Havuseppele ja kynttilät sankarihaudalle
Viisi henkilöautoa saapuu yksitellen Honkavaaran Gulfin pihaan. Tämä on tuttu kokoontumispaikka, kun lähdetään itärajan taakse. On Itsenäisyyspäivää edeltävä keskiviikko ja meitä on lähdössä 13 henkilöä suuntana Pälkjärvi ja Ruskeala. Mukaan on varattu hautakynttilöitä ja Hilkka Hirvosen valmistama havuseppele, sekä valokuva Pälkjärven kirkosta.
Pikaisten tervehdysten ja halausten jälkeen matka jatkuu Niiralaan rajalle ja seuraava pysähdys on kauppakeskus Kolmas Jänismäellä. Rahan vaihtoa, ostoksia ja polttoainetta lähes tyhjiin tankkeihin.
Olemme sovittuun aikaan Ruskealan Marmori Parkin infossa. Sihteeri Maija maksaa pääsymaksut ja kävelemme maanalaisen luolan edustalle. Meitä opastaa suomeksi Valentina Heglund ja hän kertoo aluksi marmorilouhoksen historiasta ja missä kaikkialla on käytetty Ruskealan marmoria.
Käymme sisään tunneli numero yhteen. Saamme päähän kypärän ja ylle turvaliivin. Valentina johdattaa ryhmän sisälle luolaan, jonka lämpötila on 6 plusastetta ja pituus 670 metriä. Alkumatkasta on seinällä kuvia luolan vaiheista ja jääveistoksista, joita ei vielä tänä talvena ole voitu tehdä, koska sää on ollut leuto ja jäätä ei ole muodostunut. Silti luola on upea nähtävyys värivaloineen ja perillä on maanalainen lampi, jonka jäälle tehdään jäästä pienoismalleja kirkoista ja katedraaleista. Luolassa on 140 metriä pitkä sivukäytävä, joka johtaa avolouhokseen muodostuneen järven äärelle.
Tunnin kestävän opastuskierroksen jälkeen kiittelemme Valentinaa ja matka jatkuu Herrankukkaroon, jossa on meille varattu majoitus ja ruokailu ja sauna illalla. Myös jotain iltaohjelmaa on luvassa.
Ruoka maistuu matkailijoille ja hetken palautumisen jälkeen kutsuu alakerran sauna. Naiset ensin tietenkin, tosin ei aivan kaikki jaksaneet mennä kylpyyn täydellä vatsalla. Sitten miesväki koko porukka lauteille aika kuumaan löylyyn. Puhdasta tuli turisteista valmiina yhteiseen tilaisuuteen ruokasalissa.
Herrankukkaron ruokasalin seinällä on monta kuvaa eri paikkakuntien kirkoista. Pitäjäseuran johtokunnan piirissä syntyi ajatus, että pitää saada myös Pälkjärven kirkon kuva muitten kirkon kuvien joukkoon. Sain tehtäväkseni teettää valokuvaamossa olemassa olevasta Pälkjärven kirkon kuvasta kopion ja siihen sopivan kehyksen. Nyt tämä kuva sijoitettiin Herrankukkaron ruokasalin seinälle naapuripitäjän Ruskealan kirkon kuvan viereen.
Miehen ei pidä koskaan kysyä naisen ikää. Oli kuulunut kuiskeita, että Maija Närhellä olisi merkkipäivä juuri tänään. Ei mitään tarkempaa, mutta puolipyöreitä tulisi täyteen. Jotain supattelua ja ääniä kuului Maijan ja Erkin huoneesta. Pian saapui Unto Eshner kantaen varovasti tarjotinta, jossa oli onnittelumaljat. Maijaa onniteltiin ja halattiin ja Hilkka lausui onnittelurunon. Teuvo Matikainen myös oli omakätisesti kirjoittanut runon päivänsankarille. Runon lausui sisko Aila. Päivänsankari oli valmistanut jokaiselle oman pienen joulurunon, jotka luettiin vuorotellen. Ilta jatkui yhdessä keskustellen ja kertoen tapahtumista ja sattumuksista Venäjällä matkustellessa.
Runsaan aamupalan jälkeen kiittelimme emäntiä ja autoletka suuntasi Hiekan taistelun muistomerkille. Autot parkkiin peräkkäin tien varteen ja hätävilkut päällä paikallisen tavan mukaan. Maija ja minä yhdessä sytytimme kynttilän muistomerkille. Mukana olijoitten toiveesta luin ääneen tekstit, jotka on kirjoitettu muistomerkkiin.
Ryhmäkuvassa sankarihaudoilla
vasemmalta alkaen Pertti Niskanen, Petri Pöllänen, Aili Venäläinen,
Tuomo Heiskanen, Jaakko Jormanainen, Heikki Martikainen, Maija Närhi,
Erkki Närhi, Anja Laukkanen, Pekka Laukkanen, Aila Matikainen, Unto
Eshner ja Anu Eshner.
Karavaani siirtyi Sankarihautausmaan kohdalle. Tasan kello 09.00 Suomen aikaa kerroin muutamalla sanalla miksi olemme juuri tällä paikalla. Esitin toiveen, että tästä tapahtumasta tulisi jokavuotinen perinne ja luin Pertti Mäenpään runon: Kuudes joulukuuta (runo löytyy jutun lopusta). Maija ja minä laskimme havuseppeleen muistomerkille ja sytytimme kolme kynttilää. Lopuksi lauloimme virren 584 ”Siunaa ja varjele meitä Korkein kädelläs”
Paikalliset työläiset olivat tehneet sähkölinjan raivausta kesällä juuri kirkon rappusten kohdalla. Oli tarpeen käydä tarkistamassa mikä on rappusten kunto. Rappuset olivat ennallaan, tietenkin enemmän näkyvillä, kuin ennen risusavottaa. Risukasoja oli ympäristössä, mutta kulkutie rapuille oli esteetön. Tuumittiin, että ensi kesän muistomerkkien kunnostustalkoissa on meillä edessä pieni urakka, jos paikalliset ihmiset eivät kuljeta pois risukasoja energiapuuksi.
Siviilihautausmaalle pääsi autoilla aivan aidan viereen. Muistelupaikalle sytytimme useita hautakynttilöitä ja taas lauloimme virren ”Maa on niin kaunis”….. Tämän jälkeen kuljimme suomalaisten haudoilla ja useimmille syttyi kynttilä tai kaksi.
Viimeinen virallinen osuus matkastamme kohdistui pappilan mäelle. Tuhoutuneen pappilan ilman lasia oleville ikkunoille asetimme kynttilät palamaan. Pilvet väistyivät auringon edestä ja matkaajien kotimatka alkoi kauniissa, aurinkoisessa talvisäässä.
Kuudes joulukuuta
Teille käsky kuului rajoillamme seistä,
oli tehtävänne silloin mahdoton.
Sinne jäivät ikuisesti monet teistä,
teki valintojaan käsi kohtalon.
Ovat rajalliset elämämme päivät,
emme koskaan tiedä kenen vuoro on.
Monet palas`, mutta liian monet jäivät,
vuoksi kodin, isänmaan ja uskonnon.
Ilman ontuvaa ystävääni,
olisimme vain läntisin lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta
olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.
Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
olis arkipäivä kuudes joulukuuta.
Eivät koskaan mene umpeen sielun haavat,
emme niitä pysty teille korvaamaan.
Aivan liian harvat teistä nähdä saavat,
kun me itsenäisyyttämme juhlitaan.
Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,
se on sitä vuoksi suuren urheuden.
Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,
kiitos teidän, se on sinivalkoinen.
– Pertti Mäenpää
Kuvat Hilkka Hirvonen ja Jaakko Jormanainen
Juttu lisätty 14.12.2018
