Pälkjärvi vuonna 1939

 

Pitäjä pähkinänkuoressa

Pälkjärvi oli pieni pitäjä Kuopion läänin kaakkoisnurkassa rajoittuen eteläisiltä osiltaan Viipurin lääniin ja Ruskealan pitäjään. Kuopion lääniin kuuluneita rajapitäjiä olivat Kitee ja Tohmajärvi lännessä sekä Värtsilä pohjoisessa ja koillisessa. Idässä oli rajana pieni Jänisjärvi, jonka takaiset alueet kuuluivat Viipurin lääniin.

Pitäjä sijaitsi kahden maakunnan, Laatokan- ja Pohjois-Karjalan rajalla. Samalla se oli myös kahden eri talousalueen vaikutuspiirissä. Pitäjän eteläosasta kaupankäynti ja liikenne suuntautuivat voimakkaasti Sortavalaan, kun taas pohjoisosassa tärkeimmät kohteet olivat Värtsilä ja Joensuu. Kirkonkylän keskustasta matkaa Sortavalaan oli noin 45 kilometriä, Värtsilään hiukan alle 20 kilometriä ja Värtsilän kautta Joensuuhun noin 90 kilometriä. Tohmajärven kautta Joensuuhun matkaa kertyi viittä kilometriä vähemmän.

Pohjois-eteläsuunnassa pitäjällä oli pituutta noin 15 kilometriä ja länsi-itäsuunnassa leveyttä noin 24 kilometriä. Pinta-ala ilman vesialueita oli 202,4 km² ja asukkaita vuoden 1939 henkikirjoituksen mukaan 1 953.

Liikenteellisesti Pälkjärvi oli hyvin sijoittunut. Joensuun - Sortavalan välinen rautatie kulki pitäjän länsiosan läpi pohjois-eteläsuunnassa. Tällä rataosalla pitäjän alueella olivat Pälkjärven ja Pälksaaren pysäkit, kummallekin matkaa kirkonkylän keskustasta noin kahdeksan kilometriä. Lisäksi Matkaselän - Suojärven rata kulki pitäjän etelärajan tuntumassa, joten etäisyys eteläosasta pitäjää Matkaselän asemalle jäi alle kymmenen kilometrin, Pirttipohjan pysäkille matkaa kertyi enintään kuusi kilometriä.

Sortavalan - Joensuun välinen maantie haarautui Pälkjärven keskustassa kahteen suuntaan, vanhempaa vallanmaantietä Tohmajärven kautta ja uudempaa Värtsilän kautta Joensuuhun. Lisäksi ainakin osittain autolla liikennöitäviä paikallisteitä oli useita. Uusin oli kesällä 1939 valmistunut Ilmakan paikallistie, joka yhdisti Joensuun - Sortavalan vallanmaantien Ilmakanvuoren juurella vanhaan Pirttipohjan kautta kulkeneeseen vallanmaantiehen. Vuoden 1939 syksyllä puolustusvoimat rakensi vielä Luopassalmen sillan yli Jänisjärven kapeikon Naatselästä Soanlahden puolelle.

Kylät

Maarekisterikyliä olivat Iljala, Jero, Kurikka, Makari, Naatselkä, Potoska, Puikkola ja Pälksaari. Pitäjän rajojen sisällä kylien keskinäistä sijaintia voidaan hahmotella ilmansuuntien mukaan siten, että pohjoisesta maanteitse pitäjän läpi kuljettaessa ensin oli Puikkola, sitten Jero ja Iljala. Puikkola ja Iljala sijoittuivat maantien molemmin puolin. Jero jäi hiukan Puikkolan kaakkoispuolelle ulottuen Jänisjärven länsirantaan. Makari jäi maantien itäpuolelle Jerosta etelään. Naatselkä oli pitäjän kaikkein itäisin kylä ja ulottui Jänisjärven länsirantaan saakka. Luoteesta tulleen maantien suunnassa Potoska jäi itäpuolelle tien ja Puikkolan väliin. Kurikan kylä sijoittui luoteesta tulleen tien molemmin puolin ja Pälksaari lähinnä Pälkjärven länsi- ja eteläpuolelle.

Pitäjäläisten välisissä keskusteluissa harvoin puhuttiin paikoista kylien nimillä, vaan useimminkin tututuiksi tulleilla kylänosien nimillä. Tällaisia tunnettuja kylänosia olivat ainakin Hautavaara, Heposelkä, Hiekka, Hietaniemi, Ilmakka, Jyrkkäpuro, Kirkonkylä, Läävi, Pirho, Pörkkölä ja Varpalahti.

Asutusmuotona oli haja-asutus. Rakennuskanta oli suhteellisen iäkästä eikä asunnoissa ollut yleensä nykyajan mukavuuksia. Sähkökin oli vain hyvin suppealla alueella. Samassa taloudessa saattoi elää useampi sukupolvi. Tieyhteydet kylien välillä vaihtelivat maantiestä kärryteihin. Talojen välillä tiet olivat taas joko kärryteitä tai polkuja.

Elinkeinot

Elinkeinorakenteeltaan Pälkjärvi oli täysin maatalousvaltainen. Teollisuutta pitäjässä oli tuskin nimeksikään. Ainoana teollisuuslaitoksena voitiin pitää 1902 perustettua osuusmeijeriä ja sen yhteydessä toiminutta myllyä ja pärehöylää.

Maatalous oli pienviljelysvaltaista, mutta varsin kehittynyttä. Pälkjärvi oli kohonnut kokoonsa nähden maakunnan vankimmaksi karjatalouspitäjäksi. Voin ja siitoskarjan lisäksi pitäjä oli jo varhain tullut kuuluisaksi myös korkeatasoisesta apilastaan, jonka siemeniä viljeltiin järjestelmällisesti myyntiin useita tuhansia kiloja vuosittain.

Pysyviä työpaikkoja tarjosi eniten Pälksaaren piirimielisairaala. Muita pysyviä työpaikkoja oli yleensä vain koululaitoksen, kaupan, hallinnon ja kirkon piirissä.

Palkkatyötä haettiin lähinnä Värtsilän tehtaalta, Matkaselän sahalta ja Ruskealan marmorilouhokselta. Lisäksi talviaikaan metsäsavotat tarjosivat jonkin verran hakkuu- ja ajotöitä.

Sivuelinkeinoina harjoitettiin metsästystä ja kalastusta. Etenkin pitäjän itäisten kylien asukkailla oli äärellään laaja ja kalaisa Jänisjärvi, jolla kalastettiin runsaasti sekä kesällä että talvella.

Hallinto

Kuntana Pälkjärvi kuului Kuopion lääniin, Ilomantsin kihlakuntaan ja Tohmajärven nimismiespiiriin. Kirkollisessa jaotuksessa seurakunta kuului Viipurin hiippakuntaan ja Kiteen rovastikuntaan.

Kunnallishallintoa pyöritettiin kunnallislain edellyttämässä minimilaajuudessa. Tiettävästi kunnan keskushallinnossa ei ollut yhtään palkattua henkilöä, vaan kaikki juoksevatkin asiat hoidettiin luottamusmiesvoimin.

Vuonna 1939 valittuun kunnanvaltuustoon kuuluivat seuraavat valtuutetut: Juho Avonius, Tauno Kempas, Martti Kilpiranta, Lauri Kivinen, Tauno Koljonen, Eino Kortelainen, Antti Kämäräinen, Johannes Könönen, Aarne Leskinen, Salomo Olkkonen, Toivo Pelkonen, Heikki Riikonen, Eetu Rouhiainen, Hannes Vuojolainen ja Jalmari Väisänen. Valtuuston puheenjohtajana toimi Martti Kilpiranta ja kunnallislautakuntaa johti Aarne Leskinen. Äänet näissä viimeisissä kunnallisvaaleissa jakautuivat seuraavasti: maalaisliitto 47,9 %, sosialidemokraatit 36,7 %, kokoomus 10,4 % ja loput 5 % jakoivat pienpuolueet keskenään.

Terveyden- ja sairaanhoito oli puutteellista. Kunnalla ei ollut edes omaa kunnanlääkäriä. Ensimmäinen kunnan varoin palkattu terveyssisarkin saatiin vasta vuoden 1939 aikana.

Sodan uhkasta johtuen kunta sai syksyllä 1939 uusia tehtäviä. Syyskuussa maahan perustettiin kansanhuoltoministeriö ja kuntiin kansanhuoltolautakunnat, joiden tehtävänä oli inventoida pitäjässä olleet varastot ja jakaa ostokortit säännöstelynalaisia tarvikkeita varten. Pälkjärvellä lautakunnan puheenjohtajaksi nimitettiin Aarne Leskinen ja varalle Eino Kortelainen. Käytännössä työnjako oli kuitenkin sellainen, että varapuheenjohtaja lautakunnan sihteerinä joutui hoitamaan käytännön työt, kun Aarne Leskinen keskittyi kunnallislautakunnan puheenjohtajana hoitamaan muita kunnallishallintoon kuuluneita tehtäviä.

Kriisitilanteessa korostui myös väestönsuojelun tärkeys, koska pelättiin mahdollisen sodan siviiliväestölle aiheuttamaa ilmavaaraa. Väestönsuojelun tärkeyttä korostamaan perustettiin väestönsuojelulautakunta, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin Lauri Kivinen ja varapuheenjohtajaksi Toivo Pelkonen.

Syksyn liikekannallepano vei itärajalle suuren osan pitäjän miestyövoimasta. Miesten puute aiheutti puolestaan työvoimapulan, ja lisäksi tarvittiin miehiä vielä linnoitustöihin. Vapaana olleiden miesten toimittaminen tuollaisiin tehtäviin uskottiin työvelvollisuuslautakunnalle puheenjohtajanaan Eino M. Eskelinen ja varapuheenjohtajana Martti Kilpiranta.

Koululaitos kuitenkin toimi täydessä laajuudessaan aina marraskuun loppuun saakka. Pitäjässä oli viisi koulupiiriä, ja koulussa yleensä kaksi opettajaa. Iljalan koulu eli kirkonkylän koulu sijaitsi entisessä Rannanhovissa Pälkjärven itärannalla. Ilmakan koulu oli Sortavalaan menevän maantien itäpuolella juuri ennen vasemmalle Kirkkolahteen ja Pirttipohjaan lähtevää maantietä. Matkaa koululle oli ns. hautausmaan tienristiltä noin viisi kilometriä. Jero-Puikkolan koulu taas sijaitsi Värtsilän suuntaan menevän maantien oikealla puolella hautausmaan tienristiltä reilun viiden kilometrin päässä. Kurikan koulu oli luoteeseen Tohmajärven kautta Joensuuhun menneen tien eteläpuolella noin viiden ja puolen kilometrin päässä hautausmaan tienristiltä. Makarin koulu sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä Naatselkään menevän tien eteläpuolella. Naatselän tie eroaa Värtsilään menevästä maantiestä oikealle noin kahden kilometrin päässä hautausmaan tienristiltä.

Seurakunnassa oli kaksi palkattua virkamiestä, kirkkoherra Veikko Korvenheimo ja kanttori Martti Kilpiranta. Virkamiesten lisäksi seurakunnalla oli kolme elintä, joita hoidettiin luottamusmiesten voimin. Kirkonisäntänä Juho Avonius hoiti seurakunnan taloutta. Toinen elin oli kirkkoneuvosto, johon oli valittu vain nuhteettomia ja harkitsevia miehiä. Seurakunnan talouden tärkeintä haaraa hoiti virkatalolautakunta, joka lakisääteisesti oli perustettu jo 1800-luvun lopulla.

Vuonna 1939 vallan kahvassa olleiden kirkkoneuvoston ja virkatalolautakunnan puheenjohtajien nimet ovat häipyneet muistista ja pölyttyvät arkistojen kätköissä. Kirkkovaltuustokin Pälkjärvellä jo oli, mutta sen kokoonpanosta ei ole asiakirjoja käytettävissä ja ihmisten mielistä nimet ovat jo unohtuneet.

Nähtävyydet ja maisemat

Ihmiskäden muovaamia nähtävyyksiä olivat eittämättä 1700-luvulta peräisin olleet vilja-aitta, jossa toimi kotiseutumuseo ja hautausmaan nurkkauksessa sijainnut kellotapuli. Pitäjän huomattava nähtävyys oli myös arkkitehti Ferd. Öhmanin suunnittelema ja 1869 lopulla käyttöön otettu kirkko, joka seisoi kauniilla koivuja kasvaneella kumpareella läheisyydessään vapaussodan sankarivainajille pystytetty muistomerkki. Varhaisemmasta eli Suomen 1808 -1809 sodasta oli omaa tarinaansa kertomassa Hiekanlahdelle Pälkjärven suojeluskunnan 1928 talkoovoimin rakentama Hiekan taistelun muistomerkki.

Oman kokonaisuutensa nähtävyyksistä muodostivat Pälkjärven monet hovit. Vanhimpana ja arvokkaimpana sijaitsi Pälkjärven rannalta kohonneen rinteen päällä Karjalan tuomiokunnan tuomarin Filip Johan Didronin 1770-luvulla rakennuttama Alahovi, jonka viimeiset omistajat olivat ruukin patruuna Klas Ludvig Arppen perilliset. Pälkjärven koillisrannan tuntumassa sijaitsi maanmittausinsinööri Klaus von Schantzin 1864 perustama Raivionhovi, jonka omistajana oli agronomi Jooseppi Pitkänen. Pienen Jänisjärven länsirannalle professori, senaattori ja valtioneuvos Edvard Arppe rakennutti 1800-luvun lopulla Linnunvaaran upean hovin, jonka oli piirtänyt kuuluisan taidemaalarin isä, arkkitehti C. A. Edelfelt. Vuonna 1939 hovi oli Läskelä Oy:n omistuksessa. Puikkolan kylän laajojen peltojen keskellä noin viiden kilometrin päässä hautausmaan tienristiltä Värtsilän suuntaan tien oikealla puolella sijaitsi aikanaan Martinin rälssiin kuuluneista kahdesta tilasta muodostunut Puikkolanhovi, jonka viimeinen omistaja oli maanviljelijä Eino Erosen perikunta.

Pälkjärven maisemat vaihtelevat melkoisesti. Lännessä on suota ja tasaista vesimaisemaa, etelässä noustaan Ilmakanvuorelle, jonka laki kohoaa 176 metrin korkeuteen. Myös järvien väliset korkeuserot ovat huomattavat. Jänisjärven pinta pitäjän itärajalla on 65 metriä merenpinnan yläpuolella, keskiosassa Pälkjärven pinta 80 metriä ja etelärajalla olevan pienen Kyyrönlammen pinta yli 90 metriä merenpinnasta. Pitäjän pohjoisnurkka on suota, mutta eteläosissa Pälkjärven ja Jänisjärven välissä on vaihtelevaa harjumaastoa, jossa luoteesta kaakkoon kulkevien moreeniselänteiden välissä leviää reheviä notkoja. Laatokan läheisyys sekä itäisten ja eteläisten alueiden kalkkipitoinen maaperä tekivät sen erittäin hedelmälliseksi viljelykselle ja edesauttoivat rikkaan kasviston syntyyn. Asutus oli pääosaltaan vaara-asutusta.

Kirjassaan Pälkijärven pitäjäs vuodelta 1891Tahvo Könönen on runollisesti kuvannut pitäjän maisemia seuraavasti: Päältä katsoen näyttää siltä kuin luonto olisi ensin itäosassa, molemmin puolin Jänisjärveä, rauhatonna myllistellyt, nostaen levottomasta povestaan jyrkkiä ja kallioisia rinteitä ja vaaroja. Päästyään ulommaksi, on se väsynyt huimasta leikistään ja tyynesti aaltoillen luonut yläviä ja loivia seljänteitä ja särkkiä. Maan pintakin on sen mukaan etelään päin viettävä. Lähimpänä luonnottaren kuohuvaa rintaa on koko vaatekerros runnisteltu korkealle säännöttömiin poimuihin ja alempana taipunut tasaisiin laskoksiin.