Ismo Björn: Sortavala suomalaisin silmin

Dos. Ismo Björn -  Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos

Esitelmä Pälkjärven pitäjäseuran tarinaillassa Joensuussa 11.2.2015

 

Sortavala suomalaisin silmin

"Sortavala on elävä kaupunkirakentamisen museo, laajimmin säilynyt suomalaisten ennen sotia rakentama kaupunkimiljöö”, arvioi Sortavalaa arkkitehti Martti I. Jaatinen.  “Sortavalan torilla myivät venäjää ja karjalaa puhuvat partasuut suoraan kärryistä uskomattoman hyvää jäistä hapankaalia," muisteli lapsuuskaupunkiaan Lasse Pöysti. "Kesäviikonloppuisin isä kävi pelaamassa tennistä Vakkosalmen tenniskentällä. Pelin jälkeen istuimme aina Lotta-kahvilassa ja nautimme jotain hyvää" kirjoitti kotikaupungistaan Olli Rasilainen.

Näissä kolmessa katkelmassa tulee esille keskeisimmät suomalaisten tulkinnat Sortavalasta. Sortavalassa on jotain mennyttä.  Sortavala on museo. Sortavala on menetettyä. Sortavala oli suomalaista Karjalaa. Se oli Suomen ja Venäjän välissä.

Joensuun Carelicumissa olevassa pienoismallissa Sortavala näyttäytyy sellaisena kuin suomalaiset sen haluavat muistaa. Kaupungissa on kesä 1939. Pienoismallista aistii kiireettömyyden. Purjevene lipuu Laatokalta satamaan. Juna tulee asemalle. Torin laidalla, entisen Mustalaispusikon kohdalla vuokra-autorivistö odottaa ajoa, mutta torilla käydään kauppa. Ihmisiä on urheilukentällä. Läppäjärvellä Supisen sahan edessä kelluu tukkilautta. Kadut ovat tasaisia ja hyvin hoidettuja. Karjalankatu asfaltoitiin kesällä 1939. Likaa ja roskia ei pienoismallin kaupungissa näy. Sortavalan puiset viemärit laskivat suoraan Laatokkaan. Kaupungin rantavedet olivat saastuneet jo 1900-luvun alussa. Laatokan veden juomista oli vältettävä lavantautivaaran vuoksi. Kymölän torin kaivon vesi oli likaista. Puhdas juomavesi johdettiin kaupunkiin kuuden kilometrin päästä Helmijärvestä.  Helmijärven pinta oli 62 metriä kaupunkia korkeammalla, joten järvi oli luonnollinen vesitorni, josta vesi valui Kuhavuorella olevaan säiliöön. Vesi oli kuulemma niin hyvää, että se maistui melkein makealta. Tuhkalammen rannoilla on pienoismallin mukaan vihreää. Lampi oli kasvamassa umpeen. "Matalassa ja liejuisessa Tuhkalammessa kurnutti miljoona sammakkoa”, muisteli Lasse Pöysti.

Sortavala säilyi toisessa maailmasodassa suurtuholta. Talvisodassa venäläiset pommittivat Sortavalaa. Helmikuun 2. päivän pommituksissa tuhoutuivat mm. luterilainen kirkko.  Karjalan silta sai osuman ja Sortavalan asema paloi. Suomalaiset valtasivat Sortavalan takaisin 15.8.1941. Venäläiset sytyttivät perääntyessään kaupungin koillisosan tuleen. Palo pysähtyi vanhaan puistokatuun, joka vuoden 1860 Edelfeltin kaavan mukaan oli istutettu pysäyttämään kaupunkipaloja. Jatkosodan aikana kaupunkia korjattiin ja Karjalan silta yhdisti jälleen kaupunginosat toisiinsa.

Suomen armeija jätti kaupungin 23.9.1944.

Kun Venäjän rajat avautuivat suomalaisille 1990-luvulla, Karjalaan matkasivat kivijalkaturistit, avustustyöntekijät, lähetyssaarnaajat, trokarit, hämäräperäiset liikemiehet, yliopistotutkijat. Syntyi uusi karjala-aalto. Kolmatta vuosikymmentä on tuosta kulunut, mutta Karjala oli edelleen Eldorado ja suomalaista nostalgiaa. Karjala on jotain muuta kuin Eurooppaa. Se on mystiikkaa, tunnetta ja perinnettä. Siellä ne ovat - satojen mummoloiden rauniot.

Sortavalan rakennuksia, katuja ja puistoja ihaillaan Suomesta jo kadonneen puukaupunki-idyllin kaihoisin katsein. Rappioromantiikan ihailun rinnalla pohdiskellaan niitä seurauksia, joita Sortavalalle olisi koitunut, jos se olisi jäänyt Suomen haltuun. Kehittyvässä Sortavalassa olisi mahdollista välttää Suomessa tehdyt virheet, jos Sortavalaa nyt rakennettaisiin suomalaisten toiveiden mukaan suomalaiseksi puukaupungiksi.

Kansallinen kivikaupunki


Suomalaisten muistot Sortavalasta perustuvat 1930-luvun ja sotavuosien Sortavalaan. Seurahuone ja Itä-Karjala hohtivat valkoista funkista Vakkolahden molemmin puolin. Sortavala oli valkoinen myös kulttuurisessa mielessä. Opettajaseminaari muokkasi ja levitti kansallista karjalaisuutta. Kaupunki oli valkoinen lisäksi poliittisesti. Raja kaupungin ja esikaupunkien välillä oli jyrkkä. Kokoomuslaista opettajien ja kaupan kaupunkia ympäröivät sosialidemokraatteja ja kommunisteja äänestävien teollisuustyöläisten esikaupungit ja niitä puolestaan maanviljelyksestä ja kalastuksesta elävä maalaisliittolainen Sortavalan maalaiskunta.  Kokoomusta kaupungissa äänesti 54 %, mutta maaseudulla kokoomuksen kannatus oli vain 5 %. Maaseudulla maalaisliitto keräsi 59 % äänistä, kaupungissa se sai äänistä vain 3 %.

Esikaupunkialueita ja niiden vasemmistolaisia asukkaita ongelmineen ei haluttu puistojen kaupunkiin. Kaupunki hyötyi esikaupungeista myymällä niihin sähköä ja vettä. Laatokan valkea kaupunki haluttiin pitää valkoisena ja siinä onnistuttiin.  Päätös esikaupunkien liittämisestä kaupunkialueeseen tehtiin vasta vuonna 1944.

Sortavala, sellaisena kuin suolamaiset sen muistavat, oli lopulta varsin nuori. Kaupunkikuvan nopea muutos alkoi 1900-luvun alussa. Vanhankaupungin puutalot purettiin 1920-luvulla. Vanha Sortavala oli ollut yhtenäisten puutalokortteleiden täyttämä pieni puukaupunki. Ainoastaan kaksikerroksinen sotaväen viljamakasiini (1787) oli kivestä. Vuoden 1838 vahvistettu asemakaava toi Sortavalaan Suomessa yleisesti omaksutun empiren säännönmukaisen ruudukkokaavan. Uusi asemakaava oli 45 asteen kulmassa vanhaan kaupunkiin nähden.. Vanhan lähes 300-vuotiaan kaavan sata pikkutonttia saivat väistyä parinkymmenen uuden kivitalokorttelin tieltä. Rakennusten suunnittelijat tulivat Helsingistä ja Viipurista ja tyylisuunnat vaihtelivat kansallisromantiikasta funkikseen. Vakkosalmen ylittävä 200 metriä pitkä Karjalan sillan valmistuttua (1931) vanha jalankulkusilta eli Pitkäsilta madallettiin ja siitä tehtiin moottorivenelaituri. Vanhan kaupungin alue, joka kolmensadan vuoden ajan oli ollut Sortavalan liikekeskus, pidentyi Karjalankadun suuntaan.

Karjalankatu oli yhtä suurta rakennustyömaata vuodet 1937-1939. Kadun varsille nousi suuria kerrostaloja. Arkkitehti Erkki Huttusen laajennuksessa Seurahuone, entinen Jerusalemiksikin kutsuttu rakennus, sai tunnetun valkoisen funkisjulkisivun ja juhlasalisiiven.  Siitä tuli kaupungin valistustalo, Vakkohovi. Talossa oli juhlasali näyttämöineen, tilat kirjastolle ja kansatieteelliselle museolle. Museon esineistön perustan muodosti rakennusmestari Uuno Korhosen kokoelma.

Seurahuone sai kilpailijan, kun Aarne Savelan suunnittelema Osuusliike Itä-Karjalan toimitalo valmistui Karjalansillan toiseen päähän. Itä-Karjalan rinnalla kadun toisella puolen oli Y. A. Waskisen piirtämä keskuskansakoulu. Uno Ullbergin suunnittelema funkistyylinen linja-autoasema valmistui 1935.

Sortavala halutaan muistaa myös puistojen kaupunkina. Puistomaine oli pitkälti Sortavalan kauppiaitten, käsityöläisten ja sivistyneistön perustaman, viinan myynnistä ja anniskelusta vastaavan Sortavalan Anniskelu Oy (1876) ansiota. Sortavalassa viinan hinta oli moninkertainen muuhun Suomeen verrattuna. Vakkosalmen puiston rakentaminen oli alkanut 1870, mutta vasta viinanmyyntivaroilla puisto kasvoi kukoistukseen. Puiston portilta johti koivukuja juhlakentälle, jonka laidalla oli musiikkipaviljonki. Vastapäätä oli katsomo, joka kohosi kohti Kuhavuoren kallioseinää. Kallio toimi oivana äänitaustana. Puistossa oli kuusten katveessa museona palveleva savupirtti, kahvila ja tenniskenttä. Puiston takana Airanteenjärvi. Kuhavuorella oli näkötorni.

Teollisuuden myötä Sortavala kasvoi nopeasti. Uusia asukkaita tuli läheiseltä maaseudulta. Muuttajat asettuivat kaupungin liepeille maalaiskunnan puolelle, jossa oli maata tarjolla. Varsinaisen Sortavalan kaupungin ympärille syntyi kuusi esikaupunkitaajamaa. Niiden väkiluku kohosi viiteen tuhanteen. Lahdenkylä alkoi muodostua 1800-luvun lopulla. Seminaarin ja rautatieaseman tultua Vakkolahden eteläpuolelle laajeni kaupunkiasutus sinne. Näin syntyivät Kymölän ja Airanteen kaupunginosat sekä Genezin, Mansikkamäen, Rauskun ja Hyöppisenpellon esikaupungit. Airanteen puistokadun varrella oli kokonainen yhdyskunta seminaarin opettajien kahden perheen taloja. Ne kaikki oli rakennettu samoin piirustuksin. Vakkojoen rannalle syntyivät Vakkosalmen ja Tuhkalan esikaupungit ja niistä koilliseen Puikkola, Sortavalan suurin esikaupunkitaajama.

Sortavalasta rakennettiin puistojen ja kalevalaisen kulttuurin kaupunkia. Rautatien valmistumisen jälkeen kaupunki muuttui matkailu-, kokous- ja juhlakaupungiksi. Kaupungissa järjestettiin laulujuhlien lisäksi kansakoulunopettajien kokous, lottapäivät, kauppiaiden kokous ja maatalousnäyttely. Kokousten yhteydessä tuhannet osanottajat tekivät vierailun Valamoon. Kongressikaupungin maine lisäsi matkailua - kuppaa esiintyi Sortavalassa neljä kertaa enemmän kuin muualla Viipurin läänissä. Sortavalaa markkinoitiin porttina ortodoksiseen Valamoon ja runojen Raja-Karjalaan, jossa kerrottiin vielä elävän Kalevalan laulumaiden kulttuurin.

Kansallisromantiikka näkyi selkeänä kadunnimistössä. Kymölän puolen kadunnimistö otettiin suoraan Kalevalasta. Kymölään vedettiin Tapiolan-, Kalevan-, Kullervon-, Sariolan-, Ilmarin-, Vellamon-, Untamon-, Sammon- ja Väinämöisenkadut.

Sortavalan 300-vuotisjuhlien merkiksi 1932 poistettiin kaikki venäläisperäiset nimet, mutta paikalleen saivat jäädä uudempaan ruutukaavaan nähden vinot kaupungin ruotsalaisajan perustamiseen viittaavat Brahen-, Turun- ja Kristiinankadut. Nikolainkadusta tuli Karjalankatu, Pietari Paavalinkadusta Valamonkatu, Aleksanterinkadusta Koulukatu, nykyinen Gagarininkatu, Konstantininkadusta Jänneksenkatu. Eteläinen Rantakatu muuttui sataman rakentamisen myötä Kirkkoniemenkaduksi. Nimien muuttaminen aiheutti närää vanhoissa sortavalalaisissa. Vanha monikulttuurinen kauppa- ja hallintosivistyneistö vastusti kansallishenkisen nuoren polven rajanvetoa venäläisyyteen.

Sortavala oli ollut saksankielinen ja ruotsinkielinen. Kaupungin 1788 perustettu alempi kansakoulu oli saksankielinen. Näytelmät esitettiin joko saksaksi tai ruotsiksi. Ensimmäinen suomenkielinen näytelmä esitettiin 1850. Se oli Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjä.
Rautatien merkitys oli ratkaiseva, kun Sortavala sidottiin osaksi kansallista ja valtiollista yhteyttä. Rautatien myötä alkoi kaupungin kasvu. Heti rautatien saannin jälkeen alkoi kaupungin voimakas kehitys.

Lavakarjalaisuuden keskus


Ortodoksisen kirkon ansiosta Sortavala oli ainutlaatuinen Suomen pikkukaupunkien joukossa. Lähes joka kymmenes asukas oli ortodoksi. Ortodoksinen kirkko näkyi ja kuului. Ortodoksipappi ja Valamon munkki olivat olennainen osa Sortavalan katukuvaa. Sortavalasta tehtiin Suomen ortodoksisen kirkkokunnan virallinen keskus, koska se oli suomenkielisen ortodoksisen maaseudun keskellä. Myös suomenkielinen ortodoksinen pappisseminaari perustettiin Sortavalaan - ei Viipuriin, voimakkaaseen venäläisortodoksian keskukseen.

Ortodoksisen kirkon ohella suojeluskunta ja lotat olivat toinen näkyvä osa Sortavalaa. Suojeluskunta piti jatkuvasti harjoituksia. Sortavalan suojeluskuntatalo Laatokan linna valmistui 1930. Arkkitehti Ole Gripenberg käytti suunnitelman pohjana aiempaa suojeluskuntalinnaansa, Joensuun suojeluskunnan Pielisjoen linnaa. Rannikkotykistörykmentti 3:n esikunta. Kasinhännän lentoasema.

Sortavalan kaupunki markkinoi matkailua näyttävästi. Kolmikulman puisto Karjalankadun, Brahenkadun ja Raatihuoneenkadun välissä oli kaupungin keskeisellä paikalla. Sinne tilattiin Alpo Sailolta runonlaulajapatsas. Esikuvana oli Petri Shemeikka eli Myssyvaaran Petri. Se paljastettiin Kalevalan riemuvuoden laulujuhlien yhteydessä 1935.  Sortavala oli portti runonlaulajien äärelle. Rajakarjalaisuus esitettiin kaupungissa lavakarjalaisuutena. Karjalaiset runonlaulajat, itkuvirsien esittäjät ja kanteleensoittajat nostettiin näyttämölle. Sortavalasta suunniteltiin kalevalaista matkailunähtävyyttä. Suuret kalevalaiset juhlat oli tarkoitus pitää joka toinen vuosi. Ehdotettiin, että kasvatettaisiin joku ammatti-Väinämöiseksi. Joku toinen kasvaisi Lemminkäiseksi. Aino saisi tehdä myös tavallisia töitä, mutta tarvittaessa hänen olisi aina tarpeen tullen oltava valmis Ainon rooliin. Sortavalan kalevalaisnäytännöt houkuttelisivat suunnitelman mukaan matkustajia kaikkialta maailmasta. Näin myös ulkomaalaiset voisivat tutustua suomalaiseen kansanelämään.  Suunnitelma ei toteutunut, mutta lähes yhä selkeänä Sortavalan lavakarjalaisuus näyttäytyi, kun suojärveläinen emäntä Ogoi Määränen lauloi runoja Sortavalan ulkomuseossa, Tohmajärven Petravaarasta tuodussa savupirtissä.

Sortavalan elinkeinotoiminta noudatteli Suomen yleistä suhdannekehitystä. Kaupan palvelut erikoistuivat ja vähitellen syntyi uusia suuria osakeyhtiömuotoisia yrityksiä. Sortavala sijaitsi keskeisellä paikalla, postireittien risteyksessä ja Laatokan laivareittien yhtymäkohdassa. Ensimmäinen Laatokan höyrylaiva Pietari Suuri alkoi liikennöidä Pietarin ja Sortavalan välillä 1850. Sortavala oli Laatokan Karjalan tietoliikennekeskus. Lennätinjohdot Sortavalaan vedettiin 1874. Puhelin tuli seuraavalla vuosikymmenellä (1888). Sortavalan paikallisradio lähetti vuodesta 1933  ohjelmaa Laatokan Karjalaan. Kirjapaino Sortavalaan oli saatu jo 1847.  Sortavalan kautta hallittiin koko Laatokan-Karjalaa.

Suomenkielinen Sortavalan seminaari oli yksi keino liittää karjalaiset Suomeen. Sijoituspäätöksessään Senaatti totesi, että kansallinen sivistys voisi yhdistää Karjalan eriuskoiset ja tehdä heidät tietoisiksi yhteisestä isänmaasta. Kymölän henki oli Karjalan valveuttamisen hengen lisäksi selkeän isänmaallista. Jyväskylän seminaari painotti oppimista, mutta Sortavalan seminaari kristillistä kasvatusta. Seminaarin ja lyseon opettajat ottivat osaa kunnallispolitiikkaan. Laatokka - sanomia Sortavalasta ja Itä-Karjalasta -lehti (1881) oli seminaarin opettajien aikaansaama. Opettajat pyrkivät myös lehden avulla juurruttamaan kansallista tietoisuutta rajaseudun asukkaiden mieliin.

Itä-Suomen radioasemasta kävivät kamppailua Joensuu ja Sortavala. Radiomasto pystytettiin Liikolan pellolle 1934. Sortavalan radion lähetyksiä voitiin seurata Outokummusta ja Varkaudesta saakka. Karjalaiset ja kalevalaiset aiheet olivat etusijalla radion toiminnassa. Radiossa esiteltiin runonlaulajia ja siellä vierailivat mm. itkuvirsien esittäjät Oksenja Mäkiselkä, Maria Ryymin ja Martta Kähmi. Heidän johdollaan kuulijat vietiin suomalaiseen alkuaikaan, Kalevalan valtakuntaan, jossa sadulla ja tarinalla oli elävä hahmo. Matjoi Plattonen ei Sortavalan radiossa ehtinyt esiintyä, mutta hänen Unkarin matkastaan riitti muistelemista. Kanteleensoittaja Antero Vornasen soittoa lähetettiin radioaalloilla Yhdysvaltoihin Sortavalan laulujuhlilta kesällä 1935. Radio vieraili runonlaulajien kotona, praasniekoilla, kalmistoissa, mutta myös kansanopistoissa, tehtaissa ja kalamatkoilla. Sortavalan radio aloitti pitäjäselostukset ensimmäisenä Suomessa. Radio esitteli myös ortodoksista kirkkoa ja Laatokan puolustusta, Joensuu tuli mukaan radiotoimintaan 1936 ja Joensuu sai oman lähettimen 1938. Ohjelmalautakunta tarkasti ja hyväksyi ohjelmapäällikön suunnittelemat ohjelmat.

Kokoomuslaisen Laatokan lisäksi Sortavalassa ehti ilmestyä 73 lyhyt- tai pitempiaikaista julkaisua. Sortavalassa painettiin 1920-luvulla Itä-Karjalan kysymykselle omistautunutta viikkolehti Vapaa Karjalaa Vienan ja Aunuksen Suomeen liittämisen hyväksi. Melkoinen osa Sortavalan lehdistä oli uskonnollisia. Aamun Koitto aloitti ilmestymisen 1896.

Sortavalan seminaarissa painotettiin liikunnan, erityisesti voimistelun merkitystä. Monipuolisuus oli tärkeää fyysisen kunnon ja työkyvyn ylläpitäjänä. Miesten voimisteluseura perustettiin 1895 ja naisten voimisteluseura 1898.  Sortavalan seminaarin voimistelunopettaja Bruno Zilliacus kantoi Finland-kylttiä Lontoon olympialaisissa 1908. Valinta ei ollut sattuma, sillä muutamaa vuotta aiemmin hänet oli valittu Suomen kauneimmaksi mieheksi. Sortavalalaisia urheiluseuroja olivat TUL:n Sortavalan Ponnistus, SVUL:n Sortavalan Viritys, Seminaarilla Sortavalan Kunto ja lyseolaisille Lyseon Kilpaveikot.

Talvisin Vakkolahden maisemaan kuului luistinrata. Sortavalan Luistinklubi perustettiin 1884 ja jo seuraavana talvena järjestettiin ensimmäiset pika- ja taitoluistelukilpailut. Kilpahiihdot alkoivat samoihin aikoihin. Sortavalassa harjoiteltiin ensimmäisenä seiväshyppyä Suomessa. Seminaarin lehtori Carl Poppius suomensi jalkapallosäännöt. Sitä ennen laji tunnettiin vain Turussa. Peli levisi Sortavalasta Viipuriin. Sortavalalaisia palloilumiehiä siirtyi sotien jälkeen Kuopioon. He perustivat Kalevan Pallon, joka sittemmin keskittyi jääkiekkoon. KalPa pitää perustamisvuotenaan 1929, jolloin perustettiin jalka-, jää- ja pesäpalloa pelaava Sortavalan Palloseura. Pesäpallon SM-sarjassa seura vieraili 1935.

Liikunnan ja ruumiin kulttuurin aatetta levitettiin seminaarista myös työkansan pariin. Sortavalan työväenyhdistyksen Ponnistus (perustettu 1904) oli painin suurseuroja. Sortavalassa aloitettiin varhain myös puulaakiurheilu eli työpaikkojen sisäinen ja keskinäinen urheilutoiminta.

Seminaarin musiikinlehtorit loivat kaupungista tunnetun kansallisen musiikkikeskuksen. Seminaarin lehtori Vilho Siukosen laulukirja kului monen kansakoululaissukupolven käsissä.