Seppo Sarlundin puhe Joensuussa 12.7.2015


Lehdistöneuvos Seppo Sarlund

Raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä 12.7.2015

Seuran kesäjuhlapäivä alkoi perinteisellä kunniakäynnillä raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä. Tilaisuuteen osallistui 27 henkeä. Oikean puoleisessa kuvassa vas. seuran puheenjohtaja Jouni Mönkkönen ja sihteeri Maija Närhi. Keskellä tilaisuuden puhuja Seppo Sarlund. Kuvat Lissu Kaivolehto.

Olemme nyt meille pyhällä paikalla.

Ihmiselle pyhyys merkitsee aina jotain suurempaa, kunnioitettavampaa ja selittämättömämpää tilaa kuin missä itse olemme.
 
Kunnioitamme niitä ihmisiä, lähimmäisiämme, jotka ovat uhranneet elämänsä puolestamme.
 
Meillä on heistä muistoja, tietoja, todellisia ja  kuviteltuja. On myös omia muistoja, joiden kanssa elämme, iloitsemme ja suremme.
 
Tämä muistomerkki on meille kaikille yhteinen pyhä paikka.
 
Jokaisella meillä on omat suuret tahi pienet ilot ja surut, mutta myös yhteisiä iloja ja suruja. Yhdessä me kaipaamme myös niitä lähimmäisiämme ja kanssaihmisiä, joiden  maallinen maja on jäänyt rajan toiselle puolelle Karjalaa ja niitä, jotka ovat antaneet kaikkensa, oman elämänsä kotinsa ja isänmaansa puolesta.
 
Aina Joensuussa käydessäni tuon tänne kukan Martille, veljelleni, joka siunattiin Pälkjärven sankarihautausmaalla kesällä 1944 yhtenä viimeisistä. Kentälle jääneenä. 
 
Tähän aikaan vuodesta hänen kirjeissään rintamalta oli huoli siitä, miten heinät on saatu tehdyksi. Muistipa hän nuorinta veljeäänkin, minua, ja iloitsi, että hampaita on alkanut ilmestyä. ”Sittenhän se saapi kohta leivästä urakan” kirjoitti isoveli. Mutta suomalaiseen kunnon tapaan kaipasi hän rintamalla myös oikeudenmukaisuutta, kun kalasti esimiehilleen, jotka eivät kuitenkaan täydentäneet näillä kaloilla lainkaan sotamiestensä ruoka-annoksia.
 
En ihmettele lainkaan, että sinä heinäkuisena iltana 71 vuotta sitten, kun tieto Martin kuolemasta Pälksaareen tuli, ainoan kerran lehmät jäivät lypsämättä.
 
Se evakkomatkat  kulkenut äitini käsilaukku, jossa hän säilytti Martin kirjeitä, tiedon hänen kaatumisestaan ja taistelutoverien muistoja – kunniaa tehden - on myös pyhä esine, suvun kalleus, suvun  raskaimmat hetket.
 
Sodan jälkeen Suomi on rakennettu mallimaaksi, rauhan ja yhteistyön hengessä. Ja sellaisena meillä on myös tulevaisuus.
 
Karjalainen yhteishenki elää voimakkaana meidän pälkjärveläisten, siellä eläneiden ja heidän jälkeläistensä, yhteisissä tapaamisissa. Samalla kun annamme arvon sille työlle, jolla esi-isämme loivat pohjan  menestyvälle Suomelle, meidän velvollisuutemme on kehittää sitä parhaimpien perinteittemme  ja yhteiselon pohjalta.
 
Elimellinen osa tätä kaikkea on se historiallinen jatkuvuus, joka yhdistää menneet sukupolvet, tämän päivän ja tulevaisuuden . Kaiken perusta  on rauhanomainen arkipäiväinen työmme, joka on jokaisen kansalaisen paras vastaus sotilaan  tervehdykseen, ”kunniaa tehden”  kaatuneen omaisille. Kunniaa tehden.
 
Pälkjärveläiset ovat hoitaneet oman osansa kansamme raskaina päivinä. Kiitos Teille, tänne kiveen hakatut.

Vas. Maija Närhi ja Seppo Sarlund laskivat kukat raja- ja laatokankarjalaisten muistomerkillä pälkjärveläisten sankarivainajien muistolle. Oik. Kukkien lasku Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Kuvat Lissu Kaivolehto.