Ajankohtaista:

Tulevia tapahtumia:

Jäsenkirjeet:

Pälkjärveläinen-lehti:

Esitelmät ja puheet:

UUTTA! Pälkjärveläisen numero 23/2019 on ilmestynyt

 

Pärveläinen-lehden loppuvuoden numero on ilmestynyt. Uutukaisessa ollaan lapsuuden jännittävissä ja lämpimissä joulutunnelmissa - jouluista ei puuttunut mitään, vaikka nykyjouluihin verrattuna materiaa ei ollut yhtä runsaasti. Aikuisten joulu alkoi ennenvanhaankin aikaisin syksyllä, kun loppuvuoden suureen juhlaan piti varata ruokatarpeita ja valmistaa joululahjoja. Jouluun on usein ladattu paljon odotuksia, joten ei ihme, jos kaikki ei ole aina mennyt toivotusti ja mieleen on hiipinyt myös ajatus, että joulua voisi panna hieman uusiksi. 

Joulun ohella esillä ovat pitäjäseuran 70-vuotisjuhlavuoden moninaiset tapahtumat ja tutustutaan uuteen puheenjohtajaan Satu-Sisko Elorantaan, joka kertoo hieman taustastaan ja näkemyksistään pitäjäseuran toiminnasta. Venäjän kirjeenvaihtaja kertoo uutisia rajan takaa, ja lisäksi siellä kippistellään kesannoiville pelloille ja löydetään Onni. Aktiiviset pälkjärveläiset ovat rikastuttaneet lehden sisältöä jälleen monenlaisilla tarinoilla ja muisteluksilla ja tuloksena on laaja paketti runoa ja proosaa. Mitä lämpimimmin lehteä voi suositella käärittäväksi joulupakettiin jokaiselle pälkjärveläistaustaiselle ja Karjalasta kiinnostuneelle. 

Lehteä on saatavilla pitäjäseuran marras- ja joulukuun tapaamisissa Helsingissä ja Joensuussa, ja myöhemmin sitä saa myös muissa tapaamisissa ja tilaamalla sihteeriltä. 

Lehti on 84-sivuinen ja sen hinta on 8 euroa plus mahdolliset postimaksut. Tilauksia ottavat vastaan pitäjäseuran sihteeri Maija Närhi (p. 0400 588 490 ja email: maija.narhi@telemail.fi) ja Kirsti Sälli (p. 044 045 0383 ja email: kirsti.salli@gmail.com).