Tervehdyspuhe seuran 70-vuotisjuhlilla 7.7.2019


Puheenjohtaja Jouni Mönkkönen


Arvoisat kutsuvieraat, hyvät heimoveljet ja sisaret!


Elettiin maaliskuuta 1939 Pälkjärven Anonniemen Heposelällä Väisäsen tilalla: päivää aikaisemmin oli tullut evakuointikäsky, mummoni Anna Miina Väisänen näki enneunen - valkea iso lintu laskeutui talon pihalle - olisiko evakuointi peruttu? Naapurin muori tuli käymään - "elä hupsi, se tietää kuolemaa”. Ukkini Otto Väisänen lähti teurastamaan pieniä vasikoita navettaan, jolloin hän sai sydänkohtauksen ja kuoli. Ukki peiteltiin isoilla fiikuksenlehdillä tuvan vieressä olleen vieraskammariin pöydälle jäähyväisiä varten – niin kuin tapana tuolloin oli.

Seuraavana päivänä lähdettiin hevosella evakkoon nuorimpien tyttärien kanssa, joista nuorin oli viiden vanha äitini Anja. Vanhimmat tyttäret olivat jo viemässä karjaa edellä. Kaksi poikaa - Martti ja Onni - olivat sodassa. Ukkini oli viety kaatuneiden sotilaiden mukana Tohmajärvelle, josta kaksi vanhinta tytärtä löysivät isänsä kaatuneiden joukosta ja hautasivat hänet Tohmajärvelle.

Tämä kaunis pieni pitäjä jäi jatkosodan jälkeen solmitussa rauhansopimuksessa lähes kokonaan Neuvostoliiton alueelle, vain noin 17 km2:n alue liitettiin Tohmajärven kuntaan. Äskeisen sukumme tarinan tavoin kaikki Pälkjärvellä asuneet ihmiset joutuivat jättämään sodan jälkeen kotinsa ja kaikki muut elämänpiiriinsä kuuluneet asiat. Rauhansopimuksen myötä ne jäivät lopullisesti suljetun rajan taakse. Jäljelle jäi aluksi menetyksen tuska, joka myöhemmin laantui muistoiksi ja pohjattomaksi kaipuuksi.

Vuonna 1949 päätti aktiivisten pälkjärveläisten evakkojen ryhmä perustaa ankeiden sotakokemusten ja menetetyn kotiseudun kaipuun siivittämänä yhdistyksen. Tuon yhdistyksen tarkoituksena oli toimia entisen Pälkjärven kunnan alueella asuneiden keskinäisenä yhdyssiteenä, koota ja tallettaa synnyinseudun historiaan liittyviä kulttuuriarvoja ja muutoinkin vaalia kotiseudun muistoja ja perinteitä. Tämä kauaskantoinen päätös elää ja voi hyvin meidän kaikkien nykyisten pitäjäseuralaisten toimesta.

Hyvät pälkjärveläisen suurperheen jäsenet ja meidän vieraamme!

Olemme nyt kokoontuneet viettänyt tämän yhteisen päivänsankarimme 70-vuotissyntymäpäiviä. Päivänsankarimme ei halunnut tehdä tästä päivästä mitään ”pönötysjuhlaa” vaan iloisen, vapaamuotoisen karjalaisen päivätsyn, jossa kaikki tuntevat viihtyvän ja nauttivan toinen toisensa seurasta sekä hyvästä ohjelmasta ja tarjoiluista. Ja koska hän ei myöskään halua tehdä itsestään mitään numeroa, niin hän pyysi minua tarinoimaan puolestaan näin juhlapäivän aluksi. Joten olette kaikki erittäin lämpimästi tervetulleita tähän syntymäpäiväjuhlaan – meidän kaikkien yhteiseen juhlaan!

Päivänsankari ei halunnut kuulla tänään itsestään mitään kertaalleen uudelleen kirjoitettua historiikkia, koska hänen mielestä hänen tarinansa on niin hyvin vuosien saatossa ylöskirjoitettu, että on parempi antaa jokaisen perheenjäsenemme kohdata ja tuntea juhlan kohde omalla tavallaan ja tyylillään. Ja kulkeehan pala pälkjärveläistä menneisyyttä meissä aina mukanamme.

Tunteeko juhlakalumme itsensä vanhaksi - no ei varmuudella tunne. Mielestään hän elää elämänsä parhaita vuosia ja hänestä on hienoa katsoa, kun uusia jäseniä liittyy perheeseemme joka vuosi. Erityisen ilahduttavaa hänestä oli mm. tämän kevään Valkovuokkomatkalla ollut ennätyksellinen osallistujamäärä, joista suuri joukko vieläpä ensikertalaisia. Hommasipa hän äskettäin Specsaversiltä uudet lukulasitkin, jotta pystyisi lukemaan upeista Pälkjärveläinen-lehdistä kaikki jutut yhä tarkemmin ja paremmin.

No toki suruakin mahtuu hänen elämäänsä, ihan niin kuin kaikissa muissakin perheissä, onhan monen hänen Pälkjärveä kaipaavan ja Karjalaa rakastavan läheisensä sydän sammunut myös tämänkin vuoden aikana. Päivänsankarimme haluaakin tämän juhlamme toimivan kunnianosoituksena myös heille.

Nuoria hän haluaisi tavata nykyistä paljon enemmän mutta ei hän huolissaan ole: nuorisoa kiinnostaa oman aikansa ”vemputukset” ja kunhan he ikääntyvät ja asettuvat aloilleen, niin sitten he kyllä haikailevat kuulemma hänenkin peräänsä kuulemaan tarinoita ja kertomuksia pälkjärveläisistä juuristaan. Kuitenkin hän pyysi näin juhlapäivänään minua muistuttaa meitä kaikkia Veteraanin iltahuuto -laulua mukaellen: ”Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa. Lapset ja lastemme lapset - teidän nyt vuoronne on. Muistakaa, meille kallis ol' maa.”

Päivänsankarilla on pitkin vuosia ollut apunaan joukko hyvin ahkeria immeisiä, joita hän pyysi tässä juhlassa erityisesti kiittämään. Hänen mukaansa elo olisi ollut tosi kehnoa, ellei jopa mahdotonta ilman heitä. Nykyisistä toimijoista hän halusi nimeltä mainita Maijan, Anjan, Kaarinan, Mikon, Jaakon, Kirstin, Lissun, Paavon, Irman, Pirkon, Piian, Unton, Erkin, Keijon, Hilkan, Mirjan, Ailan, Antin, Riitan, Hannun ja Reinon. Hän pyysi myös antamaan 70-vuotiaalle anteeksi, jos hän unohti mainita jonkun nimen, sillä nimimuistin hän totesi joskus hieman hakevan itseään.

Itse kävin keväällä päivänsankarimme kanssa pienen - niin kuin hienosti sanotaan - kehityskeskustelun, jossa ilmoitin, että kun olen nyt toiminut perhekokouksemme puheenhoitajana 10 vuotta, niin minusta olisi aika antaa tilaa uusille ajatuksille ja toimintatavoille. Juttelumme jälkeen päivänsankarimme ymmärsi hyvin tämän tahtotilani ja niinpä saimme äsken päättyneessä perhekokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Satu-Sisko Elorannan. Hän on muuten ensimmäinen nainen kautta historian tässä tehtävässä!  Omasta puolestani kiitän kaikkia teitä, jotka olette tukeneet ja edesauttaneet minua vuosien saatossa tämän perheyhteisömme eri tehtävissä ja toivotan Satu-Siskolle sekä koko juhlivalle perheyhteisöllemme supsikasta tulevaisuutta! Kyllä tämän juhlakalun kanssa hyvin toimeen tulee!

Nyt näyttää päivänsankari kurtistelevan kulmiaan jo siihen malliin alahan poika lopetella puhettas, joten toivotan teidät kaikki vielä kerran sydämellisesti tervetulleiksi tähän meidän yhteiseen perhejuhlaan. On hienoa, että muutamat vieraat ja perheenjäsenemme ovat pyytäneet ennakkoon mahdollisuuden saada laulaa, lausua ja puhua päivänsankarille, joten ruvetaanpa heti kohta ruokailemaan, sillä onhan se ”täyvellä vatsalla mukavampi näläkästä jututtaa” – niin kuin sanotaan.

Päivänsankarimme haluaa lopuksi jättää sydämiinne soimaan erään meille kaikille hyvin tutun laulun sanat, jotka ovat sopineet hänen mielestään hänen elämäänsä parhaiten: ”Sinne, sinne kaipaan ain missä kerran kehdon sain. Pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan.”

Olette kaikki lämpimästi tervetulleita tähän juhlaan!