkymät. Vielä kerran ennen Käkisalmea pysähdyttiin jaloittelemaan ja tutkailemaan venäläisten sodanaikaista bunkkeria sekä ihailemaan kaunista vesistönäkymää.

Käkisalmessa bussi ajettiin suoraan Sanatorio Käkisalmen pihaan, jossa meitä oli vastaanottamassa paikallinen suomea puhuva opas, jonka nimeä en tullut tietämään. Ensimmäisenä toimenpiteenä suoritettiin majoittuminen. Koska ruokailuun ei päästy välittömästi majoittumisen jälkeen, kävimme vielä pienellä tutustumiskierroksella Sanatoriota ympäröivässä komeassa puistossa ja hiukan kaupunkialueellakin.

Sanatorio on veteraanien kuntoutuskeskus, jonne myös perheenjäsenet pääsevät joko ilmaiseksi tai alennetuin hinnoin. Päärakennus sijaitsee entisen Käkisalmen varuskunnan alueella ja on kauniin puiston ympäröimä. Ulkoapäin ja myös julkisilta sisätiloiltaan rakennus on hyvän näköinen, mutta majoitushuoneet paljastavat sen neukkuajan tuotteeksi. Ainakin kaikissa niissä huoneissa, joihin tutustuin, oli ovissa keskenään erilaiset lukot ja täysin erinäköiset avaimet. Lisäksi lukituskin tapahtui meikäläisittäin takaperin. Meidän huoneessamme vaatekaapin ovien kiinni pysyminen oli turvattava kiilana käytetyn taitetun pahvinpalan avulla. Vuodevaatteet olivat puhtaat ja siistit, mutta patja kivikova, joten kauan sillä sai pyöriskellä ennen unen tuloa. WC ja suihku muutoin olivat ihan kelvolliset, mutta vesi yllättävän ruskeata ja suihku vuoti.

Päivällisen jälkeen ainakin osa matkalaisista lähti kävelykierrokselle kaupungille, koska ilta oli vielä varhainen ja sää lämmin. Jälleen kerran ihailimme sanatoriota ympäröivää muhkeata puistoa ja sen veistoksia kukkaistutuksineen. Päivällisruokaamme oli ilmeisesti sisältynyt sellaisia aineksia, joista kaikkien vatsa ei tykännyt. Lenkkiryhmästämme Närhin Erkki kärsi vatsakivuista ja pahoinvoinnista. Myös Ullan iltakävely ei oikein sujunut, sillä hänkin valitti pahoinvointia. Niinpä tuo yhteinen iltamme Käkisalmessa jäikin oletettua lyhyemmäksi ja verkkaisesti palailimme majapaikkaamme. Kun saimme kaikkien ryhmämme jäsenten ovien lukot taiteiltua auki, jokainen meistä vetäytyi omaan huoneeseensa heruttelemaan unta. Ensimmäinen matkapäivä oli pulkassa!

PÄIVÄ 2