2/2019

 

PÄLKJÄRVEN PITÄJÄSEURA RY                        

JÄSENKIRJE 2/2019,  23.5.2019

Teljotie 8

80160 JOENSUU                                                   

 

Hyvät Ystävät lähellä ja kaukana!

 

”Kevät se pulppuaa purona puitten alla, se livertää leivona taivahalla. Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen, se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.”

Viime viikonlopun aikana sai konkarikävijöiden lisäksi moni valkovuokkomatkamme ensikertalainen astella Pälkjärven metsissä ja pelloilla, vanhempiensa ja esivanhempiensa kotitanhuvilla. ”On Karjalan maa paikka kaukainen, josta ukkini kertoili illoin. On Karjalan maa uni lapsuuden, missä haaveissa seikkailin silloin” (laulusta Karjalan lapsia). Ihanat muistot siivittäkööt kesäänne, kiitos kaikille kun olitte mukana!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta pitäjäseuramme perustamisesta. Juhlistamme toimintavuottamme monilla eri tilaisuuksilla ja matkoilla. Päätapahtumamme on sunnuntaina 7.7. Joensuussa Kimmelissä pidettävä 70-vuotisjuhla ja vuosikokous, johon odotamme runsasta osanottoa. Kokoamme heimolaiset silloin yhteen ruokailemaan, nauttimaan hyvästä ohjelmasta sekä viihtymään leppoisasti hyvässä seurassa.

Juhlapäivä 7.7. aloitetaan klo 9.00 kunniakäynneillä Raja- ja laatokankarjalaisten sekä Karjalaan jääneiden sankarivainajien muistomerkeillä, Rauhankatu 4, Joensuu.

Pälkjärven pitäjäseuran sääntömääräinen vuosikokous pidetään 7.7.2019 klo 12 alkaen hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu. Tervetuloa päättämään uuden vuosikymmenen suuntaviivoista!

Pitäjäseuramme 70-vuotisjuhla 7.7. alkaa klo 13.00 hotelli Kimmelissä. Juhlapuheen pitää Pirkko Sallinen-Gimpl, Jaana Pöllänen laulaa ja saatte nauttia kuoron esittämänä laulunäytelmästä. Juhlaruokailu alkaa tervehdyssanojen ja lauluesityksen jälkeen. Ohjelman etenemisen näet kutsusta. Tilaisuuden päätteeksi nautitaan juhlakahvit, jää suu makiaksi. Tervetuloa juhlimaan ja osallistumaan!

Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan juhlaamme 20.6.2019 mennessä Maija Närhelle p. 0400 588 490 tai s.postilla maija.narhi@telemail.fi. Osanottomaksu on 20 €/henkilö (ruokailun hinta on 36 €/hlö, mutta seura maksaa erotuksen 16 €/hlö). Osanottomaksu maksetaan Pälkjärven pitäjäseuran tilille FI30 5770 0520 0298 82 viitetiedolla Juhlaruokailu.

Kesäjuhlassa on myytävänä uusin Pälkjärveläinen-lehti 22/2019, myös aikaisempia numeroita on juhlassa saatavana. Myynnissä on muitakin painotuotteitamme, pitäjämukeja 20 €/kpl ja huippuhyviä juhlavuoden kyniä 3 €/kpl (tilattu 600 kpl, jäljellä 170 kpl). Vaikka kyseessä on merkittävä vuosijuhla, on meillä arpoja myytävänä, kokoamme juhlan rahoituksen pienistä ”puroista”. Arpajaisvoittojakin saa tuoda!

Maaningan kirkolla on pitäjäseuramme muistolaatan paljastustilaisuus su 4.8.2019 klo 10 alkavan Jumalanpalveluksen jälkeen. Pälkjärveläiset evakuoitiin talvisodan jälkeen Maaningalle. 1940-luvun alkupuolella noin 50 evakkoa sai viimeisen leposijansa Maaningalla. Laatta tulee heidän ja myöhempinä vuosikymmeninä Maaningalle haudattujen pälkjärveläisten muistoksi. Lähdethän mukaan!

Muistolaatan tekstiksi tulee:

Talvisodan jälkeen Maaningalle sijoitettujen ja tänne

haudattujen pälkjärveläisten evakkojen muistoa kunnioittaen

Pälkjärven pitäjäseura ry

Matkan 4.8. aikataulu ja reitti: Joensuu/matkailupys. klo 7.00, Eväskontti 7.05 ja Ylämylly 7.15. Kuopiontien varrelta pääset kyytiin ilmoittamastasi kohdasta. Matka maksaa 50 €/henkilö ja siihen kuuluu kuljetus, ruokailu ja Maaningan kiertoajelua. Ilmoittautumiset 17.7.2019 mennessä Maija Närhelle.

Haapsalu-Vormsi juhlamatkalle 2.-5.9.2019 on muutama paikka vielä vapaana. Matkan aikana tutustutaan Haapsalun nähtävyyksiin ja yksi päivä vietetään Vormsin saarella Timo ja Marja Leskisen vieraana sekä tutustutaan heidän opastuksellaan saaren nähtävyyksiin. Matka maksaa 292€/2hh ja 352/1hh, hintaan sisältyy majoitus hotelli-kylpylä Laineessa, matkat, kiertoajelut, aamiaiset, päivälliset ja lauttamaksut. Lähtö Joensuusta 2.9. klo 2.20/Prisman parkkipaikka, matkailupys. 2.30, Ylämylly/Shell 2.40 ja Länsi-satama klo 9.30. Ilmoittautumiset Maija Närhelle, joka antaa myös matkaan liittyviä tarkempia tietoja.

Perinteiset Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään tänä suvena Hämeenlinnassa 14.–16.6.2019. Juhlaan ovat kaikki tervetulleita niin kantasuomalaiset sukujuuret omaavat kuin karjalaisetkin. Juhlat ovat mainio näyteikkuna karjalaisuuteen. Iloinen puheenkalkatus, kohtaamiset, karjalainen tori, näyttelyt, avajais- ja päiväjuhla sekä juhlakulkue. Ohjelmatarjontaa on kaiken ikäisille. Karjalan Kunnaat -jäsenlehdessä (16.5.) on tarkat tiedot kaikista juhlaan liittyvistä tapahtumista. Tulethan mukaan!

Syyskauden tarinaillat Joensuussa klo 18.15 alkaen, os. Yläsatamakatu 7 B II krs.

- 9.10. opettaja Matti Kallio/ilomantsilaiset Pälkjärven takaisinvaltauksessa

- 13.11. aihe ilmoitetaan myöhemmin.

Pääkaupunkiseudun pälkjärveläisten tapaamiset Karjalatalon Laatokka-salissa II krs. klo 12 alkaen os. Käpylänkuja 1, Helsinki, seuraavan ohjelman ja aikataulun mukaisesti:

- 5.10. Soi lehdossa laulanta satakielen – Iltapäivä vanhojen venäläisromanssien parissa. Musiikkitoimittaja Tero Heinänen kertoo ja soittaa levyjä

- 30.11. yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volasen aiheena on ”Itsenäisen Suomen synty ja Karjala”.

Pääkaupunkiseudun pälkjärveläisten teatterimatka Nokialle la 20.7.2019. Matkan aikataulu: lähtö Kiasman pysäkiltä klo 9.00, ruokailu Tampere-talon Tuhto-ravintolassa klo 12.00. Ennen teatteriesitystä pieni Nokian kiertoajelu Tuomo Nenosen opastamana. Nokian kesäteatterin esitys Vuoksen laulu alkaa klo 15. Matkan hinta on lähtijämäärästä riippuen 75€/hlö, jos lähtijöitä 25 henkilöä, ja 79€/hlö, jos lähtijöitä 20 henkilöä. Hintaan sisältyy kuljetus, ruokailu ja teatterilippu. Sitovat ilmoittautumiset 28.6. mennessä Pirkko Niemelle p. 050 370 0812 tai s-posti: pirkko.niemi0@saunalahti.fi. Tervetuloa mukaan!

Ilolla voimme kertoa, että uusiksi jäseniksemme ovat liittyneet: Pekka Jakobsson ja Taisto Jakobsson Kajaanista, Pirkko Kuivalainen Tuupovaarasta, Heikki Martikainen Kiteeltä ja Mikko Pesonen Anjalankoskelta. Olette lämpimin halauksin tervetulleita karjalaiseen suurperheeseemme!

Moni on jo huolestuneena kysellyt jäsenmaksun tilisiirtoa, tässä se kirjeen mukana nyt tulee. Jäsenmaksu on 30€ jäseneltä ja 15€ kannatusjäseneltä (maksaa Karjalan Liiton jäsenmaksun toisen seuran kautta). Huom. Jos osoitteesi tai s-postiosoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä heti sihteerille, kiitos!

”Olkaamme kiitollisia ihmisille, jotka tekevät meidät onnellisiksi, sillä he ovat hurmaavia puutarhureita, jotka saavat sielumme kukoistamaan”. –Marcel Proustin ajatukseen yhtyen olkaamme puutarhureita toisillemme. Ihanaa kesän aikaa teille kaikille, tervetuloa juhlimaan ja matkoillemme.

 

Jouni Mönkkönen                                                                             Maija Närhi

puheenjohtaja                                                                                   sihteeri

jouni.monkkonen@kiinteistokaksikko.fi                                     maija.narhi@telemail.fi

puh. 0500 276 696                                                                            puh. 0400 588 490