Sivun otsikot:

Hautakiviä nostamassa 8.7.2015

 

Unto Kortelainen

Hautakiviä nostamassa

Pitäjäseuran toimintasuunnitelmassa alkaneelle toimintavuodelle kirjoitetaan, että ”hautakiviä nostetaan pystyyn Pälkjärven hautausmaalla 8.7.2015”.

Tarkasti toimintasuunnitelman mukaan nimettynä päivänä ryhmä talkoolaisia lähti suorittamaan tehtävää. Aikaisimman herätyksen tuona aamuna sai Timo Leskinen, joka saapui kesäpaikastaan Polvijärven Leskelänniemen Riihirannasta jo ennen kello 8:aa sovitulle kokoontumispaikalle Joensuun Hukanhaudalle. Automiehemme Erkki Närhi puolestaan saapui tällä kertaa vierailupaikastaan Niittylahden Hopealahdesta ja minut noudettiin mukaan kotini edustalta. Lisävahvistuksena joukkoomme liittyivät Hammaslahdesta Armi ja Matti Eskelinen, jotka tapasimme Venäjän puolella, Jänismäellä.

Jänismäellä nautittujen aamukahvien jälkeen ajoimme suoraan molemmat autot Pälkjärven hautausmaan korkeimmalle kohdalle ohi muistelupaikan. Tiedossamme oli, että nostettavia hautakiviä on ainakin kolme, mutta minulle oli uutta tietoa se, että yksi kivistä oli Timo Leskisen isovanhempien ja toinen Armi Eskelisen isoäidin hautakivi. Kolmannen kiven alla nukkuja oli arvoitus, sillä kiven tekstipuoli oli maata vasten.

Erkki oli varannut mukaan tarvittavia työvälineitä ja Matilla oli autossaan kätevä kenttälapio. Ensimmäiseksi menimme Timon isovanhempien hautakiven ääreen. Kivi oli suurikokoinen ja erittäin painava. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen, miten saada kivi pystyyn. Kolmikolta – Erkki, Timo ja Matti – tuntui löytyvän ratkaisu vähitellen kaikkiin ongelmiin. Itse yritin autella siinä sivussa parhaan kykyni mukaan. Armi puolestaan puhdisti isoäitinsä hautakiveä, joka oli kulmittain aivan Timon isovanhempien hautakiven lähellä.

Vas. Armi Eskelisen isoäidin Susanna Hindikan hautakivi pystytettynä ja puhdistettuna. Oik. Erkki Närhi saa Armilta halauksen palkaksi kiven nostamisesta. Kuvassa lisäksi Matti Eskelinen.

Tämä Susanna Hindikan hautakivi oli kooltaan Leskisten kiveä huomattavasti kevyemmän näköinen, joten käytiinkin ensiksi Hindikan kiven kimppuun ja se saatiin suhteellisen helposti pystyyn. Sitten vuorossa oli Juho Henrik ja Hanna Leskisen järeä hautakivi, jonka pystyyn saaminen vaatikin pelkän fyysisen voiman lisäksi monia pieniä kikkoja, jotka auttoivat aina vähän kerrallaan tavoiteltua lopputulosta. Vihdoin hikisen urakan jälkeen kivi oli pystyssä ja Timo aloitti kiven pesemisen kaikesta vuosikymmenten aikana kertyneestä hiekasta, savesta ja muusta liasta.

Vas. Leskisten ison hautakiven nostaminen vaati voimia, mutta miehiltä löytyi riittävästi "ruista ranteista" niin että iso ja painava kivi saatiin pystyyn. Oik. on käynnissä kolmannen kaadetun hautakiven kiinnitystapin lyhennys.

Pienen tauon jälkeen hakeuduimme kolmannen kaatuneen tai kaadetun hautakiven luo. Pitkä kiinnitystappi oli kivessä edelleen paikoillaan ja jalustan reikääkin saatiin jonkin verran puhdistetuksi, mutta kaiken varalta kiinnitystappia sahattiin hiukan lyhemmäksi. Tämä kivi näytti suhteellisen helpolta nostettavalta ja sellaiseksi se myös muodostui. Kun kivi saatiin pystyyn, todettiin sen olevan Selma Karstenin hautakivi. Kiven sijaitessa entisellä Alahovin omistajien hauta-alueella kyseessä lienee omistajien sukuun kuulunut henkilö.

Kun tiedossa olleet kolme hautakiveä oli nostettu pystyyn, kiersin vielä hautausmaan kaikki alueet etsien mahdollisia muita kaatuneita suomalaisten hautakiviä. Lisää kaatuneita kiviä ei pitkän heinikon seasta enää löytynyt, joten totesimme nostotöittemme päättyneen.

Lopuksi palasimme vielä Juho Henrik ja Hanna Leskisen hautakiven ympärille ja pidimme lyhyen muistohetken. Timo käytti puheensa perustana vanhan, 1800-luvulla painetun virsikirjan tekstejä. Muistotilaisuus päättyi Isä meidän -rukoukseen ja Herran siunaukseen.

Vas. pastori Timo Leskinen isovanhempiensa Juho Henrik ja Hanna Leskisen haudan äärellä. Oik. pastori Timo Leskinen pitää hartaushetkeä isovanhempiensa haudalla. Kuvassa vas. Erkki Närhi, Matti Eskelinen, Timo Leskinen ja Armi Eskelinen.

Kotimatkalla nautimme vielä Jänismäellä maittavan lounaan, jonka jälkeen Armi ja Matti jäivät hoitelemaan omia asioitaan ja meidän automme kolmikko suuntasi matkansa kohti Joensuuta, jossa olimme noin kello 16 aikaan.

Jutun kuvat Unto Kortelainen