Sivun otsikot:

Uutisankkuri, kirjailija Matti Röngän haastattelu 2.7.2017

 

Maija Varonen

Uutisankkuri, kirjailija Matti Rönkä – kuka sie oikein oot?

Pälkjärven pitäjäseuran aktiiviset toimijat ja moniosaajat, Lissu Kaivolehto ja Riitta Pakarinen, johdattivat seuramme kesäjuhlavieraaksi saapuneen uutisankkuri, kirjailija Matti Röngän juhlayleisön eteen Joensuussa 2.7.2017. Toki mies oli meille entuudestaan tuttu television kautta uutisten lukijana sekä monille myös hänen kirjojensa kautta. Mutta millainen mies löytyisi julkisuuskuvan takaa, sitä naiset olivat päättäneet selvittää hieman lisää jo ennakkoon laadittujen kysymysten avulla.

Riitta istui esiintymiskorokkeelle uutisankkuria vastapäätä, Lissu peräseinän puolelle kasvot yleisöön päin, jossa hän saattoi tarvittaessa kumartua vaikka pöydällä olevan vesikannun taakse, mutta sellaista tarvetta ei ilmennyt. Pöydällä ja korokkeen reunalla oli esillä Matti Röngän koko tähänastinen kirjallinen tuotanto, alkaen Tappajan näköisestä miehestä ja päätyen Einoon. Kaikki kahdeksan kirjaa.

Vas. Kaikki valmiina haastattelua varten. Kuva Lissu Kaivolehto. Oik. Riitta Pakarinen, Lissu Kaivolehto ja Matti Rönkä. Kuva Jukka-Pekka Ritari.

Lyhyen alustustekstin jälkeen Riitta aloitti: ”Voisitko kertoa lapsuuden perheestäsi ja miten perheenne asettui Outokumpuun?”

Matti Rönkä kertoi vanhempiensa tavanneen toisensa Kuopiossa, jossa he myös avioituivat. Sitä seurasi muutto Outokummun Kuusjärvelle heidän ostettuaan Toivaselta talon. Molempien vanhempien sukujuuret tiedetään savolaisiksi aina 1500- luvulle saakka, jossa isän puolen Matts Rönkä- niminen asui tuolloin Maaningan Kurolanlahdella, tieto löytyi ylimääräisestä veroluettelosta. Äiti puolestaan oli maatalon lapsi Nilsiästä. ”Umpimaatiaissuku, josta ei löydy kuuluisuuksia,” hän jatkoi. ”Nettiin siirrettyjä kirkonkirjoja itse tutkin”.

”Synnyin rintamamiestalon kamarissa Outokummun Kuusjärvellä 1959. Tätini oli kätilö ja hän oli opastanut äitiä, ettei kannata mennä sairaalaan synnyttämään ja saamaan kaiken maailman pöpöjä.”

Rönkä mainitsi isänsä olleen sodan läpikäyneen miehen, kuten useat setänsä ja enotkin, joissa oli myös kaatuneita. Hän jatkoi, että miehet olivat ”viihtyneet” sodassa, mutta paluu siviiliin aiheutti kuitenkin monenlaista levottomuutta, hyvin harvat miehet sieltä ehjinä tulivat. Ryssän olemusta tässä mielessä kavahdettiin, mutta ihmiskäsitys oli voimakas, kaikki ovat ihmisiä. Sodan jälkeen perheen isä työllistyi Toivasella linja- autonkuljettajana.

Lissu esitti jatkokysymyksen: ”Tehdaspaikkakunnalla muodostuu usein kahden kerroksen väkeä, oliko sellaista havaittavissa ja miten se vaikutti perheeseenne?”

”Se vaikutti varsin vähän. Ei haluttu olla sitoutuneita. Oltiin tyytyväisiä siitä, ettei oltu kaivoksen kanssa tekemisissä. Se oli sellainen pieni kaupunkimainen taajama. Synnyin ympäristöön, jossa ei ollut mitään vertailukohtia. Ei ollut ”ryssittelyä,” hän jatkoi jutusteluaan levollisen vakuuttavasti. ”Opettajia tietysti avioitui tehtaan insinöörinen kanssa.”

Koulunkäynti

”Kertoisitko jotain koulunkäynnistä? Millainen oppilas olit?” Riitta kysyi.

”Kansakoulun jälkeen pyrittiin oppikouluun. Samana päivänä kotiini saatiin puhelin, kun minä pääsin 60 pisteellä oppikouluun. Se oli sellaista normaalia koulumeininkiä, mutta kallista se oli. Lukukausimaksu oli suunnilleen isän kuukausipalkan verran. Tosin äiti pääsi silloin Kuusjärven postiin töihin.”

”Keittolautanen maksoi 80 penniä. Ruoka syötiin hakaristilautasilta kunnes Lotta Svärd – säätiöt pantiin piiloon yhteiskunnalta ja lautaset rikottiin. Tuli uudet ajat, jolloin säätiö soti Pariisin rauhansopimustakin vastaan. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin viisi ällää.”

Lissu jatkoi: Mistä ammateista haaveilit pikkupoikana? Tiesitkö jo silloin, että sinusta tulee toimittaja ja kirjailija?”

”En ajatellut, että kirjailija tulisi. Tykkäsin kirjoitella hyviä tarinoita, mutta en ollut paras. Haaveilin, että arkkitehti minusta tulisi. Äiti osti kiloittain kaupan käärepaperia, joihin suunnittelin taloja ja pohjapiirustuksia. Luin pitkän matikan. Lukiossa aloin hoksata opettaja Raimo Antikaisen opissa. Laskin kuusi laskua oikein. Seitsemännestä laskusta tein essee-vastauksen. Kun opettaja oli laskut tarkistanut, hän totesi, että selittämällä sinä Matti leipäsi ansaitset.”

Miten sinusta tuli uutistoimittaja?

”Minun ikäluokassani on paljon ihmisiä, jotka kesken opintojen päätyivät toimittajiksi. Opiskelin valtiotieteellisessä, tiedotusoppia, sosiologiaa ja sen semmoisia. Juttuja sain julkaistua ja pääsin Hesarin kesätoimittajaksi sen ansiosta. Hesarilla oli oma toimittajakoulu, johon pääsin, koska olin ollut Hesarin kesätoimittajana. Meistä samaan aikaan opiskelleista viisi on julkaissut kaunokirjallisia teoksia, kuten esim. Jari Tervo. Toimin eri aviisien päätoimittajana, eräässä talouslehdessä ja Maikkarissa sekä olin Ylessä pomon hommissa. Palasin TV- uutisten pomon hommista takaisin ruutuun ja kirjoitin ensimmäisen kirjan.”

”Onko uutisia lukiessa tullut kiperiä tilanteita? Tekniikkahan voi pettää tai lukijalle sattua joku kommellus?” Lissu tiedusteli.

”Kiperiä tilanteita sattuu hyvin paljon. Menen töihin puolen päivän aikaan ja olen pitkän illan. Erään kerran unohduin tietokoneelle ennen klo 17.00 uutisia… selässä roikkuvasta korvanapista kuuluu: Matti, missä sinä olet? 40 sekunnin kuluttua pitäisi olla äänessä, paperit pitäisi olla printattuna, 70 metrin matkalla studioon ei saisi juosta ja hengästyä. Loppuvaikutelma oli kuitenkin, että olen saanut kuin sydärin. Teemme uutisia livenä, se on elämää.”

Mitä ajattelet maailmanmenosta, 100- vuotiaasta Suomesta ja kotimaakunnastasi?

”Ei mitään hyvää voi luvata. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin uskoa hyvään. Pidän itseäni jälleenrakennuksen ja hyvinvoinnin rakentajana. Itse olin harhan vallassa, että näin tämä maailma menisi, mutta se oli 50-60 vuoden jakso, osa silloisista ongelmista on ratkaistu. Jos emme pysty uhkia ratkaisemaan, niin sitten emme pysty. Joku on aina pyyhkinyt yli idästä ja lännestä. Elämä on ankaraa, kun se päättyy kuolemaan, joten sitä pitää keventää huumorilla. Se pakottaa asioiden suhteuttamiseen, ettei tuskailisi niin paljon.

Haastattelu sujui leppoisissa tunnelmissa. Kuvat Mikko Immonen.

Kirjoittaminen, kirjat ja kirjailijana oleminen

Seuraavaksi Riitta johdatteli puheen kirjailijana olemiseen: ”Kun kirjasi Tappajan näköinen mies ilmestyi, minulle jäi siitä heti mieleen nimenä kaksi asiaa: Niirala ja päähenkilö Viktor Kärppä. Kuvailet Viktor Kärppää luotettavaksi mieheksi, jolla on rehellinen naama. Kärppä yrittää välttää suuria laittomuuksia. Lapsuudenkotini naapurissa asui myös mies nimeltään Kärppä, joka lankesi joskus pikkuvilppeihin. Taisi olla tuon Viktorin "pikkuserkku". Kertoisitko jotain siitä kuinka tullaan kirjailijaksi ja kuinka kirjan henkilöt syntyvät?”

”Jokaisella on varmaan oma tiensä, oivallus. Kirjailija Matti J. Pulkkinen on sanonut, että romaani on kuin sika, se syö kaiken. Omat kokemukseni ja tulkinnat ovat sen kaltaisia, että muutkin ymmärtäisivät, mikä on romaanin kokemus. Se pelotti aluksi. Juonihan antaa dekkarin muodon, minkä tyylisen kirjailija kirjoittaa.
Inkerin suomalaisten paluumuutto oli silloin ajankohtainen, jolloin Viktor Kärppä antoi hyvät työkalut kirjalle. Sitten Karjalaromantiikka sellaisenaan liikkui haavemaassa. Rajan olemus on lisännyt sellaisia piirteitä, jotka sopivat siihen. En ole niistä rikoksista niin kiinnostunut. Olen halunnut kirjoittaa pienistä ihmisistä, joille sattuu jotain. Harmaa työvoima: kumpi on suurempi rikos, ryöstää pankki vai perustaa pankki? Hyödynnetään laillisen ja laittoman välimaastoa: Tarjous halvin, unohdimme alvin! Halpatyövoiman Itä- Eurooppa, orjamarkkinat ovat tulossa meille. Maahanmuuttajat vastaanottokeskuksissa. Jos meillä on kahdet tai kolmet työmarkkinat, ei se käy päinsä.” Matti Rönkä muotoili vastauksensa.

Eino

”Uusin aluevaltauksesi on romaani Eino. Kerrot siinä sodan käyneestä 90- vuotiaasta miehestä, joka sairasvuoteellaan muistelee menneitä, lähinnä pojanpojalleen. Eino on romaani nuoruudesta ja odottamattomista valinnanpaikoista. Valinnoista, joihin ei ole valmis, ja seurauksista jotka kulkevat reppuselässä läpi elämän. Samalla se on romaani vanhuudesta, muistin pitkistä jäljistä ja elämänmittaisesta sovituksesta. Oliko Einolla joku esikuva todellisuudessa? Mistä keksit panna Hiljan juuri pälkjärveläiseksi ja onko Hiljan esikuva joku oikea pälkjärveläinen? Hilja ei kuitenkaan puhu kirjassa Pälkjärven murretta?”, tenttasi Lissu.

”Eino oli semmoinen romaani, joka kulki mielessä pitkään. Siinä sekoittuu omia sukutarinoita, miehiä, jotka ”viihtyivät” sodassa, olivat levottomia palattuaan, eivätkä sopeutuneet. Yhdistelin monia asioita, harrastan historiaa. Sen aikakauden rakentaminen, 40- luvun maailman rakentaminen tuntui helpolta. Onko radio, onko sähkö?

Hiljan ja Oton roolihahmot ovat Outokummusta. He asuivat lähinaapurissani, josta ostivat tontin ja rakensivat talon. Minä ja veli olimme Hiljalle kuin lapsen lapsia. Hilja oli 150 senttiä pitkä nainen, ollut kaupassa töissä ja hänelle tuli muotilehtiä. Hilja oli kuin Lucy Show`sta, käheä-ääninen, punaiseksi värjättyine hiuksineen, säpäkkä nainen. Niin Hiljan kuvittelin, jolle rakensin yhtymäkohdan hänen todellisen esikuvansa maaninkalaisen Eeva Mannilan välille. Pieni ja köyhä talo. Hänen miehensä Akseli oli penaalin pienin kynä. Hän oli rintamakarkuri, mutta häntä ymmärrettiin lopulta. Eeva lypsi otsa lehmän kylkeä vasten kahta kolmea lehmäänsä ja huokaisi: ”Kun on tämä oma vappaus!” Heillä juotiin Presidentti kahvia ja syötiin mannapuuroa sekä sisupastilleja. Varsin erikoinen pieni talous, jonka kamarin olis voinut myydä vähän käytettynä, sillä kaikki toiminta tapahtui tuvassa.”

Menestys ja huomionosoitukset

”Kirjasi ovat saaneet kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista. Teoksiasi on julkaistu parillakymmenellä kielellä. Olet saanut myös lukuisia palkintoja kirjoistasi.  Niistä mainittakoon vaikkapa Gummeruksen vuonna 2009 myöntämä Kalle Päätalo-palkinto tunnustuksena kansainvälisestä menestyksestä. Miltä tällainen menestys ja huomionosoitukset tuntuu? Luoko se kovia paineita seuraavia kirjoja ajatellen?” Lissu jatkoi kyselyä.

”Kiitokset tuntuu helevetin hyvältä! Suunnittelen ja mietin ja sitten sen toteutan. Sellaista ei voi suunnitella, että käännetään ja kirja menestyisi. Tietoisuus siitä, että joku on ymmärtänyt tarinat, se tuntuu hyvältä, mutta ei kirjoja sen vuoksi tehdä. On monta lapsensyntymäntilaa: Käsikirjoitusvaihe, tuleeko kirja, oikovedokset ja sitten kun sen antaa pois, niin perinteisin menoin juhlitaan.” Rönkä selvitti kirjan syntyvaiheita

Lissun tiedusteluun tulevista kirjoista, Rönkä mainitsi parikin kirjan aihetta olevan mielessä tulevaisuutta ajatellen. Seuraavaksi ilmestyvän kirjan käsikirjoitus on juuri luovutettu kustantajalle.  ”Yt:eet, pieni firma, jossa puhaltaa uudet tulet,” valotti Rönkä tulevan kirjansa sisältöä.

Laatuaika ja viisi nopeaa

Nykyään puhutaan paljon laatuajasta. Lissu halusi tietää mitä Matti Röngän laatuaika sisältää. ”Urheilua, hyvää ruokaa, puuhastella ja saada jotain aikaan, käsillä tekemistä. Töissäkin pitää olla hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä”, luetteli Rönkä.

Haastattelun päätteeksi Riitta esitti viisi nopeaa kysymystä: ”Karjalanpiirakat vai sultsinat? Lanttukukko vai kalakukko? Muikku vai silakka? Karjalanpaisti vai läskisoossi? Outokumpu vai Sortavala?” Rönkä valitsi ensimmäisen vaihtoehdon kaikista muista paitsi toisesta kysymyksestä. Siihen hän vastasi ”molemmista kuoret”.

Matti Rönkä vastasi mielellään ja laveasti hänelle esitettyihin kysymyksiin. ”Mutta sitä vartenhan minä tänne tulin!” hän sanoi lopuksi pitkähköksi venyneestä keskustelutuokiosta. Haastattelijat kertoivat jälkeenpäin, että monta hyvää kysymystä oli jätettävä kysymättä, ettei haastattelu olisi venynyt kohtuuttoman pitkäksi.

Vas. Haastattelu lähenee loppuaan. Kuva Mikko Immonen. Oik. Haastattelun päätteeksi haatattelijat ja haastateltava ryhmittyivät "kaverikuvaan". Kuva Ilpo Paananen.

Vas. Juhlan juontaja Kirsti Sälli kiitteli Rönkää ojentaen hänelle laatikollisen karjalanpiirakoita ja uusimman Pälkjärveläisen. Kuva Jaakko Jormanainen. Oik. Päästyään takaisin yleisön joukkoon Rönkä alkoi heti tutkia saamaansa Pälkjärveläistä. Vierellä elämänkumppani Johanna Vuoksenmaa. Kuva Lissu Kaivolehto.

*****
JK 1. Ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivanen oli isänsä puolelta kotoisin täältä Kuusjärveltä.Tässä Rönkä kertoo oman isänsä menneen Toivaselle autonkuljettajaksi. Olikohan samasta suvusta kysymys?

*****
JK 2. Karjalainen uutisoi 8.7.2017, että Matti Rönkä on valittu vuoden 2017 ulkopohjoiskarjalaiseksi. Hän on aina tuonut positiivisesti esille taustaansa ja pohjoiskarjalaisuutta julkisuudessa. Lisäksi hän on esiintynyt useasti paikallisissa tapahtumissa.

Rönkä on sanonut kasvaneensa itäsuomalaisten tarinoiden keskellä ja myöntänyt, että hänen kirjoissaan on tarinatasolla otteita omasta lapsuudesta ja kasvuympäristöstä. Röngän pohjoiskarjalaisen lupsakka olemus vakuuttaa myös uutistoimittajan roolissa.

Rönkä kertookin, että yleisitäsuomalainen ajattelutapa ja varsinkin siihen liittyvä huumori ovat hänelle tärkeitä asioita. ”Täällä on sellainen käsitys, että kamaluuksia tapahtuu ja kaikki päättyy kuitenkin kuolemaan, joten sitä pitää keventää huumorilla. Karjalaiset ovat ehkä muita sallivampia ja hellivämpiä huumorissaan, ja karjalanpiirakka on hyvä symboli sille: siinä yhdistyy rukiin ankaruus ja tänne sinänsä kuulumattoman riisin ylellisyys”, hän pohtii.

Vuoden ulkopohjoiskarjalainen on valittu vuodesta 2005 lähtien. Valinnan tekevät Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kaupunki, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja sanomalehti Karjalainen.

Matti Ronkä synnyinkodissaan Outokummussa. Kuva Niko Jouhkimainen (kuvakaappaus sanomalehti Karjaisen sivuilta)